POWTA ZILLISSÄ

Kello kolmen herätys tuntui jo illalla ahdistavalta. Jostain syystä (hinta) me aina ostamme aamulennot. Hyvin se onneksi meni ja sain nukuttua koneessa. Ja mikä tärkeintä, lennolla oli tarjoilua!

Tällä kertaa jätimme ruokakauppareissut Saksassa väliin ja ajoimme suoraan Itävaltaan Zillertalin laaksoon. Tämä oli uusi laakso minulle. Ajoimme auton Kaltenbachiin parkkitaloon, joka oli ilmainen. Minua oli tainnut epäilyttää, että jaksaisin laskea tai sitten en vaan ollut miettinyt asiaa loppuun. En ollut pakannut laskukamoja päällimmäisesksi saatikka laittanut osaa niistä valmiiksi päälle. Onneksi hallissa oli hiljaista, kun vaalea iho vilkkui.

Ensimmäinen päivä oli aika harmaa, mutta laskiessa laskiessa näkyvyys oli kuitenkin ihan hyvä. Kuvassa näkyvän hissin vasemmalla puolella oli kehno offari, mutta selän takaa lähti kiva linja.

KALTENBACH JA HOCHFUGEN

Lautamies oli laskenut Zillertalin laaksossa pari päivää ja käynyt täällä, joten se auttoi hahmottamaan keskusta. Olin ajatellut, että laskemme rinteitä, mutta heti ensimmäisillä laskuilla löytyi pehmeää lunta. Nousimme Wedelexpressillä ja kävelimme harjannetta pitkin vähän eteen päin näköalapaikalle. Laskimme takaisin samalle hissille. Siitä sai kivat laskut reissun alkuun.

Suuntasimme toisille hisseille katsomaan, mitä sieltä löytyisi. Seuraavilla laskuilla ei lykästänyt. Zillertal Shuttlen yläasemalta ajoimme laskea vasemman kautta alas. Tästä oli laskettu aika paljon ja oli kivistä. Minä halusin takaisin rinteeseen. Kävimme pyörähtämässä Hochfugenin rinteillä ja tutkailimme paikkoja. Mukavan näköisiä linjoja olisi ollut, mutta lunta vaan olisi pitänyt olla enemmän.

Päätimme laskea yhden eteläseinän Kaltenbachin puolella, mutta se oli virhe. Ei tarvinnut tehdä ensimmäistäkään käännöstä, kun sen kuuli lumesta. Aurinko oli polttanut lumen betoniksi. Mietitytti, että miten käy, kun sen pinnan päälle sataa parikymmentä senttiä lunta.

Loma lähti hyvin käyntiin. Ruokakaupassa alkoi jo meno hyytyä ja aika pian majapaikan löytämisen jälkeen olin valmis nukkumaan.

Pilvet tulivat ja menivät. Välillä kalliota ei näkynyt ollenkaan ja välillä se oli todella tramaattisen näköinen.

HINTERTUX

Sää oli puolipilvinen ja ihan lupaava vaikka skinnauspäiväksi. Ongelma oli, ettei meillä ollut topo-karttoja emmekä tienneet, mistä ostaa niitä. Päätimme lähteä Mayrhofnia kohti autolla. Muutamasta paikasta kysyimme karttoja, mutta eipä niitä löytynyt. Parkkeeraaminen maksoi ja yleinen häslinki oli päällä, joten päätimme jatkaa matkaa. Ajoimme Hintertuxiin.

Emme miettineet paikan valintaa ihan loppuun, sillä Hintertux sijaitsee ylhäällä jäätiköllä. Alempana oli näkynyt aurinko, mutta täällä pilvet olivat kiinni vuorissa. Emme enää kuitenkaan vaihtaneet keskusta.

Minusta olisi hyvä ottaa lämmittelylasku, mutta heti löytyi hissin alusia, joita laskimme. Tuuli oli putsannut lumia minne lie ja aika kovaa oli.

Rinnekierroksella Schlegeis hissistä näimme joidenkin laskevan kivan näköistä seinämää pitkin. Otimme suunnaksi saman paikan. Nousimme ylös Olperer hissillä ja vedimme pitkän poikkarin laskijan oikealle. Olin antanut sauvat Lautamiehelle, jotta hän sai lykittyä itseään. Jäisissä kohdissa sain olla tarkkana, etten lähtenyt valumaan alaspäin, kun sauvoista ei saanut tukea.

Harjanteella oli vähän kiviä, mutta kun siitä pääsi yli, löytyi kivaa lunta. Yläosa laskusta oli helppoa ja tilaa riitti. Alempana tuli jyrkempää ja piti laskea lyhyt kuru, jonka alapuolella oli jäätä tai kasvillisuutta, jotka loisti erivärisenä. Aika rauhallista ja nössöä menoa multa.

Loppupäivän laskimme samaa luuppia ympäri. Lärmstange 2 hissin ylhäältä menimme vasemmalle lähelle vuoren reunaa. Jälkiä oli aika paljon eikä lumi ollut superpehmeää, mutta sitä oli kiva mennä. Lumen pinnalla ei ollut kuorta, jonka sisään suksi olisi voinut haukata. Sen vuoksi lasku oli aika rentoa ja toistoja tuli paljon. Tuli fiilis, että tämmöistä laskua kun saisi enemmän, kehittyisi laskijana paremmaksi. Lärmstange tuolihissi ei pyörinyt, joten jotta pääsi ylös täytyy mennä gondoleilla ja useammalla hissillä. Kierrokseen meni aika kauan nousuineen, mutta eipä sillä ollut väliä.

Löysin nettisivuilta tiedon, että Zillertalissa freeride centeri ja siellä myydään karttoja. Soitin heille, mutta he myyvät vain oman alueen hissioffarikarttaa. Sain sieltä kuitenkin vinkin, että Spieljochin ala-aseman viereisessä kioskissa myydään karttoja. Laskupäivän päätteeksi suuntasimme sinne ja löysimme kuin löysimme etsimämme kartat.

Tästä lähti kapuaminen ensimmäiselle huiputukselle Mayrhofnissa.

Tässä olemme Pangertin ristillä ja takana näkyy Rastkogel, jonka huiputimme iltapäivällä.

Tässä samainen harjanne kuvattuna 150 Tux kabiinilta. Me kuitenkin laskimme toiselle puolelle harjannetta.

Välillä Lautamies on liian nopea, että saisin laskukuvia. Tässä könyän jo seuraavan topin huipulle eli Rastkogelille. Huiputus oli sen verran jyrkkä, että jätin sukset suosiolla vähän alemmas.

Jälkiä oli jonkun verran, mutta se ei haitannut. Lumi oli pehmeää ja se jopa vähän pöllysi.

Muutama kirosana kuului takaa, kun Lautamies käveli ladulla laskujen välissä. Kiirekin oli, sillä tiedossa oli vielä skinnailua.

MAYRHOFNEN PENKEN

Pangert 2550 ja Rastkogel 2762

Aurinkoa oli tiedossa ja kartat kädessä, joten vihdoinkin skinnauspäivä. Tällä kertaa lähdimme junalla liikenteeseen. Juna oli ilmainen, kun meillä oli hissilippu. Meitä pyydettiin näyttämään lippua vain yhdellä matkalla. Mayrhofnin juna-asemalta meni bussi hisseille.

Nousimme Penkenbahnilla ylös ja suuntasimme 150 Tux kabiinille pikku nousujen ja laskujen kautta. Jono tuntui aika pitkältä, mutta hyvin siitä selvittiin. Voin vain kuvitella, kuinka pitkäksi jono voi ruuhka-aikaan tulla.

Olimme päättäneet reitin aikaisemmin, mutta kun kävimme kahvilassa vessassa tuli joku mies juttelemaan. Hän taisi myydä riippuliitolentoja. Hän vinkkasi meille toisenkin reitin. Päätimme siis ensiksi kävellä nyppylän päälle, joka on Horbergjoch hissin yläaseman vasemmalla puolella.

Minua vähän epäilytti meidän suunnitelma. Lumi oli auringon polttamaa enkä nähnyt järkevää laskulinjaa. Arvelimme, että se jää seinämän muodon taakse. Nousuun meni noin 30-40 minuuttia. Harjanteen päällä Grindlspitzessä näimme, että laskulinja onkin aivan muualla kuin luulimme. Harjannetta pitää kulkea pidemmälle ja laskea myöhemmin alas. Linjoja oli useampi. Me menimme Pangert ristille ja laskimme siitä vasemmalla olevaan kuruun. Harjanteelta lähti linjoja molemmin puolin ja toiselta suuntaa varmaan pääsee aika kätevästi takaisin hisseille.

Laskun alku oli vähän jyrkempi, mutta pian se muuttui helposti laskettavaksi. Laskulinja olisi voinut olla parempi, jos emme olisi menneet ristille vaan olisimme ottaneet hieman edemmän vasemman kautta samaan kuruun. Tällä kertaa se olisi ollut laskematon reitti. Lumi oli osittain pakkaantunutta ja siinä oli pieni kuori. Joiltain kohdin se oli taas mukavan pehmeää.

Muutaman sata verttiä laskettua jäljet veivät oikealle, joten seurasimme niitä. En muista oliko alempana tasainen kohta vai seurasimmeko sokeasti jälkiä. Tulimme seinämälle, johon aurinko paistoi. Ajattelin, että lumi on ihan kökköä liisteriä. Voi vitsit, miten väärässä olin. Oli tosi kiva laskea! En tiedä, mitä lumen alla oli, mutta maastonmuodot olivat kivoja. Sellaisia isoja möykkyjä, joista pystyi laskemaan yli tai pujottelemaan niitä. Voi olla normaalisti, että ne ovat lumen alla, mutta tällä lumimäärällä ne näkyivät. Vasemmalla puolella meni puro ja vesi meni varmaan lumen allakin.

Luulin, että meidän täytyy mennä reilusti oikealle, sillä sinne oli mennyt aikaisemmin jälkiä. Olisin voinut kuitenkin laskea suoraan alaspäin. Alhaalla oli tie, minne lasku päättyi. Laskimme vähän matkaa tien laitaa pitkin ja puron ylityksessä vetäsin pannut naamalleni. Oi voi! Ei sattunut, eikä kukaan nähnyt. Tietä pitkin oli lyhyt matka uudelle Möslbahn gondolihissille, josta pääsi takaisin keskukseen. Tämä oli kiva lasku melko vähällä vaivalla.

Seuraavaksi oli vuorossa reitti Rastkogelille, mitä olimme alunperin suunnitelleet. Lähtö oli samasta paikasta Horbergjochilta, mutta nyt laitoimme skinit kiinni. Lähdimme hiihtämään vasemmalle pienen “laakson” pohjaa. Tuuli oli vähän yltynyt, mutta se ei onneksi haitannut alkumatkasta. Pidemmälle mennessä tilanne kuitenkin muuttui ja tuulen nostattama lumi tuntui iholla ilkeältä.

Alkoi arveluttamaan, että pääsemmekö huipulle. Nousimme yhteen koliin ja laitoimme raudat jalkoihin ja otimme kamat kantoon reppuun. Harjanteella kävely oli skinnaamista hitaampaa, mutta onneksi matka eteni. Meillä alkoi olla jo vähän kiire, ettei päivänvalo lopu. Olin yllättynyt, kun saimme huiputettua vuoren. Vasta alas päin laskiessa tajusin kuinka jyrkkä loppu oli ollut. Olin vain kiikkunut sitä vauhdilla ylös, jotta kerkeämme käydä siellä. Ylhäällä tuuli ei haitannut, mutta lähdimme pikaisesti alas. Laskureitti pohjoiseen päin reitti oli piirretty topo-karttaan.

Lasku oli kiva ja helppo. Lautamies oli käynyt täällä ennenkin ja hän tiesi, että matkalla on tasainen kohta, joka päättyy ylämäkeen. Ylämäki ei ollut iso, mutta siinä vaiheessa sitä oli raskasta ja hidasta kävellä ylös. Taisi olla vähän riitaa ilmassa.

Tiesimme, että edessä oli vielä lyhyt skinnaus. Skinilatu näkyi vasemmalla edessä vuorenseinämällä. Jotta sinne pääsi, piti mennä välillä poikkaria ja välillä oli hauskaa laskua. Ylitimme puron ja laskimme eteen päin latua pitkin, kunnes siitä lähti ylöspäin jälki.

Skiniladun alku oli huono. Se oli jyrkkä ja jotenkin upottava. Jossain vaiheessa huomasimme, että se vei ylös majalle. Me sen sijaan halusimme harjanteen toiselle puolelle. Ennen kuin kerkesimme liikoja murehtia reittivalintaamme, ristesi latu onneksi toisen ladun kanssa. Tässä vaiheessa päivää ei olisi ollut liikaa energiaa tai aikaa ladun polkemiseen.

Skinnaus kesti vain noin puolituntia ja tiedossa oli vielä viimeinen lasku. Ylhäällä tuuli, mutta se ei ollut peittänyt vanhoja laskujälkiä. Tässä vaiheessa oli kiva nähdä, että suunta oli varmasti oikea. Pienestä jännäilystä huolimatta valoa oli vielä hyvin jäljellä. Lasku oli helppo ja oli mukava antaa mennä. Lopussa oli jo aika paljon jälkiä, mutta mitäpä tuosta. Laakson pohjalla oli latu, joka vietti alaspäin. Latu päättyi pulkkamäkeen (jota pitkin ei olisi saanut laskea) ja siitä Hochfugenin hisseille.

Hissit olivat jo kiinni ja rinnekoneet ajoivat rinteitä. Tiedossa oli siis bussimatka kylille. Pihalla näkyi yksi bussi ja yritimme katsoa, missä pysäkki on. Kuski vähän katseli meitä ja lähti pois. Sen lisäksi ainoa auto oli pakettiauto, johon päätimme liftata. Se ajoi ohi, mutta onneksi kuitenkin kaarsi vielä takaisin ja pääsimme kyytiin.

He kertoivat, että bussi lähti just äsken ja seuraava tulee tunnin päästä eli kuudelta. Se oli siis suksibussi, joka oli ollut parkissa keskellä pihaa. Hyvä silti näin, sillä paku oli rinnetyötekijöiden auto ja kuski oli ennenkin ajanut vuoristoteitä. Pääsimme heidän kyydissä Spieljochin ala-asemalle ja siitä suksibussilla lähemmäksi majapaikkaa.

Olipa hieno laskupäivä. Pääosin aurinkoa ja kivaa lunta. Vähän seikkailun makua ja ensimmäistä kertaa kahden topin päivä!

Arenassa on päästy pelipaikoille ja olen valmis laskemaan. Valo vaan oli aika haastava.

Vielä hymyilyttää, vaikka myrsky pukkaa päälle ja kiire on.

ARENA JA GERLOS

KREUZJOCH 2559

Aamulla, kun kävelin junalle, kuului pieni kilahdus. Monosta irtosi niittaus/pultti eli osa. Se oli ennenkin lähtenyt irti. Ei kai sitä jokaista nippeliä monon varressa tarvitse? Juna-asemalla laitoin siihen kuitenkin palan teippiä, ettei lumi mene sisään.

Zillertalin laaksossa on paljon laskettavaa, joka päivä meillä oli tiedossa uusi keskus. Tällä kertaa suuntasimme Arenaan. Nousimme heti ylös päin useammalla hissillä. Väkeä ei ollut tungokseen saakka, mutta hississä laskukamoista näki, että laskijoita oli menossa samaan suuntaan offarille.

Ubergangsjochissa Krimml-x-press hissin yläosassa laitoin sukset kiinni reppuun ja lähdin kävelemään ylös päin. Alku oli jäinen ja meitä edellä meni seitsemän hengenporukka, joista yksi kaatui ja tuli pyllymäkeä alas päin. Mietitytti, että kuinkakohan hankala alku tällä reitillä on. Ei se ollut hankala, kun vaan oli tarkkana.

Ryhmä laittoi skinit jalkaan, mutta me kävelimme harjannetta pitkin Kreuzjochin ristille. Nousua on vaivaiset 60 verttimetriä. Olimme ristillä samoihin aikoihin. Ajattelimme, että on parempi antaa ryhmän mennä ensin, kun heillä oli opas mukana. Ristiltä on useampia linjoja alas päin ja siitä olisi voinut laskea takaisin keskukseen Krimll hissille, joka tuo toiselta puolelta harjannetta lähtöpaikkaan. Tämä ei kuitenkaan ollut meidän suunnitelmissa.

Ristiltä näkyy juuri ja juuri toinen risti, Gamsköpfl. Lähdimme porukan perään sitä kohden. Suksilla harjannetta pitkin lasku meni ongelmitta, mutta laudalla asiat eivät ole aina niin helppoja. Lauta oli pakko ottaa välillä irti ja tarpoa lumessa pienet ylämäet.

Ristillä arvoimme vähän, mitä linjaa laskisimme. Menimme liian alas ja päädyimme samaan kohtaan, mistä porukka oli laskenut. Siinä oli kuitenkin hyvin tilaa ja jäljet antoivat vähän kontrastia pinnan muodoille. Lasku oli ihan reilun pituinen ja alun jälkeen laskimme koko ajan hieman oikealle. Käytänössä seurasimme porukan jälkiä. Matkalla oli yksi hieman jyrkempi kohta, joka oli lanattu. Minä laskin siitä rauhakseen, mutta Lautamies kiersi sen ja meni vielä jyrkemmästä kohdasta.

Lopussa oli loivaa mutta viettävää, jota oli kiva vaan antaa mennä. Aurinko paistoi ja näkyvyys oli hyvä. Lasku loppuu joen ylitykseen, josta noustaan vanhalle “navetalle”. Paremmalla lumitilanteella loppuosassa voisi olla laskettavaa, mutta nyt luisuttelimme tiepohjaa pitkin. Välillä oli ylämäkiä ja seikkailuja metsän siimeksessä, mutta enemmänkin se oli siirtymää kohti rinteitä. Tie päättyy Gerloksen Dorfbahn gondolin rinteeseen.

Aurinko paistoi nätisti ja päätimme lähteä uusinta kierrokselle, vaikka siirtymä oli tuntunut vähän pitkältä. Jotta pääsimme takaisin ylös, piti nousta Gerlolsen gondoleilla ja lopuksi Krimmlin superpitkällä tuolihissillä (Laita takki päälle, ettet palellu tässä.)

Uusi nousu lähti nopeampaa kuin ensimmäinen kierros oli mennyt. Kun olimme ensimmäisellä ristillä, tuuli alkoi tuoda pilviä. Vähän alkoi huolestuttamaan tilanne. Minulla ei olisi mennyt kauaa, että pääsen toiselle ristille. Lautamies vain tuntui kovin hitaalta. Ja pilvet näyttivät vyöryvän päälle. Perse! Yritäpä siinä pysyä rauhallisena ilman, että hoputtaa toista, joka rämpii hangessa.

Tällä kertaa valitsimme toisen linjan. En laskenut ristiltä, mutta tiputin heti sen vasemmalta puolelta. Olipa hyvä linja eikä turhia jälkiä. Muuten lasku jatkui samaan suuntaan alas päin kuin edellinen lasku. Ja tällä kertaa aika vauhdikkaasti. Halusin päässä navetalle, sillä sen jälkeen white outilla ei olisi väliä. Ja ihan hyvin me sinne kerkesimme. Metsässä ei haitannut, vaikka lunta satoi.

Kun pääsimme rinteeseen, näkyvyys oli kehno ja tuulen kanssa tuleva lumi tuntui ikävältä naamassa. Ehdotin Lautamiehelle, että otettaisiin bussi kämpille, sillä ei ollut enää kiva laskea. Hänen mielestä se oli huono idea, sillä matka kestää kauan. Meillä olisi vain muutama nousu ja toisella puolella voisimme mennä gondolilla alas. Kun lähdimme ylös päin, pääsi gondolilla vain puoleen väliin. Hissit olivat menneet kiinni myrskyn takia.

Alhaalla etsimme bussiaikatauluja ja oikeaa pysäkkiä. Bussi tuli ja meni. Se oli niin täynnä, ettei se pysähtynyt. Yritin liftata, mutta ei siitä mitään tullut. Päätimme, että käyn kyselemässä varaosaa monoon, kun seuraavaan bussiin oli tunti aikaa. Kävin muutamassa liikkeessä eikä niistä ollut apua. Kolmannessa paikassa sitten tärppäsi. He tiesivät, että saisivat sen korjattua, mutta korjaaja oli päiväunilla. Olisin saanut monon seuraavana päivänä. Käskivät kuitenkin odottaa ja joku taisi hätistellä korjaajaa. Sain kuin sainkin korjattua mononi. Sinä aikana oli mennyt kaksi lisäbussia, jotka me olimme missanneet.

Odottelu pysäkillä jatkui. Noin puolen tunnin päästä tuli bussi, mutta se ei meinannut pysähtyä. Joku oli kuitenkin jäämässä pois ja siinä koitti meidän tilaisuus. Bussi pysähtyi keskelle tietä ja siinä pääsimme tunkemaan itsemme sisään. Jess! Loppumatka menikin sitten varsin rattoisasti lämpimässä ja täydessä bussissa.

Zillertalissa on paljon laskettavaa ja helpolla löytyi kivoja linjoja. Alue on iso ja tuntui, että tutustuimme siinä vain pieneen osaan. Tulisin tänne mieluusti toiste uudestaan.