Lähdimme perjantaina töiden jälkeen ajamaan Helsingistä kohti Kempelettä. Olimme varanneet sieltä halvan majoituksen. Suunnitelmissa oli ajaa rajaa pitkin ylös ja siinä välillä on Svanstainin hiihtokeskus. Pohdimme kävisimmekö ottamassa laskuihin lämmöt sieltä. Harmaa sää kuitenkin vesitti idean ja toisaalta Oulusta oli vielä yhdeksän tunnin ajomatka Lyngenin majapaikkaan. Toisella kertaa sitten Svanstain.
Komea hytta Norjan väreissä lähellä Rundfjelletiä. Voisin kuvitella, että olisin täällä joskus yötä. Koivunoksien takaa näkyy vaalea soiro, jota laskimme alas.
AIka harmaata oli, mutta siellä se meri näkyy.
Siellä se huippu on. Niin lähellä, mutta kuitenkin liian kaukana tai siis liian tuulisena.
Rundfjellet 1413
Majapaikkamme takana oli Rundfjellet, joten päätimme lähteä käymään siellä. Valitettavasti kotipihasta ei voinut aloittaa skinnaamista, joten ajoimme autolla ulkoilureitin varteen. Tie oli vähän epäilyttävä, mutta sitä pääsi hyvin perille ja lopussa oli aurattu parkkipaikka. Auton olisi voinut jättää parkkiin aikaisemmalle levikkeelle ja lähteä siitä hiihtelemään.
Latu alkoi nousta loivasti melkein heti parkkipaikalta. Tuntui kuitenkin, että lähestymistä kesti hytalle saakka. Kävimme hytalla pienellä tauolla. Siellä oli ollut yötä ranskalainen pariskunta. Jos ymmärsin oikein, maksoi yöpyminen noin 20 euroa. Paikka oli paremmin varusteltu kuin kotimaan autiotuvat.
Hytalta jatkoimme matkaa eteen päin skinilatua pitkin. Vähän ajan päästä meitä kuitenkin alkoi epäilyttää reittivalintamme ja siitä alkoi pieni säätäminen. Olimme vastakkaisen vuoren seinämällä. Jotta pääsisimme oikealle vuorelle, pitäisi mennä alas solaan ja ylittää joki tai mennä eteen päin ja kiertää sola. Laskeuduimme vähän ja löysimme solan pohjalta ladun, joten menimme sitä kautta. Reitti olisi voinut olla loivempi toista kautta.
Hiihtelimme ylös päin ja siellä latu hävisi. Välillä haimme vauhtia mutkan kautta. Kävimme yhdellä harjanteella turhaan ja siinä tuuli navakasti. Käännyimme siten, että matka jatkui samaan suuntaan kuin olimme menneet ja suojaisemmassa paikassa. Aloimme puhua evästauosta, mutta päätimme nousta vielä vähän.
Ylempänä tuuli yltyi ja eväspaikka siirtyi siihen, kun on suojaisampaa. Ylös päin mentäessä tuuli oli vieläkin kovempi. Mulla alkoi mennä hermot. Meillä oli ollut hyvä tuuleton paikka tauolle, mutta jatkoimme vain matkaa. Pääsimme tasaiselle kohdalle melko lähelle järveä ja siinä sitten söimme. Kylmä tuli nopeasti eikä siinä innostanut laittaa housuja kinttuun, jotta olisi voinut pissata. Nälkä ja vessahätä latistaa tunnelmaa nopeasti. Pilvi oli huipussa kiinni, joten päätimme välpätä kamat siinä samalla ja lähteä alas.
Olimme nousseet tasaiselle laskijan oikealta puolelta. Alas lähdimme kuitenkin vasemman kautta. Yläosa oli niin loiva, että siinä pystyi tekemään kaksi käännöstä ilman, että vauhdit loppuivat. Onneksi se siitä sitten jyrkkeni. Pehmeää lunta oli ehkä kaksi senttiä. Lähempänä puuraja lumi lämpeni ja meno meni sen verran nihkeäksi, että saatiin yksi sauva poikki kaatumisessa.
Puurajassa otimme reilusti oikealle. Olimme nähneet mökiltä kivan näköisen aukinaisen kentän. Metsässä lumi oli kivaa firniä ja lasku kulki. Alhaalla oli latu joen yli. Vastassa oli ylämäki mökille. Lumi oli lämmintä, joten välillä jalka upposi haaroja myöten lumeen. Olipa lämmintä kontata ylös.
Vaikka autolta lähdettäessä lähestymien hytalle oli loiva, pääsi sieltä suksilla laskemaan autolle asti. Tai no olisi päässyt, mutta ihan loppumetreillä otimme väärän ladun oikealle. Päädyimme puistotien alkuun, joten meidän piti kävellä autolle tietä pitkin.
Ihan kiva retki, jossa tuli vähän tutustuttua lumitilanteeseen. Eiköhän tänne vielä palata paremmalla säällä ja käydä huiputtamassa tämä ja viereinen vuori. (Ei samana päivänä.) Viereiselle vuorelle meni paljon väkeä. Ehkä joku ryhmä oppaan kanssa.
Lähestymislatu Daltindenille meni välillä todella lähellä vettä. Reitin alku oli kaunis.
Vihdoin topissa! Matkalta ei ollut yhtään kuvaa. Ehkä matka meni niin nopeasti, ettei kameraa kerennyt kaivamaan esiin :)
Tuolla sitä oltiin! Ylhäällä oli pehmää lunta, mutta alaosa oli jäinen.
En tiedä, miten keväällä onnistuu joen ylitys. Ehkä siinä vaan hypellään kiveltä kivelle.
DALTINDEN 1533
Ajelimme vähän ympyrää, että löysimme autolle parkkipaikan. Auton olisi kai voinut jättää päätielle parkkiin lähelle urheilukenttää. Me ajoimme tietä vähän ylemmäksi, kunnes se loppui kahden talon luo. Siinä oli pieni parkkitila. Pihojen lähellä oli pysäköintikieltomerkkejä. Autoista on tainnut olla ongelmaa tällä tiellä. Tähän mahtui noin neljä autoa.
Skinnasimme peltoa pitkin ja siitä laskimme alas valaistulle hiihtoladulle. Halusimme skinnata joen oikeaa puolta. Vasemmalla puolella meni myös latu ja siellä näkyi yksi porukka. Lähestyminen oli pitkä, mutta kaunis. Minusta oli kiva hiihdellä joen vartta. Noin neljän kilometrin kohdalla alkoi tulla nousumetrejä.
Minulla on hankiraudat, joten otin ne käyttöön. Lumi oli lämmennyt, jäätynyt ja laskettu/lanattu. Latu oli todella kova. Vähän jännitti, miten jaksan nousun, kun raudoista tulee vielä lisävastusta. Rauhallisesti mutta varmasti homma kuitenkin eteni. Ilman rautoja homma olisi ollut paljon haastavampaa.
Yleensä, kun olen Lautamiehen kanssa laskemassa, meillä on todella lyhyet evästauot. Tai ainakin minä olen sitä mieltä. Nyt meitä oli vähän isompi porukka ja pidimme jopa kaksi evästaukoa skinnaamisen välillä. Luksusta! Luulen, että ilman niitä taukoja olisi huiputtaminen ollut vaikeampaa.
150 Nousumetriä ennen huippua alkoi kuitenkin jaloissa painamaan. Tuossa vaiheessa se on kuitenkin aivan sama. Kesken kaiken ei takaisin käännytä! Vuori on alueen korkeimpia ja aurinko paistoi, joten oli hienoa olla huipulla. Jee Jee!
Lasku oli varsin kiva ja pehmeääkin lunta löytyi. Ja aivan jäistä ja jyrkkää kenttää löytyi. Niin ja alhaalla oli kovaa lunta ja pusikkoa. Monenlaista mahtuu 1500 metriin.
Meitä ennen oli mennyt yksi neljän hengen porukka. Kun laskimme alas, oli vuorelle nousemassa noin 30 tyyppiä. Onneksi olimme hyvissä ajoin liikkeellä. Minun skinnausrytmiä ja meditaatiota olisi häirinnyt possujunassa hiihtely.
Alhaalla meitä odotti sitten vielä neljän kilometrin hiihtely autolle. Joen ylityksen jälkeen laitoimme skinit kiinni ja hiihtely jatkui. Pojilla oli kellot ranteissa, joten retkestä tuli vähän dataa. Nousua tuli 1458 ja kokonaismatka oli 19 kilometriä. Kaiken kaikkiaan reissuun meni 7,5 tuntia.
Olihan se komea päivä Sörfjelltindenillä!
Tämä oli kivaa lunta! Jäistä mutta silti niin pehmeää suksen alla.
Siellä se huippu on! Vai onko? No ei ole vaan valehuippu! Huippu on ihan flätti.
Näkyisiköhän siellä Tamokin laakso? Niin tai näin, lumi ainakin pöllyää.
Pehmeitä muotoja alaosan metsässä.
SÖRFJELLTINDEN 1468
Vanha kunnon tuttu Sörfjelltinden. Nyt oli fiilikset, että toppiin on päästävä. Aurinko paistoi ja sää oli mitä mainioin. Ainoa epäilys oli, että painaako eilinen jaloissa.
Jätimme auton parkkiin päätien varteen levikkeelle. Tien toisella puolella on talo, jonka osoitenumero on 1099. Emme olleet ennen lähteneet tätä kautta. Latu meni täällä metsässä ja tykkäsin siitä enemmän kuin tiepohjan skinnailusta toisella lähtöpaikalla.
Skinnaus eteni taas rauhalliseti ja olin laittanut raudat kiinni siteisiin. Skinnausreitillä on pari isompaa kiveä ja pidimme toisella niistä evästaukoa. Sen jälkeen siinä on vähän jyrkempi seinämä ja sen yläosassa latu loppui. Meidän ei olisi tarvinnut mennä niin vasemmalle, mutta eipä sillä väliä.
Ajattelin, että kun hiihdämme vähän oikealle alkaa pian pitkä ja loiva huippu. Oikealle menevä seinämä kuitenkin jatkui ja jatkui. Samalla piti miettiä, ettei mene liian lähelle lumilippaa. Meinasi usko loppua, että eikö se loiva tulekaan. No tulihan se! Siinä oli pieni välihuippu, josta hiihtely jatkui. Loppuen lopuksi kellon metreistä katsottiin ollaanko huipulla vai ei.
Yläosassa sai vähän lykkiä, että pääsi alas päin. Kun sitten pääsi oikeasti laskemaan, oli se tosi hauskaa. Lumi oli kivaa, rinne vietti, aurinko paistoi, ei tuullut ja mahtavat maisemat. Laskimme alas samaa reittiä kuin olimme nousseet. Metsässä lumi oli aivan jäässä, mutta mitäpä tuosta.
Kolme kertaa täällä piti käydä ennen kuin pääsin ylös. Kannatti tulla. Fiilikset olivat tosi hyvät. Nousua tuli 1390 ja retkeen meni reilu viisi tuntia. Luulen, että tulen tänne vielä uudestaankin.
Siellä pojat kävelee ylös päin ja piti jäädä merkkipaaluksi. Storgaltenilla skinilatu oli jäätynyt näkyviin, joten tiesi, että sitä pitkin pääsee huipulle. Kävellen suunnan pitäminen hankalampaa, kun toppia ei näy.
Lumikuoppa huipulla. Ilma oli tyyni, joten suojaa ei varsinaisesti tarvinnut, mutta pitihän se käydä tuolla syömässä eväät.
Huipulla vuoren toiselle puolelle avautui komea maisema. Kentällä näkyi hiihtojälkiä. Minne lie ne veivät.
Yläosassa lumesta ei ollut tietoakaan. Kaikki valkea aine oli jäätä, jota oli yllättävän haastava laskea.
STORGALTEN 1219
Edellinen topitus oli onnistunut, joten jatkoimme samalla teemalla. Olin kerran aikaisemmin käynyt Storgaltenilla, mutta silloin piti kääntyä jo ennen hartiaa. Päivä oli melko kirkas, mutta pilvi oli jäänyt kiinni huippuun.
Ajoimme auton isolle parkkipaikalle, joka on joen jälkeen. Lunta oli sen verran vähän, että kävelimme joen oikelle puolelle tömpäreen päälle pihatien vartta. Vähän matkan päästä valitsimme huonon skiniladun. Se oli varmaan laskujälki, jota jotkut olivat lähteneet hiihtämään. Hiihdimme vasenta laitaa pusikon seassa ja ihmetelimme, koska latu lähtee ylöspäin. Lopulta latu veti reilusti oikealle ja tulimme seinämälle mönkijän tai vastaavan jäljelle. Siitä vielä vähän eteen päin ja olimme hartialla.
Kurkimme maisemat vuoren toiselle puolelle, sillä huippu oli edelleen pilvessä. Halusin toppiin! Tästä eteen päin latu oli jäinen. Minä laitoin kramponit siteisiin ja taas olin iloinen, että olin hankkinut ne. Seinämällä näkyi kengänjälkiä, joku oli raudoilla kävellyt ylös. Harjanteella jälki oli vielä jäisempi, joten osa meidänkin porukasta vaihtoi raudat jalkaan. Minulla skinnailu meni ongelmitta ja oli kiva hiihtää menemään usvaisessa pilviverhossa.
Ylhäällä oli jo yksi ryhmä. He olivat tauolla lumikuopassa. En ole ennen nähnyt, että huipulle on kaivettu kuoppa taukoa varten. Minäkin menin sinne syömään eväitä. Kuin tilauksesta pilviharso liikkui ja sinistä taivasta näkyi aina välillä.
Sää oli hyvä, maisemat olivat hienot eikä jalkoja painanut liiemmin. Ainoa ongelma oli kaamea lumi. Se oli todella kovaa eli jäistä ja aallokkoista. Teeppä siinä sitten käännöksiä, kun sisuskalut hyppivät sisällä, kun laskee hiljaa alas päin. Samaan aikaan seinämää nousi noin 20 suomalaista tyyppiä.
Kun harjanteelta pääsi seinämälle, muuttui meno onneksi vähän tasaisemmaksi. Tuuli oli vienyt irtolumen pois, mutta pinta oli tasainen ja alempana ehkä vähän pöllähti, kun teki käännöksen. Pusikossa oli vähän firniä ja semmoista, kun pusikoissa nyt on.
Nyt on isokarju topitettu. Aikaa meillä meni noin viisi tuntia ja nousua tuli 1210. Jos palaan tänne, voisin lumitilanteen salliessa, laskea vähän toisenlaista linjaa.
Klassikko kuva, sormi ja vuori!
Rissavarri ja bluebird!!
Näihin maisemiin oli täydellistä lopettaa loman laskut.
RISSAVARRI 1251
Lähdimme lautalla Lyngseidetistä toiselle puolelle vuonoa. Lautta maksoi suuntaansa noin 15 autolta ja ihmiset kuuluivat hintaan. Jos on liikkeellä jaloin, on lautta ilmainen. Pääsiäisen takia ensimmäinen lautta lähti vasta yhdentoista pintaan ja matka kesti noin 45 minuuttia. Kello lähenteli jo kahtatoista, kun sain skinit kiinni suksiin.
Auton laitoimme parkkiin kaupan pihalle, sillä kauppa oli kiinni. Tien toisella puolella oli joku vaja ja levikkeen tynkää. Osa oli parkkeerannut auton siihen. Lähimme skinnaamaan pellon reunaa ja siitä pellon poikki metsän suojaan. Oli aivan kaamean kuuma.
Pidimme puurajan jälkeen taukoa ja olin aivan läkähtynyt. Siitä kun meni vähän eteen päin, alkoi kuitenkin tuulla. Tuulta on tyhmä toivoa, sillä kukapa tuulesta tykkää, kun palelee topissa. Skinnaus jatkui siinä rauhakseen. Valetoppi löytyi väliltä ja vihdoin myös oikea toppi.
Ylhäällä joku oli käynyt aivan lumilipan reunalla. Minua on alkanut pelottamaan lumilipat. Ne ovat niin salakalavia. Tarkkana niiden kanssa!
Joku oli kaivanut tännekin kuopan! Oli kiva tuulen suojassa syödä eväitä. Ylhäältä oli hyvä näkymä Storhaugenille, missä olimme käyneet pari vuotta aikaisemmin. VIereisellä vuorella näkyi myös useita skinnaajia.
Tällä kertaa emme laskeneet nousulatua vaan tiputimme topista merelle päin. Siitä pikkuhiljaa vedimme vasemmalle päin. Lasku oli yllättävän kiva. Lumi oli pehmennyttä mutta luisto oli hyvä. Välillä suksi meni melko lujaa, mitä muuten tällä reissulla ei ollut.
Havumetsä oli aika tiheä ja siinä piti vähän säätää. Muuten peltoja pitkin pääsi hyvin laskemaan autolle. Lopuksi nopea välppäys, että kerkesimme seuraavalle lautalle.
Mahtavat maisemat! Nousua tuli 1245 ja aikaa meni 4,25 tuntia. Hintaa reissulle tuli noin 30 euroa sillä lautta.