Pääsiäinen 2015 norja
Vapaalaskupiireissä puhuttaan usein Norjasta ja sinne minäkin halusin. Vihdoinkin pääsiäisenä 2015 pakkasimme Helsingissä auton täyteen, otimme Rovaniemeltä kavereita mukaan, moikkasimme vanhempia Kaukosessa ja ajoimme Norjaan.
Ensimmäisen yön vietimme leirintäalueen mökissä Skibottnissa. Minusta ne ovat symppiksiä pieniä mökkejä, jotka ajavat hyvin asiansa. Seuraavat yöt vietimme Tamokissa Husetin pihalla telttaillen. Kokemus sekin.
Hieman harmaa keli Sjufjelletillä oli topissa, mutta ei se haitannut. Ensimmäinen topitus Norjassa oli tehty ja fiilis oli hyvä. (Ja väsynyt.)
SJUFJELLEt 1086
Mistä sitten aloittaa Norjan valloitus? No tietenkin Sjufjellitiltä. Sen tietää muutama muukin, sillä parkkipaikka oli täynnä autoja suomikilvillä. Sää oli vähän nuhjuinen, mutta possujunan perään oli helppo liittyä seuraan.
Nousu on varsin helppo, mutta kyllä minä siinä sain naaman punaiseksi. Ja vaikka nousua on maltillisesti, piti minun pitää välillä taukoja. Skinnaus ennen huippua tuntui loputtomalta ja ennen sitä on se hiton välihuippu.
Ylhäällä oli kiva syödä evästä ja taukoilla. Samalla otettiin ryhmä kasaan ennen alaspäin menoa. Lasku meni aika läheltä skinnilatua, mutta vähän enemän oikean kautta, jolloin se on hieman jyrkempi. Vaikka väkeä oli paljon, löysin oman laskulinjan. Ennen puurajaa lumi muuttui raskaammaksi ja jalkoja alkoi jo väsyttää.
Lopussa metsässä oli kivat käännökset ja autossa odotti kuivalihaa. Oih kevät!
Middagstindenillä ei oikeasti tarvi ottaa suksia kantoon. Me valitsimme vähän hassut nousulinjat, joten säätämistä riitti. Samalla kuitenkin uskon, että saimme paremmat laskulinjat, kun könysimme omia reittejä.
Ei ollut ruuhkaa tällä seinämällä. Tässä otimme välilaskut ja laitoimme skinit takaisin oikeaa topistusta varte.
MIDDAGSTINDEN 1072
Seuraavaksi kohteeksi valokoitui Middagstinden, sillä se on helppo kohde. Ajoimme sinne Tamokista ja saimme auton parkkiin sillan jälkeiselle levikkeelle. (Levikettä ei ole joka vuosi aurattu.) Lähdimme siitä saman tien skinnaamaan. Puurajan jälkeen jatkoimme ylös päin, kun loivalla olisi voinut mennä reilusti oikealle. Oikeasti olisi hyvä tietää minne menee, eikä seurata jälkiä. Jouduimme ottamaan kamat kantoon, kun seinämä jyrkkeni liikaa skinnaamiselle.
Nousulinjan kanssa säätäminen jatkui, sillä seinämä näytti vähän epävakaalta. Ylös kuitenkin päästiin ja laskettiin seinämä alas. Mukava lasku, mutta siinä sitten todettiin, että ei taidettu olla topissa. Skinit takaisin suksiin ja uudestaan samaa reittiä ylös. Seinämän jälkeen lähdimme hiihtämään reilusti oikealle. Ketään ei näkynyt, ei ollut yhtään jälkiä ja oli todella rauhallista. Hiihdimme tasaisen alueen läpi toiselle seinämälle. Se olikin aivan täynnä jälkiä ja siellä oli useita laskijoita.
Lähdimme seuraamaan samaa latua. Lopussa tuntui, että eikö se huippu sieltä koskaan tule. Pelkkää siksakkia edes takaisin. Kunnes vihdoin oltiin topissa! Ylhäällä oli myös perhe lapsen kanssa. Tunturi on varsin helppo kohde, jos lähestymisen valkkaa toisin. Päätettiin laskea alas samoja reittejä kuin noustiin ylös, vaikka siinä oli vähän poikkaria. Sieltä oli kuitenkin vähemmän laskettu ja lumi oli hyvää pakkaslunta.
Kun pääsin autolle, olin aivan rikki. Tellut ja vuoret ovat rankka yhdistelmä. Siihen lisäksi auringon lämmittämä lumi, joka on kuin liisteriä lopussa. Huh huh! Satuimme tindenille yhtäaikaa GMC:n kanssa, kun he kuvasivat laskuja. GO GIRLS!
Blåbärin huippussa oli pilvi kiinni ja viima kävi. Vähän alempana ei olisi voinut toivoa parempaa laskukeliä.
Huset, reissuautot (ei meidän) ja Blåbärtinden.
BLÅBÄRTINDEN 1442
Husetin vierestä nousee komeasti Blåbärtinden. Se oli meitä lähellä ja se kiinnosti poikia. Olimme reissun aikana istuneet autossa paljon, joten mitä lähempänä vuori on sitä parempi. Minusta Blåbärtinden oli liian korkea. En jaksaisi skinnata sen toppiin. Päätimme kuitenkin lähteä sinne.
Aamuinen aloitus oli jo kahdeksalta. Sää oli kirkas ja hyvä. Taisi silti vähän väsyttää, sillä kaaduin skinnatessa kyljelleen alarinteeseen päin. Niinkin siis voi käydä! Puurajan yläpuolinen jyrkänne oli vyörynyt alas. Olipa haastava nousta sitä ylös! Suksi lipsui ja kova pinta oli haastavaa. Vyöryn jälkeen homma onneksi helpottui. Tiesimme, että skinijälki ei vie ylös, mutta silti päädyimme vähän vahingossa seuraamaan sitä. Reittisäätämisen jälkeen pääsimme harjanteelle.
Ylempänä kuitenkin tuuli reilusti eikä meno enää tuntunut mielekkäältä. Pilvetkin olivat kiinni huipussa. Päätimme kääntyä takaisin. Vaikka välppäsimme kamat nopeasti, oli latu kerennyt kadota. Onneksi pilvet tulivat ja menivät ja näkyvyys pysyi kohtalaisena.
Lasku lumivyöryn yläreunaan oli kiva, joten päätimme laskea osan seinämästä toiseen kertaan. Eli uudestaan ylös päin, mutta otimme enemmän vasempaan jollekin pienistä nyppylöistä. Aurinko paistoi ja lumi oli pysynyt hyvänä. Mahtavaa laskua, kaunis maisema ja tieto siitä, ettei tarvi skinnata enempää. Ihana fiilis! Lumivyöryjälki oli kehno mennä alapäin, mutta alapuolen risukot ja luonnon half pipe oli kivoja antaa vaan mennä. Päivä oli vasta puolessa välissä, joten siitä oli hyvä lähteä ajamaan Suomeen.