Hissioffareita chamonixissä
Jouluun oli pari viikkoa, mutta suunnitelmat olivat avoinna. Halusin laskemaan, mutta en tiennyt minne. Pohjoisessa oli paljon lunta, mutta mietitytti jaksaisinko koko lomaa skinnata reippaasti Norjan lyhyissä päivissä. Vaihtoehtoina oli myös Chamonix tai Andermatt. Loppuen lopuksi löysimme Chamonixista halvan majoituksen ja, vaikka lennot olivat hintavia, päätimme lähteä sinne. Totuus halvasta majoituksesta selvisi paikan päällä. Olimme muutaman kerroksen baarin ylöpuolella. Kuten linkin kuvasta näkee, kaikenlaista tuli testattua, jotta äänieristys paranisi. Olin silti tyytyväinen. Harvoin huoneiston saa alle viidelläkympillä yöksi.
Kun odotimme GM:llä hissien aukaisua, mietitytti, mikä siinä niin kestää. Ylhäällä ymmärsi, että onhan sitä lunta tullut.
Hiukkasen kolisi suksen pohjissa. Onneksi se oli jäätynyttä sammalta eikä kiviä :)
Tuolta tultiin! Aika erikoinen linja.
Taben hissioffarit
Ensimmäisenä laskupäivänä satoi lunta ja näkyvyys oli huono. Emme pitäneet aamulla kiirettä ja arvoimme, minne menisimme. Hissit eivät näyttäneet aukeavan oikein missään. Italiaan lähtö oli myös mielessä, mutta päätimme siirtää sen seuraavaan päivään. Päädyimme GM:lle, mutta siellä oli aukeamassa vain pari hissiä. Vielä puoli kymmeneltä mietimme vaihtaisimmeko kuitenkin keskusta. Päätimme jäädä.
Plan Joranin piti aueta kymmeneltä. No ei auennut! Kello 10.30 alkoi jo vähän hermostuttaa. Lippu oli maksanut kuitenkin 55 euroa, ensimmäinen eväsleipä oli syöty eikä mitään ollut vielä tapahtunut. Vihdoin 10.45 hissi lähti pyörimään.
Ylhäällä oli erittäin huono näkyvyys ja kova tuuli, joten vain alagondoli ja Tabe pyöri. Lunta oli paljon! Sitä oli rinteissä ja rinteiden vierustoilla. Siihen loppui harmitus ja alkoi laskeminen. Laskimme Tabe hissin alta, vierestä ja sivusta. Yläosat olivat haastavia, sillä näkyvyyttä ei ollut. Lautamies sai olla tarkkana, ettei jäänyt kiinni.
Hieman ennen Taben ala-asamaa on kahvila. Olimme pysähtyneet siihen ja huomasin kuinka lautailija laski meidän ohi ja kahvilasta alas päin. Teimme niin kuin aina neuvotaan eli lähdimme seuraamaan jälkiä. Tiesimme, että alas on reitti, mutta emme oikeastaan enempää. Jälkiä kuitenkin näkyi kolmet ja vähän matkan päästä tuli vastaan skinilatu, joka on merkattu hissikarttaan ja myöhemmin skinnaaja. Hieman kyselimme häneltä, mitä tulevan pitää. Kuulemma jyrkkää ja voi joutua kantamaan kamoja.
Laskimme välillä skinilatua ja välilä metsää, kunnes jälki vei kuruun. Puiden seassa näkyvyys oli hyvä. Kurua oli kiva laskea, mutta pikkuhiljaa se kapeni ja lumi lämpeni. Pohjat olivat aika huonot. Välillä pystyi tekemään käännöksiä ja välillä täytyi luisutella. Lopussa meno oli hidasta, mutta alas päästiin. Muutama kymmenen metriä täytyi kävellä pellon reunaan.
Hissiasema oli noin puolen kilometrin päässä. Hiihdimme ja kävelimme hisseille takaisin. Kerkesimme laskea vielä muutaman laskun ennen hissien sulkemista. Sää oli vähän kirkastunut, joten laskimme reilusti vasemmalta ja hiihtelimme kahvion ohi takaisin Tabelle. Harmaa mutta kiva päivä!
Edellisenä päivänä hissiasemalla oli näkynyt pelkkää harmaata. Courmayeurissa oli enemmän laskettulukeskusfiilsi.
Bertolinin yläosan metsä on täydellisen harvaa. Alempana on vähän liian tiheää.
COURMAYEUR
Olimme ostaneet bussiliput edellisenä päivänä Sudin bussiasemalta. Menopaluulippu maksoi 22 euroa. Bussi lähti samaiselta asemalta. Meitä matkustajia oli vain kolme ja olimmekin liikkeellä pikkubussilla. Bussi vei meidät bussiasemalle, joten sieltä piti kävellä hisseille. Me menimme Courmayeur hissille, mutta olisi ollut helpompi kävellä alikulun kautta Dolonnelle.
Suurin osa hisseistä oli kiinni kovan tuulen vuoksi. Kun ensimmäisestä hissistä nousi, oli silti fiilis, että on laskettelukeskuksessa. Toisin kuin edellisenä päivänä. Oli mukava olla Italiassa!
Hissien välissä oli paljon pehmeää lunta ja laskimme hissioffareita. Lisää hissejä aukeni yksitellen, joten uutta laskettavaa tuli koko ajan. Kyttäsimme, että milloin Bertolini aukeaisi. Kun se vihdoin liikkui, laskimme loppu päivän sen viereisiä metsiä. Minusta parhaimmat linjat sain, kun meni ensin rinnettä oikealle ja aitojen loputtua tuikkaa metsään. Vasemmalle mentäessä rinteet tulevat vastaan, mutta kun viettää oikealle, saa pidemmän laskun. Rinne kartassa laskut osuu rinteiden 23 ja 24 väliin.
Vaikka sää oli harmaa ja tuulinen, oli Italia hyvä ratkaisu. Aikaisempana vuonna hissilipusta on saanut alennusta, jos osa hisseistä on kiinni. Nyt lippu oli normihintainen. Onhan se aika tyyristä ostaa bussi- ja laskettelulippu. Courmayeurissa kuitenkin kannatta käydä, sillä, mikä tärkeintä, rinnekahvilassa myydään tosi hyvää kaakaota.
Paluubussi lähti samaiselta bussiasemalta. Tällä kertaa meitä oli enemmän ja palasimme Chamonixiin oikealla bussilla.
Hitto mikä kuori! Ajattelin, että laudalla tästä pääsee, mutta meneppä suksilla. Ei mennyt kauaa, kun joku jamppa kurvaili minut ohi, eikä sillä ollut lumen kanssa mitään ongelmia.
Hersen hissioffarit
Jouluna satoi vettä, joten laskettelut jäi. Kävimme uimahallilla ja kylillä. Olimme yrittäneet käydä uimahallilla edellisellä reissulla kerran aikaisemminkin, mutta silloin oli älytön jono. Nyt ei ollut jonoa. Pääsylippu ilman saunaa maksoi noin kuusi euroa. Suihkussa oli kyltit, ettei siellä saa olla alasti. Aika eri meininki kuin Suomessa. Se ei haitannut, mutta minulla oli kylmä melkein koko ajan. Ehkä seuraavan kerran sitten kylpylään...
Vesisateen jälkeen oli isot toiveet, että päästään laskemaan puuteria. Lämmöt olivat kuitenkin olleet ylhäällä ja vettä oli satanut korkealla. Lopuksi tuuli oli vienyt lumet pois. Päivän ensimmäiset laskut olivat pelkkää räpiköintiä. Viime vuonna olin sitä mieltä, että laskut kulkee. Nyt olin hidas, arka ja koko ajan hengästynyt. Hiton hitto, mikä kuori lumen päällä!
Päivän pelastus löytyi muista laskijoista. Laskimme Hersellä laskijan oikealta puolelta niin paljon kuin sinne pääsi. Väkeä oli niin paljon, että lumen pinta meni rikki ja sekoittui pehmeämmän lumen kanssa. Pikkuhiljaa meno alkoi onnistua.
Puolen päivän jälkeen Bochard aukesi ja pääsimme laskemaan Retuor pendantille. En ollut aikaisemmilla reissuilla käynyt siellä. Alaosa oli ihan jäinen, joten alas saakka emme laskeneet vaan vedimme aikaisemmin oikealle rinteeseen. Pikkuhiljaa sää aukeni ja pääsimme laskemaan enemmän vasemmalle Lavancherin yläosaa. Lopussa aurinko paitoi, alun räpiköinti unohtui ja päivästä tuli hyvä.
GM:n yläasema olli autio ja tuuli oli niin kova, ettei sinne tehnyt mieli kävellä. 2018 jouluna se oli lumen valtaama.
Opas ryhmät laittoivat itsensä kiinni köysiin, kun kiipesivät lopun ylös. Itse en viittinyt laittaa suksia kiinni edes reppuun. Olisi ehkä kannattanut.
Lumi ei näytä kovin pehmeältä, mutta kyllä se pöllysi!
Latu hisseille meni jäälohkareiden välistä.
Laskut Rognon jäätikköllä
Lunta ei ollut satanut lisää ja aurinko paistoi. Oli aika lähteä skinnaamaan. Eri keskuksissa osa hisseistä oli vieläkin kiinni, joten päätimme lähteä GM:lle. Tiesimme, että Bochard on auki ja siitä on hyvä lähteä ylös päin. Yksin ei tarvinnut olla, mutta hyvin sinne mahtui.
Nousu tasanteelle, Col de Rachassesin pienelle majalle meni hyvin. Vauhti oli hidas, mutta sillä ei ollut väliä. Edellisestä skinnailusta 3000 metrin korkeudessa oli jo aikaa. Suurin osa porukasta kaarsi oikealle ja laski siitä alas. Me päätimme käydä suljetulla hissiasemalla.
Seuraava seinämä oli kovempi, joten laitoin suksiin raudat. Meno helpottui kummasti. Viimeiset nousumetrit menin kävelemällä. Otin sukset kainaloon ja tarkemmin sanottuna konttasin ylös. Tuuli oli kova eikä ylhäällä haluttanut olla. Nopea välppäys ja olin valmis laskemaan alas.
Lumen pinta oli kova ja lasku meni nopeasti. Alempana, mistä suurin osa oli laskenut alas, lumi pehmeni ja vähän pöllysi. Päädyin kivaan kuruun ja oli kiva laskea. Vaikkakin taas hengästytti ja jalkoja painoi. Miten tämä voi olla näin rankkaa. Alhaalla tasaisella kaiken lisäksi vedin lipat. Hohhoijaa. No ei siinä onneksi käynyt mitään.
Matka takaisin hisseille oli helppo suksilla ja tuskaa laudalla. Oli tasaista ja ylämäkeä. Ja kaiken lisäksi olimme jäätiköllä. Jos minua saa odottaa laskiessa, ei minua tarvi odottaa siirtymissä.
Pidimme pienen tauon ja lähdimme samalle reitille uudestaan. Lähtöpiste oli sama, mutta skinilatu oli eri. Tällä kertaa meno oli raskaampaa. Pinta oli kovempi eikä sukset oikein pitäneet. Ongelmana oli myös seinämän muoto. Tällä ladulla oli vain pari käännöstä. Oikea jalka oli melkein koko matkan yläjalkana. Epätasapainoinen asento alkoi tuntumaan lihaksissa.
Emme nousseet uudestaan hissiasemalle. Päätimme kääntyä siinä, missä lumi alkoi muuttua kovaksi. Laskin kuitenkin saman kurun kuin edellisellä laskulla. Jälkiä ei enää näkynyt ja meno oli rennompaa. Olipa hyvä lasku! Loppuun vielä luiruttelut hisseille ja lasku kylään. Tämän päivän saalis oli kaksi offilaskua, yksi rinnelasku ja hymy kasvoille.
GM:n offarilaskut jatkuu ja sinkki oli yllämme. Onneksi Bochardi kuitenkin pyöri.
Mikä siinä on, että heti kun aurinko paistaa fiilis nousee? Vaikkakin parhaat laskut tulivat aamupäivän sinkissä.
Reissu muuttui rantalomaksi Genevessä. Meillä oli neljä tuntia aikaa lentokentällä, joten päätimme käydä kylillä. Kentältä pääsee sinne todella kätevästi junalla, turisti-infosta sai mukaan neuvot ja kartan.
Bochardin hissioffarit
Viimeiseksi yöksi oli luvattu lumisadetta. Sehän meille sopi. Hissien aukeaminen oli taas mysteeri, mutta ne olivatkin auki, kun pääsimme ala-asemalle. Nousimme heti Bochardille ja laskimme ajamatonta rinnettä Chamoisia pitkin. Näkyvyys oli olematon. Emme menneet tunneliin vaan laskimme alas Retour Pendantille. Rinteessä oli kivasti lunta.
Laskimme koko päivän samaa reittiä. Ensimmäiset laskut olivat vaikeita, kun näkyvyys oli huono. Muiden laskujäljistä sai kuitenkin apua. Ensimmäistä laskua lukuunottamatta, laskimme mahdollisimman alas Combe de la Pendantia ja viimeiseen mutkaan Letour Pendantin rinteeseen. Loppu osa laskusta oli melkeinpä minun lemppariosuus.
Noin kahdelta pilvet väistyi ja aurinko alkoi paistamaan. Mikäs siinä hississä istuskellessa, kun aurinko paistoi ihanasti. Laskin kierrosta yhdeksän kertaa ja se riitti. Kylään laskussa olisi vielä voinut laskea vähän offaria, mutta minä valitsin suosiolla rinteen. Olipa laskut, olipa loma!