puuteria, myrskyä ja aurinkoa
Tämmöstä räpiköintiä se on välillä. lumi oli niin pehmeää, että se ei hidastanut menoa yhtään. Suoraan en uskaltanut laskea ja käännöksille ei ollut tilaa. Yritänköhän aurata tässä?
Lautamiehellä ei ole mitään hätää maaston tai lumen kanssa.
Ja sitten kun se homma onnistuu, on tiedossa pelkkää iloa…
ja pehmeitä käännöksiä.
schlick 2000
Aamu alkoi äreästi, sillä ruuhka Zillertalissa oli melkoinen. Ihmiset ajoivat pois laaksosta töihin. Oikaisimme jonkun kylän kautta, mutta ei siinä montaa minuuttia voittanut. Ennen Innsbruckia ajo nopeutui, mutta niin loppui myös lumisade. Eihän tässä näin pitänyt käydä! Ei ollut Lautamies kovin hyvällä tuulella.
Schlickin parkkipaikka oli ruskea. Se ei ollutkaan 30 sentin lumikerroksen peittämä eikä autoja ollut paljon. Samapa tuo, me mentiin kuitenkin laskemaan ja onneksi ylhäällä oli tullut lunta. Ensimmäistä kertaa täällä oli kuitenkin ongelma, että pohjat olivat kehnot.
Päätimme aloittaa kurusta, joka on vähän tiukempi ja jyrkempi. Sinne pääsee, kun hissirakennuksen ovesta lähtee suoraan offarille ja laskee kiinteän aidan vierestä heti oikealle toiselle tai kolmannelle kentällä. Kuru oli laskematta ja minä pääsin korkkaamaan sen. Ennen kurun kapeinta kohtaa suksi osui kiveen ja väänsi vähän nilkkaa. Pysyin kuitenkin pystyssä. Vähäisestä lumimäärästä johtuen kuru oli normaalia kapeampi. En uskaltanut laskea suoraan alas, joten suksen kärjet ottivat käännöksessä kiinni sivuseinään ja pyörähdin siitä sivukautta ympäri. Olipa aloitus päivälle!
Kuru sai jäädä ja laskimme monta kierrosta näköalatasanteelta. Laskijoita oli vähän, joten laskettavaa riitti. Löysimme myös hieman uusia linjoja. Näköalatasanteen ensimmäisen seinämän jälkeen laskimme viereiselle vastaseinälle, kuten yleensäkin. Tällä kertaa menimme kuitenkin reilusti oikealle ja laskimme ehkä vasta neljättä tai viidennettä seinämää alas. Ne olivat vähän jyrkempiä ja puita oli tiheämmin. Loppulasku oli kuitenkin tosi leikkisä. Siellä oli möykkyjä, joita pystyi hyppimään ja maasto vietti kivasta. Voi olla, että normaalisti nämä muodot, ovat lumen peitossa. Tämäkin linja vie hiihtoladulle. Ylitimme sen ja jatkoimme laskua metsässä. Lasku vie aika paljon alemmas rinteeseen ja lähemmäs hissiä kuin aikaisemmin lasketut linjat.
Vielä yhden kierroksen olisi kerennyt tehdä, mutta Lautamies tärveli lautansa. Schlick oli kuitenkin tarjonnut taas hyviä laskuja.
Tämä oli erikoinen laskupäivä Stubain jäätiköllä. Voisi sanoa, että se oli päivä täydellistä hissipuuteria
Minä aina nössöilen ja teen miljoona käännöstä, että vauhti ei olisi liian kova. Tällä kertaa isommat mutkat ovat minun.
Päivän teemana oli tehdä ensimmäiset jäljet. Tässä oltiin toisena, mutta ei se haitannut.
En voinut uskoa, että kukaan ei ollut laskenut seinämää meidän jälkeen. Kierros kestää kuitenkin reilun puoituntia. Kun seurasi omia jälkiä, ei tarvinnut loivemmissa kohdissa enää polkea latua.
Avasin aamupäivällä vasemmanpuoleisen kentän ja iltapäivällä tein omat jäljet oikealle. Kyllä siiinä oli pienten tuuletusten paikka.
STUBAI GLETSHER
Aurinkoa ja pakkasta eli juuri oikea sää mennä jäätikölle. Päätimme mennä majapaikasta Fulpmesista bussilla keskukseen. Se oli ilmainen ja tässä vaiheessa sai vielä istumapaikan. Lähempänä keskusta bussissa oli jo täyttä. Oli rentoa, kun ei tarvinnut murehtia vuokra-auton huonoja kitkarenkaita ylämäissä.
Yleensä minun ensimmäiset laskut ovat kehnoja. En sen kummemmin lämmittele, enkä tiedä voisiko se vaikuttaa asiaan. Siksi en halua alkuun mitään vaikeaa laskua. Tiedossa oli kivoja hissinalusia. Yllätyksekseni ensimmäinen lasku oli silkkaa nautintoa. Lumi oli täydellistä! Sitä oli 20-30 senttiä, se oli pehmeää ja ehkä hieman painunutta. Erittäin helposti laskettavaa.
Muutaman hissinalusen jälkeen minä johdatin meidät kivalle offarille. Olin ihmeissäni, kun Lautamies ei muistanut sitä. Daunjochin ala-asemalta lähtee reitti (skiroute) rinteeseen. Kun siitä seuraa vähän matkaa ja ottaa vasempaan pääsee loivan kohdan jälkeen offarille. Siellä oli jo neljä venäläistä. Annoimme heidän laskea ensin ja he vetivät alhaalla rinteeseen.
Kurun kapeimmassa kohdassa piti mennä toisten jälkiä. Sen jälkeen, kun kenttä aukeni, sai valita oman linjan. Ja minähän en minnekään rinteen reunaan vetänyt vaan jatkoin laskua. Luotin, että Lautamies kyllä pärjää ja annoin mennä. Venäläiset lautailijat taisivat lähteä kiireellä perään, sillä jossain vaiheessa niistä joku meni ohi. Se taisi olla minun pisin offarilasku ilman pysähdystä. Taisin vähän tuuletellakin.
Gondolin alusta ei ollut laskettu ja me arvelimme, ettei siinä ole tarpeeksi lunta. Se olisi kiinnostanut minua. Onneksi emme menneet sinne, sillä näimme, että Daunjoch oli auennut. Hississä näkyi muutama laskija. En ollut laskenut hissin vasemmalla puolella olevaa kenttää. Rasti seinään ja vihdoinkin sinne! Meidän yllätykseksi suurin osa laskijoista meni rinteeseen. Olimme toisena laskemassa seinämää! Kävimme laskemassa sen vielä toiseen otteeseen.
Loppupäiväksi siirryimme Daunjochin takareitille. Siellä ei ollut vielä kukaan laskenut. Se on kiva pitkä reitti, mutta ongelmana oli lumen määrä ja lautailija. Voi sitä käskytyksen määrää! Pitää laskea suoraa, ei saa pysähtyä nyppylöille, pitää mennä jyrkimmästä kohdasta, että tulee vauhtia, jättää sauvat välille ja polkea hyvä latu loivempiin kohtiin. Onneksi se on aina helpompaa toisella kertaa, kun on jäljet tasaisemmissa kohdissa.
Päivän viimeisenä laskuna menimme Daunjochin ala-asemalta alas oikealle päin. Siinä oli pieni kivikko, jossa piti ottaa sukset pois. Siitä pääsee seinämälle, jonka alapuolella menee skiroute. Seinämä on varjon puolella ja lumi pysyy aurinkoisenakin päivänä hyvänä pidempään. Se oli täydellinen laskupäivä täydellisellä lumella!
Oi voi, missä se pehmeä ihana eilinen lumi on?
En olisi uskonut, mutta varjosta ja vähän suojaisemmasta kohdasta löytyi kivaa lunta.
Yhtä paljon yllätti, että vielä iltapäivällä löytyi laskemattomia kohtia.
STUBAI GLETSHER SEIKKAILUT JATKUU
Harmillisesti lumi oli muuttunut yön aikana. Niin se tuuli ja aurinko tekevät tepposiansa. Takaosaan oli tullut kuori, jota oli minusta todella vaikea laskea. En tiennyt, koska kuori pitää ja koska siihen upahtaa sisään. Meno oli kaikkea muuta kuin rentoa.
Päätimme käydä vuoriston toisella puolella olevilla rinteillä ja offareille. Hämmästys oli suuri, kun osa offareista oli ajettu kissalla. Emme oikein keksineet, miksi näin oli tehty. Pysyikö lumi paremmin paikoillaan tai oliko sitä siirretty rinteisiin. En tiedä.
Edellisenä vuonna hissioffari oli vyörynyt rinteeseen, joten ihan mistä tahansa ei tehnyt mieli laskea. Tälle puolelle vuorta paistaa aurinko, joten lumen pinta jäätyy erilailla. Väliin tuli vähän rinnelaskua.
Olemme käyneet täällä useampana päivänä ja silti löytyi vielä uusia laskulinjoja. Nousimme Sesselbahn Fernaulla ja laskimme laskijan oikealta. Siellä menee skiroute. Se on aika loiva, mutta tuolla lumella suksi luisti hyvin. Lopussa otimme vasempaan ja sieltä löytyi kivaa ja vähän jyrkempää laskettavaa. Vaikka oli iltapäivä, löytyi Lautamiehelle vielä pieni korkkaamaton kuru. Lumi oli varjossa ja se oli pysynyt varsin pehmeänä.
Kun katsoo tarkasti, näkyy Pitztalin Mittelbergbahn gondolin yläasema harjanteella. Laskulinjamme lähti gondolin alta ja meni laskijan vasemman kautta lopulta rinteeseen.
Pitztalin keskus sijaitsee ylhäällä jäätiköllä. Se on laakea alue, jossa rinteet ovat yhdellä puolella vuoristoa. Harjanteen yli voi skinnailla ja laskea toiselle puolelle alas ja luisutella parkkipaikalle.
PITZTAL
Meillä oli viikko laskemista takana ja pidimme välipäivän. Kävimme Innsbruckissa pyörähtämässä ja suuntasimme Pitztalin jäätikköä kohden. Ajankohta välipäivälle oli kehno, sillä seuraavan päivän säätiedotus ei luvannut hyvää.
Pitztal Glacierin lippuluukulla varmistettiin haluammeko oikeasti ostaa liput, sillä vain kolme hissiä on auki. Joo joo! Kyllä kyllä! Jäätikölle mennään maan alla kulkevalla “junalla”. Ylhäällä sää olikin ihan ok ja meidän yllätykseksi Mittelbergbahn gondoli pyöri. Sinne siis!
Gondolista näki kivan linjan, joka lähti aivan gondolin alta. Alku kuitenkin oli tosi kivinen, joten tarkkana sai olla. Sain laskettua kivet ohi, kun menin rauhallisesti. Lautamiehellä oli kuitenkin hieman ongelmia ja siinä kävi pieni pesukone. Onneksi mitään pahempaa ei sattunut. Näkyvyys oli haastava, mutta ehkä juuri siksi laskeminen oli niin kivaa. Reitti ei ollut jyrkkä, joten näkyvyys ja tuuli teki laskusta vaikeamman ja sitä kautta sai ylitettyä itsensä. Veivattiin samaa kierrosta useamman kerran.
Kävimme testaamassa myös Brunnenkogelia, joka on ankkurihissi. Se oli virhe. En muista, että olisin ollut ankkurihississä koskaan niin kovassa vastatuulessa. Ja hissi on todella pitkä. Lasku alas jäistä rinnettä pitkin ei ollut mitään herkkua sekään. Päätimme mennä takaisin gondolille.
Tuuli oli yltynyt, sillä gondoli heilui. Levillä hissi olisi pysäytetty aikaa sitten, mutta niin se vaan pyöri. Laskimme rinteitä ja niiden vierustoja ja mietimme seuraavaa siirtoa. Alempana on toinen keskus, Rifflsee, johon käy sama hissilippu.
Näimme, että laskettelijoita laski gondolin ala-asemaa alemmas. Heillä ei ollut reppuja eivätkä he näyttäneet offarien laskijoilta. Mitään reittiä ei kuitenkaan oltu piirretty rinnekartaan. Kysyin asiasta muutamalta hissipojalta, kun sain vastaukseksi, että siellä on hätäpoistumisrinne. Emme ottaneet junaa alas vaan laskimme alas parkkipaikalle murtsikkaladun vierestä lähtevää reittiä pitkin. Se oli hyvä valinta! Pysyttelimme aikalailla jäljellä, sillä välillä näkyi railoja. Olimme kuitenkin jäätiköllä. Alempana ei taas ollut lunta niin paljoa, että vierustat olisivat kiinnostaneet.
Alhaalla satoi vettä. Parkkipaikalle sattui tulemaan bussi, joten hyppäsimme siihen ja menimme muutaman minuutin matkan Rifflseehen. Vaikka olimme alempana, tuuli ja näkyvyys oli huono. Eikä vesisade lisännyt laskuintoa. Lautamies on myös sen verran pitkä, että hän tykkää pitää tuolihissin kuomun auki. Tällaisessa säässä se olisi ihan kiva sulkea. Testasimme muutaman rinteen ja päätimme lähteä majapaikkaan saunomaaan.
Rifflseestä pääsee laskemaan jäätikön parkkipaikalle. Parkkipaikalta pääsee muutaman metrin ylöspäin kävelyllä sillalle ja siitä voi laskea hisseille Rifflseen hisseille. Bussia on siis turha odottaa kovin kauaa. Parkkipaikalla oli yllättävän paljon asuntoautoja. Näytti siltä, että jengi viihtyy siellä pidempiäkin aikoja. Meillä ei ollut kunnon maastokarttoja alueesta, mutta rinnekarttaankin on piirretty skitraili. Hyvällä säällä täällä on varmasti kiva skinnailla.
Näinä päivinä tuli tutuksi sana Sturmisch.
Voihan vesisade ja Hochzeiger!
Laskupäivä muuttui sadepäiväksi eri keskuksissa ja kiertelyksi Feldkirchenissä.
Hochzeiger, st anton ja sonnenkopf
Olimme yrittäneet valita majapaikan, joka ei olisi jyrkkien vuoristoteiden takana. Ajatuksena oli mennä sitten aina bussilla keskuksiin. No, tämä ei onnistunut. Meitä mietitytti edelleen kitkojen toimivuus eikä meillä ollut ketjuja. Kysyimme voisimmeko olla majapaikassa yhden päivän vähemmän ja lähtisimme lumisateen alta pois. Jäätiköllä ei ole laskettavaa siinä säässä. Onneksemme majapaikan vaihto onnistui.
Aamulla aikaisin lähdimme Hochzeigeriin, joka on samassa laaksossa. Sinne oli jyrkkä ja mutkitteleva tie, mutta sade tuli vetenä eikä lumena. Paikassa pyöri kolme hissiä, joista yksi oli lastenhissi. Ei tehnyt mieli maksaa siitä täyttä hintaa. Rinteet näyttivät niin surullisilta vetisessä myrskysäässä.
Ostin kaakaon. Mietin voiko omenastrudelin syödä ennen yhdeksää, jos ei ole käynyt edes rinteessä. Tällä kertaa herkuttelu sai jäädä ja lähdimme jatkamaan matkaa. Olimme suuntaamassa pikkuhiljaa Montafonin laaksoon päin ja väliin osui St Anton.
Antonissa vettä satoi reippaasti ja kaduilla virtasi vesi niin, että kengät kastuivat. Kiersimme vaate- ja varustekaupat. Meneillään oli ennemminkin shoppailu- kuin laskupäivä. Sparista ruokaa ja autolounaan jälkeen päätimme jatkaa matkaa. Hyvä puoli Antonissa tällä kertaa oli se, että parkkipaikan löysi ongelmitta.
Olimme pohtineet jo aikaisemmin, että pitäisikö käydä Sonnenkopfissa laskemassa. Tällä kertaa se osui reitille ja päädyimme ajamaan sinne. Paikka on aika matala, joten olimme ajatelleet, että siellä voisi hissit pyöriä. No ei pyörinyt hissit ja tietenkin oli vain vähän lunta, kun oltiin niin matalalla. Kartoissa näyttäisi, että alueella on kivaa puustoa. Hissikarttoihin puustot ovat kuitenkin merkitty kielletyksi laskualueeksi. Paikka näyttää kivalta laskumestelta lumisade päiväksi, mutta jos metsiä ei saa laskea, mennäpä sinne turhaan.
Tässä vaiheessa luovutimme ja päätimme, että taas tuli välipäivä. Ajoimme Feldkircheniin. Siellä meidän porukkaan liittyi kaksi laskijaa lisää, joten oli ainakin uutta juttuseuraa tarjolla.
Tunnelmia St Antonista, jossa meillä jäi laskut välistä.. Gargellenissä näkyvyys oli saamaa luokkaa, jos ei huonompikin. Siellä ei tullut kaivettua kameraa esiin.
ERLEBNISBERG GOLM, GASCHURN VERSETTA, KAPELLALPE, ST ANTON JA GARGELLEN
Lunta oli luvattu ja paljon. Lähdimme aikaisin Feldkirchenistä Montafonin laaksoa päin. Suunnitelmana oli mennä Erlebnisberg Golmiin, joka on vähän matalammalla. Ajattelimme, että siellä ei niin tuulisi. Laaksoon päästyämme totesimme sen olevan kuiva. Keskus on laakson aika alkupäässä, joten ajoimme suoraan sen ohi.
Ajattelimme, että Gaschurnissa voisi olla lunta, kun se on korkeammalla. Ajoimme laaksoa reilusti pidemmälle. Gashurnissa kuitenkin kaikki hissit olivat kiinni. Yritin kysyä ovatko hissit kiinni myrskyn takia vai onko lunta tullut niin paljon, että ei ole turvallista laskea. Valitettavasti emme lippuluukulla ymmärtäneet toisiamme.
Suuntasimme laaksoa takaisin päin Kapellalpeen. Näimme, että siellä pyörii hissejä. Kävi kuitenkin ilmi, että siellä oli toiminnassa gondoli, joka vie ylös, ylempänä yksi hissi ja lastenhissi. Tuntui suolaiselta maksaa gondolista ja siitä yhdestä hissistä 55 euroa.
Mitäs nyt? Majapaikkaa ei vielä ollut, alla oli jo yksi välipäivä ja osa porukasta ei ollut vielä käynyt lumilla koko reissulla. Jätimme oman auton parkkiin, siirrettiin kamat vain toiseen autoon ja päätimme lähteä taas käymään St Antonissa. Kun ei saatu tuhlattua rahoja hissilippuihin, niin sitten tunnelimaksuihin.
Tällä kertaa Antonissa pyöri pari hissiä. Jonot olivat kaameat. Oli tosi märkää ja rinne oli aivan tukossa laskijoista. Pojat pyöri kaupoissa ja taisi sieltä lähteä uusi lautakin mukaan. Päätimme kuitenkin jättää laskut välistä.
Taas uusi pyörähdys Sonnenkopfin pihalla. Se näytti edelleen tosi surulliselta ja kaikki hissit olivat kiinni. Matka jatkui takaisin Montafoniin päin. Netistä näimme, että Gargellenissä pyöri hissejä, joten sinne siis. Siellä on reilu meininki ja keskukseen voi ostaa iltapäivälippuja. Laskukamat niskaan ja menoksi.
Kahden laskun jälkeen olo oli karmea. Tuuli oli navakka, lumi iski naamaan ja näkyvyys oli perseestä. Ennen kaikkea laskemista ei voinut sanoa laskemiseksi. Semmoista luisuttelua jäällä, joka tökkäsi lumivalliin. Tiesin, että matkalla ala-asemalle oli kiva rinneravintola. Se alkoi aika nopeasti huutamaan minun nimeä. Pojat jäi vielä laskemaan ja minä menin juomaan teetä. Tämmöisiä nämä laskupäivät välillä ovat.
Oli tosi hyvä fiilis skinnailla Montafonissa. Uusiin paikkoihin on kiva mennä ja niissä on seikkailun tuntua. Madrisellalla oiemme käyneet aikaisemminkin ja sinne oli ihanan rentoa hiihtää uudestaan.
Tällä kertaa ainoat kaverit reitillä olivat gemssit, jotka näkyivät harjanteella.
Lumi oli vaihtelevaa ja tuuli oli siirrellyt sitä. Kyllä se kuitenkin pöllysi.
Vaikka oli paakkuista, oli kiva laskea.
Jostain syystä Lautamies aina valittaa, kun vedetään pitkiä poikklatuja. Tämä poikkari jatkui vielä muutaman sata metriä. Eihän nämä ole kuin luisutella menemään. Ainakin suksilla. Tästä pääsee kivalle hissioffarille.
MONTAFON GASCHURN
MADRISELLA
Olo oli vähän vilustunut, joten pietin suosiolla välipäivän. Pojat meni laskemaan. Välillä vuoret olivat aivan pilvessä ja välillä paistoi aurinko. Oli ristiriitaiset fiilikset. Pitäisikö kuitenkin olla mäessä eikä kirjoittamassa postikortteja? Toisaalta päätös oli jo tehty, joten turha siinä oli murehtia.
Välipäivän jälkeen teki mieli skinnaamaan. Myrsky oli tuonut lunta, joten kivaa laskua pitäisi löytyä. Päätimme lähteä Lautamiehen kanssa Silvrettaan. Olimme heti aamusta liikenteessä. Lippuluukulla kuitenkin sanottiin, että vain kaksi skitouraajaa on mennyt ylös. Lumivyöryriski oli neljä. Päätimme, että tämä ei ole nyt hyvä paikka ja suuntasimme Gashurniin.
Tämä oli meille tuttu mesta. Nousimme Burgliftillä ja laskimme laskijan oikealla puolelle olevan skirouten välistä hissioffareita. Vaikka olimme käyneet mutkan toisella keskuksella, kerkesimme hyvin laskea pari kolme kierrosta ennen kuin paikka alkoi olla puhki. Pienen lämmittelyn jälkeen oli hyvä lähteä skinnaamaan.
Suuntasimme tutulle Madrisellalle. Alku oli sama kuin hissioffarilla. Skinnausjälkiä ei näkynyt, mutta olimme käyneet täällä kahdesti aikaisemminkin. Jotakin sössin kamojen välppäyksessä, sillä molemmat siteet aukesivat. Eivät nyt yhtäaikaa, mutta kuitenkin. Ärsytti oma huolimattomuus ihan suunnattomasti!
Skinnaus oli niin ihanaa! Välipäivä alla ja mahtava sää. Suurta hiihtämisen iloa ja pieni huoli takaraivossa riskeistä. Reitin alkupäässä on yksi epämiellyttävä kohta, jossa pitää olla tarkkana. Aurinko paistaa seinämälle, joten uusi lumi voi olla siinä herkässä. Viimeksi kohta oli niin jäässä, ettemme päässeet siitä ja kiersimme sen lumivyöryaitojen välistä. Tällä kertaa menimme seinämän yläosasta, mutta varovaisesti. Lopussa täytyi olla vielä tarkkana, sillä kolissa oli lumilippa.
Kolissa huomasimme muitakin jälkiä ja ihmettelimme nousulinjaa. Tarkemman tutkailun jälkeen huomasimme, että ne olivat gemssien jälkiä. Pian näimme useampia vuohia vuoren laella. Harjannetta oli helppo seurata ristiä kohden. Kuten edelliselläkin kerralla viimeiset nousumetrit tuottivat ongelmia. Lopun nousu on sen verran jyrkkä, että siinä oli vaikea kääntyä. Ja niin kapeassa kohdassa täytyi kääntyä usein. Selvisin kohdasta kuitenkin ilman, että suksia olisi tarvinnut irroittaa.
Se oli tyyni ja lämmin hetki huipulla. Oli niin rauhallista. Lasku kuitenkin jännitti. Vyöryriski oli korkealla ja siellä me oltiin huipulla kaksin. Näki, että lumen pinta oli vaihtelevaa. Ne kohdat, mitä pitkin olimme nousseet, olivat tuntuneet stabiileilta. Sovimme laskulinjat tarkkaan ja kohdan, missä pysyhtyisimme ensimmäisen kerran. Laskin perässä ja lumi olikin todella kovaa! Olin yllättynyt lumen koostumuksesta. Lasku meni tosi rennosti, sillä lumi ei ollutkaan kasaantunut, kuten olin luullut. Mitään superhauskaa pöllyttelyä se ei ollut, mutta eipä jännittänyt enää vyöryt.
Aivan laskun lopussa lumi pehmeni ja siellä oli jälkiä pienistä vanhoista vyöryistä. Loppuosa oli kaikkein hauskin laskea. Tällä kertaa helpompaa ja pehmeämpää laskua olisi saanut, kun olisi vaan jatkanut hissipuuterin laskemista. Eipä sillä silti ollut väliä, oli ollut tosi kiva skinnailla.
Huipulla on helppo hymyillä. Kuvassa laskujälkiä näkyy vasemmalla. Skinilatua ei näy ja se nousi huipputusta lukuun ottamatta reilusti vasempaa laitaa.
Varjoisalla puolella lumi oli vähän painunutta ja kuivaai. Laakson pohjalla menee hiihtolatu johonkin Ischglin pikkukeskukseen.
Klassikkokuva, sormi ja vuori. Nyppylältä sormen alapuolelta laskimme alas. Yleensä olemme laskeneet oikealla varjossa olevaan kuruun.
Kalja maistuu afterilla aurinkoisella terassilla, mutta niin maistuu omenastrudelikin.
SILVRETTA BIELERHÖHE
Hennekopf
No nyt Silvrettaan! Tällä kertaa olimme liikkeellä neljästään ja osalla meistä oli vähemmän kokemusta skinnailusta. Päätimme lähteä lähireitille. Näin ollen ei tarvitsisi jännäillä lumivyöryjäkään niin paljon.
Tällä kertaa keskityin heti skinejä kiinnittäessä laskulinjan valitsemiseen. Halusin laskea reilusti vasemman kautta niin, että tulisin alas kissaladulle ja hissiä alemmas.
Skinnausjälkiä oli paljon, joten täällä oli varmasti käyty eilen. Reitti nousi vähän erikautta kuin edellisillä kerroilla. Se oli ihan hyvä, sillä arvelin, että näin ollen vasempaa laitaa olisi laskettu vähemmän. Reitti meni muutaman vähän epäilyttävän lumilipan alta ja ihmettelin, miten opas vei ryhmän siitä. Toisaalta oli vielä sen verran viileä, ettei aurinko ollut lämmittänyt lippaa.
Lopussa kiristin tahtia ja halusin ohittaa ryhmän oppaan kanssa. Näki, että osa oli noussut vähän ja loppuosa voisi olla heille haastava. Se olikin aika jäinen, mutta minulla on tosi hyvät raudat, jotka on nopea pujottaa siteisiin. Topissa porukkaa riitti ja aurinko paistoi. Mikäs siinä eväsleipää syödessä.
Laskun ensimetrit olivat vain laskemista, sillä siinä mentiin nousujälkien päältä. Siitä lähdimme laskemaan oikeaa laitaa. Lumi oli vähän lämmennyttä, mutta oikein kivaa. Laskin ensimmäisenä ja vedin kiveen. Voi hitto! Reissun viimeinen lasku ja siitä päänkautta ympäri lumeen. Suksi lähti irti ja siihen tuli aikamoinen vekki. Sillä ei silti ollut väliä. Pääasia oli, että pyörähdys oli ollut pehmeä ja olin kunnossa.
Lasku loivenee välillä ja ennen viimeisiä seinämiä menimme oikealla olevan nyppylän päälle. Siitä pääsi tiputtamaan varjon puolella olevalle seinämälle. Lumi oli kuivempaa ja lasku oli tosi kiva. Tämä oli meille uusi linja ja sen kanssa oli vähän hakemista. Päädyimme kuitenkin juuri sinne, minne olin ennen skinnaamista halunnut. Juuri oikeaan kuruun ja tarpeeksi kauas oikealle, että puron ylittämistä ei edes huomannut. Mikä loppu reissulle! Olin tosi tyytyväinen!
Tästä oli vielä skinnaus hissille, mutta latua pitkin oli helppo hiihtää. Ajoitus oli hyvä, sillä hissinmiehen lounastauko oli jo ohi. Pääsimme loppumatkan ylös hissillä, joka tällä kertaa kuului hintaan.
Rinneravintolassa on tosi hieno terassi, joten sinne siis.