sveitsi

Viime vuoden laskureissu Eurooppaan ei aivan onnistunut seuran osalta, kun päädyin Chamonixiin yksin. Tänä vuonna aloitin seuranhaun hyvissä ajoin ja sain vinkin naisporukasta, joka olisi lähdössä jonnekin päin Sveitsiä. Innostuin tästä ja kysyin mahtuisiko mukaan. Onneksi mahduin ja lopulta meitä oli kasassa neljän hengen porukka.

En ollut ennen ollut oppaan kanssa reissussa. Oli sovittu, että saavumme Geneven lentokentälle ja opas hoitaa sen jälkeen kaiken. Alustavasti oli puhetta, että voisimme hiihdellä tuvalta tuvalle ja sen perusteella tein vähän uusia hankintoja. Ostin esimerkiksi isomman laskurepun ja makuupussiin sisäpussin. Pakkasin tavaroita pieniin paketteihin, ettei kannettavaa olisi liikaa ja ostin evääksi lemppari laskuherkkuja. Karttoja ei tullut hankittua, sillä en tiennyt, minne olemme menossa. Kuitenkin pari päivää ennen reissua selvisi, että majapaikka on varattu Arollasta. Samalla kävi ilmi, että vuoristomajat aukeaisivat myöhemmin emmekä pääsisi majalta majalle-vaellukselle.

Heti, kun on joku kopperoinen vuorilla, herättää se minun mielenkiinnon. Vaikka se olisi ihan vaan lammasvaja.

Rauhallista, tasaista ja kuumaa menoa kauniissa maisemissa.

Meidän porukka Cabana des Aiguilles Rougesilla 2814 m. korkeudessa.

Möksän pihaan oli pyryttänyt reilummin lunta. Kun lunta on lingottu, tulee sieltä myös hyvin esiin pissapaikat. Tilaa on vaikka kuinka, mutta siihen pihalle on pitänyt lorotella.

Ei tarvitse juosta kaivolle asti hakemaan vettä, kun lapio lunta ikkunasta.

Kuvan yläreunassa näkyy vuoristomaja. Majalta lähtiessä täytyi vähän tampata ylös päin, jotta pääsimme laskemaan tälle seinämälle.

päivä numero yksi

Nousua noin 1000 metriä.

Ensimmäisenä päivänä lähdimme skinnaamaan melkein suoraan majapaikasta. En sen kummemmin tiennyt, minne olimme menossa enkä yhtään hahmottanut aluetta. Skinnausmaasto oli helppoa, mutta oman haasteen matkaan teki aloitus 2000 metrin korkeudesta. Toinen juttu oli, että minulla oli aivan liikaa vaatteita. Olin ajatellut, että pysähtelemme paljon ja olin varautunut siihen, että tulee kylmä. Toisin kävi! Skinnausvauhti oli tasaisen rauhallinen, mutta turhia taukoja ei ollut. Siinä sitten hikoilin auringonpaisteessa kaksissa villahousuissa.

Kuten yleensäkin, mitä ylemmäs nousimme, avautui uusia näkymiä ja arvuuttelin itsekseni, minne päin lähtisimme. Lopulta näkyi vuoristomaja, jonne olisimme menossa ja reitti sinne hahmottui. Skinilatu ei ollut tekninen, mutta yhteen pätkään aurinko paahtoi kuumasti. Olin ollut naama punaisena puolet matkasta ja siinä hikoilin menemään vielä lisää.

Emme nousseet huipulle tai koliin vaan kohtaan, mistä olisi helppo laskea majalle. Ylhäällä lumi oli vähän pehmennyt, mutta mistään puuteri käännöksistä ei ollut kyse. Oli mukava laskea menemään auringossa ja ennen kaikkea odotin, että saisin majalla limua, sillä veteni oli vähissä. Odotin tietenkin myös, että saisin piirakkaa.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun pääsin käymään Alpeilla vuoristomajassa. Se oli juuri aukeamassa ja siellä laitettiin paikkoja kuntoon. Oli ihanaa istua ulkona ja syödä suklaakakkua. Testasin myös vessaa, mikä pääsi kokemuksena yllättämään. Ensinnäkin minun oli vaikea löytää sitä ja rouva opasti minua sinne useamman kerran. Eipä siinä mitään, mutta hitto, että siellä haisi! Ei kannata säästellä vessahätää majalle vaan mahdollisuuksien mukaan pissata lumeen.

Majalta meidän piti lykkiä vähän ylemmäs, jotta pääsimme laskemaan haluttuun paikkaan. Lumi oli aika jäistä. Itse olisin mielummin laskenut auringon pehmittämää lunta kuin kierrellyt varjopaikkoja ja etsinyt sieltä pehmeää laskettavaa.

Laskusta eniten jäi mieleen, kun opas sanoi, että älä laske niin lujaa. En tiedä oliko lasku vähän holtittoman näköistä. Lumen pinta oli kovaa ja välillä röykkyistä, mutta sitä oli helppo laskea. Minusta meno oli kokoajan tarpeeksi hallittua. Kaadun tosi harvoin offarilla. Edellinen kerta on ollut helmikuussa 2020 ja sitä edellistä kertaa en muista. Pidän itseäni tosi varovaisena laskijana.

Alaosa oli metsälaskua, joka oli kumpareista ja meni enemmänkin lanaillessa. Lopussa oli puron ylitys, jonka yritin mennä kuivin jaloin, mutta olisi vaan voinut kävellä yli. Matka oli jo lopussa ja jalat olivat muutenkin aika märät.

Ensimmäinen päivä takana ja hyvä fiilis meidän porukasta, oppaasta ja paikasta. Lasku tai reitti ei sinänsä ollut mitenkään erikoinen, mutta se oli juuri hyvä siihen hetkeen. Oli hyvä totuttautua korkeaan ilmanalaan ja oli kiva päästä skinnailemaan porukalla.

Valo oli aika flätti, mutta pilvet olivat sen verran ylhäällä, että laskut onnistuivat hyvin.

Aurinko vähän pilkisti juuri laskun aikaan.

Ulkona oli muutama rakennettu lämminveiallas.

Luolan suu oli aika rähjäien näköinen ja aukosta piti kontata sisään.

Ja mikä yllätys sisällä odottikaan! Jännitti pulahtaa veteen.

päivä numero 2

Säätiedotus lupasi harmaata päivää ja lumisateet olivat saapumassa. Ostimme kertanousun ja menimme ylös todeeella pitkällä sompahissillä. Ylempänä sää näytti varsin hyvältä ja edessä näkyi tosi kivoja seinämiä. Skinnasimme vähän suoraan ylöspäin ja suuntasimme vasemmalle varjossa olleille seinämille, joissa ei ollut yhtään jälkiä.

Lunta tuntui olevan hyvin ja se oli hyvän oloista. Ei mitään puuteria, mutta kivasti tiivistynyttä pehmeää lunta. Ylempänä paikoitellen oli kova pinta, missä kantit eivät oikein pitäneet. Päätin suosiolla laittaa raudat kiinni siteisiin, jotta voisin luottaa paremmin suksien pitoon.

Päädyimme kivikkoisen kohdan alle välppäämään kamat. Laskulinjaa haettiin ensin vähän vasemmalta ja sitten oikealta. Kun ylempänä olleet kovemmat kohdat oltiin ohitettu oli lasku kivaa kruisailua.

Kun tulimme loivalle kohdalle, porukka jakaantui puoliksi. Osa jäi taukoilemaan aurinkoon ja me lähdimme oppaan kanssa toiselle vastaavalle seinämälle, joka oli siinä vieressä. Nousussa vähän stiplailin ja kaaduin polvilleen. En oikein saanut kantteja pitämään. Oli hankala nousta ja valuin vähän alas päin. Takaa tulija kohteliaasti tarjosi apua ja minä vaan ärähtelin, että olla hiljaa. Tuntui, että tarvitsin koko keskittymiskyvyn tilanteen handlaamiseen. Aluksi piti laittaa hanskat käteen ja lopulta tungin sormet kovan kuoren läpi, jotta sain pidettyä itseni paikallaan ja kammettua kropan ylös. Kun pääsin siitä suoralle, suosiolla kaivoin raudat repusta. En kuitenkaan saanut niitä kiinni kuin toiseen siteeseen. En jaksanut jumpata ja päätin, että yksi rauta riittää.

Lasku oli varsin samanlainen kuin ensimmäinenkin. Seinämällä oli kuitenkin muutamia vähän syvempiä ”jokia”, joita täytyi varoa. Ne olivat muodostuneet lumeen, kun ylempää oli valunut lunta alas ja tuuli oli puhaltanut niitä uomaa pitkin. Osa niistä oli ehkä puolen metrin syvyisiä ja niissä oli jyrkät reunat. Harmaassa valossa niitä ei ollut helppo nähdä.

Alempana otimme porukan kasaan ja laskimme rinteille ja siitä afterille pieneen kivaan kahvioon. Meillä oli tosi hyvä tuuri sään kanssa, sillä näkyvyys oli paljon parempi kuin kuvittelin. Kerkesimme tehdä kaksi hyvää laskua, ennen kuin pilvet ottivat vallan vuoresta.

Mutta eipä siinä vielä kaikki. Opas tiesi, että alueella on jossain kuumalähde. Tai tällä kertaa tarkemminkin lämminlähde. Hän selvitti sen sijainnin ja lähdimme iltapäivällä sitä kohden. Ajoimme laaksosta pois alas kylään ja sen jälkeen pienelle tielle, joka vei joen rantaan.

Pienen polun päässä löysimme miehen polttelemassa tupakkaa ja siinä oli vanhan nuotion jämät. Kävimme tunnustelemassa vettä ja se oli lämmintä. Vähän matkaa ylempänä löytyi luolan suu, josta mahtui kyyryssä sisään. Toiselta puolelta avautui luola, jonka pohjalla oli noin 60 senttiä vettä. Sinne oli jätetty kynttilöitä ja oppaamme sytytti ne. Kun menin sinne sisään, päästelin vaan kummallisia naurun ja kiljumisen sekaisia ääniä. Olin niin yllättynyt. Enkä ole koskaan käynyt vastaavassa paikassa.

Harmillisesti meillä ei ollut otsalappua. Olisi ollut kiva käydä luolassa peremmällä, mutta en vaan uskaltanut. Netissä luki, että vesi on noin 26 asteista. Minulla tuli aika pian vähän vilu ja konttasin luolasta ylös pukemaan. Kävin vielä kahlaamassa joen rannalla lämpimässä vedessä ja pesemässä jaloista mudat pois. Paikalle oli saapunut nainen koiranssa kanssa ja mies edelleen kohteliaasti odotteli, että meidän porukka tulisi ulos luolasta.

Olipa kertakaikkisesti erikoinen kokemus!

Pilvet väistyivät hetkeksi juuri laskun aikaan. Täydellinen ajoitus.

Otin tämän kuvan viimeisenä päivänä, kun oli kirkas päivä. Koli näkyy kuvassa hieman keskikohdan vasemmalla puolella. Me emme nousseet aivan koliin saakka, mutta kuvassa sieltä näkyy jälkiä.

päivä numero 3

Lunta oli luvattu yöksi ja mikä pettymys, kun aamulla kurkin verhon raosta ulos. Siellä oli aivan kuivaa. Aamiaisen jälkeen pikkuhiljaa lunta kuitenkin alkoi tulla. Me suuntasimme laskemaan hissioffareita. Ensimmäisen laskun teimme ensimmäisen hissin yläasemalta. Näkyvyys oli tosi kehno. Kaikki oli vaan valkoista. Laskujäljet edessä auttoi hahmottamaan pinnanmuotoja. Puurajassa tilanne helpotti.

Toisella laskulla nousimme kahdella hissillä ja menimme ylös saakka. Yläasemalta menimme oikealle narun ali. Lumen määrä yllätti minut. Sitä oli tullut reilusti ja oli tosi kiva laskea. Minulle tuli vähän puuterikuume ja olisin halunnut vaan nopeasti alas. Lähempänä puurajaa pohjat tuntuivat ja oli yllättävän hankala laskea, kun muiden jäljet tuntuivat kevyen lumen alla.

Nousimme taas ylös saakka ja laitoimme skinit kiinni. Minulla oli jäänyt aurinkolasit kämpille, joten ensimmäistä kertaa skinnasin laskettelulaseilla. Oli sen verran pilvistä, että oli vaikea hahmottaa, minne olimme menossa. Skinnailimme rauhallisesti tosi kivalla lumella ja pilvetkin vähän rakoilivat. Varsin suoraviivaisella nousulla päädyimme kiven alle, jossa välppäsimme kamat.

Laskussa alla tuntui kova pohja ja sen päällä oli pehmeää lunta. Jos olisin ollut ilman opasta liikkeellä, olisin miettinyt enemmänkin onko lumi turvallista laskea. Lasku oli mukavan jyrkkä ja lumi oli hyvää. Laskimme oikealle päin ja laskua tuli varsin pitkästi ennen kuin tulimme rinteelle. Sääikkuna oli paras mahdollinen sille päivälle. Vuori oli taas menossa pilven sisään, joten suuntasimme tuttuun paikkaan afterille.

Aamun viileästä varjosta kohti aurinkoa.

Matkalla oli vain yksi auringonpolttama ja vähän jyrkempi kohta, missä skinnaaminen oli teknisesti hieman haastavampaa.

Olin voimieni tunnoissa ja skinnaus tuntui kevyeltä, mutta oli siinä aika iso kenttä noustavana.

Pehmeää lunta oli sen verran paljon, että loivemmalla rinteellä laskusta ei olisi tullut mitään.

Päivän laskut pääsivät yllättämään, Ensin oli puuterikenttä, sitten tuli yllättäen jyrkempi osuus, joka näkyy kuvassa ja lopun vielä kruunasi alun varjossa pysyneet puuterikentät. Niillä laskin niin kovaa, että en kerennyt edes kuvaa ottaa.

Päivä numero 4

Nousua noin 1500 metriä.

Torstaille oli luvattu aurinkoa ja meillä oli tiedossa pidempi pääpäivä. Majapaikasta aamupala oli pyydetty normaalia aikaisemmin ja olimme kahdeksalta jo ulkona. Menimme oppaan autolla aivan laakson perälle ja lähdimme siitä skinnaamaan hiihtolatuja pitkin eteenpäin. Lopulta kaarsimme oikealle ja ensimmäisen harjanteen ylityksen jälkeen olimme ihanassa auringonpaisteessa.

Tämän jälkeen maasto oli kumpuilevampaa. Aluksi oli nousu seinämällä, jonka aurinko oli paistanut kovaksi. Sen jälkeen laskimme skinit kiinni vähän alemmas, kunnes jatkoimme nousua. Matkalla näimme yhden miehen, joka oli menossa vähän samaan suuntaan kuin mekin. En tiedä, muuttiko miehen näkeminen meidän reitti valintaa. Mies jatkoi Bertolin majalle ja me suuntasimme Mont Mine jäätikölle.

Pidimme pienen tauon ja meillä oli vielä 400 verttiä noustavana koskematonta puuterikenttää, johon aurinko porotti suoraan. Olin alkumatkan ottanut tosi rauhallisesti ja minulla oli vahva olo. Tällä kertaa olin jättänyt ylimääräiset villahousut pois ja laskuhousujen olla oli vain shortsit. Silti noustessa tuli kuuma ja laitoin lippiksen sisään lunta. Opas tarpoi edelle ja hän mittasi, että lunta oli 45 senttiä.

Nousu eteni tasaisen rauhallisesti, kunnes pysähdyimme muutamia verttimetrejä ennen harjannetta. Minua harmitti, kun emme edes yrittäneet sitä. Viimeiset metrit olisivat olleet hankalia, sillä lunta oli paljon. Minua hengästytti, mutta minulla olisi ollut vielä paukkuja yrittää nousta ylös koliin. Pysähdyimme auringonpaisteeseen ja välppäsimme kamat.

Seuraavaksi oli vuorossa lasku ja voi pojat, minkälainen lasku se olikaan. Helppoa tykittelyä koskemattomalla pehmeällä puuterikentällä. Tämä oli just semmoista laskua, mitä näkee kuvissa, kun jengi laskee puuteria. 500 verttimetrin jälkeen pohjat välillä tuntuivat ja lumi oli vaihtelevampaa. Eipä siinä silti valittamista. Meidän täytyi ottaa pieni 60 metrin väliskinnaus. Kun olimme skinnauksen yläosassa huulilleni tuli iso hymy ja mielessäni kiitin opasta. Edessä avautui astetta jyrkempi seinämä, josta olin innoissani. Toisaalta mietin, että tämä voi olla aika jännittävä paikka osalle meidän ryhmästä.

Laskin seinämän oppaan perässä ja se oli juuri semmoinen kuin kuvittelin. Jyrkempi, jäisempi ja niin pitkä, että alhaalla sydän hakkasi hengästymisestä. Vähän semmoista teknisempää maastoa, mitä olin kaivannut.

Alempana pidimme pienen piknikin ja nautimme olosta. Enpä tiennyt, mitä vielä oli edessä harjanteen takana. Sieltähän löytyi pakkaslunta. Aurinko ei ollut paistanut sinne ja lumi oli pysynyt pehmeänä. Nyt laskin vähän kovempaa ja nautin menosta pohjalle saakka. Olipahan päivä!

Viimeisen päivän sää oli mitä mainioin. Edessä vasemmalla näkyy seinämä, jolle suuntasimme.

päivä numero 5

Viimeisenä päivänä meille oli tilattu taksi yhdeksi. Olimme sopineet, että otamme rauhallisen aamun ja lähdemme laskemaan, kun hissit aukeavat. Ostimme kertanousut ylös saakka eli menimme kahdella hissillä ja suuntasimme samoille seinämille, millä olimme käyneet toisena päivänä. Tällä kertaa kuitenkin aloitimme skinnaamisen eri paikasta vähän ylempää.

Nousimme aivan samaan paikkaan kuin viimeksi, mutta laskimme kivien alta suoraan alas vähän jyrkemmästä kohdasta. Emme menneet tasaiselle kohdalle alas niin kuin viimeksi vaan käännyimme oikealle. Sieltä lasku jatkui kivana alemmas ja lopulta päädyimme rinteille. Tämä olisi ollut varsin kiva linja myös päivä numero 2. Tällä laskua sai jatkettua puolet pidemmäksi.

Laskimme rinteitä pitkin takaisin kylään ja siitä nopea pesu ja pakkaus. Taksi tuli vähän etuajassa ja siinä sai vauhdilla kantaa kamat alas autolle ja lähteä kohti lentokenttää.

Olipahan reissu! Voin ehdottomasti suositella opasfirmaamme https://helyum.ch/ ja haluan sanoa kiitokset meidän mahtavalle porukalle. Oli niin monta kivaa keskustelua ja uusia hienoja kokemuksia. Toisaalta tällaiset opastetut reissut ovat aika hintavia ja näissä täytyy aina tehdä kompromissejä. Itse olisin halunnut tietää vähän tarkemmin päivän suunnitelmista. Katsoa karttaa ja vähän pallotella, minne menemme, vaikka lopulliset päätökset olisi tehty vuorella tilanteen mukaan. Olisin halunnut puskea vähän enemmän ja edes yrittää mennä jonnekin toppiin tai koliin. Olla aivan rikki illalla, kun olen antanut kaikkeni ja miettiä, että hitto mihin pystyin. Se tunne jäi tällä kertaa uupumaan. Sen sijaan tämä reissu sisälsi hyvää hiihtoa, herkullista ruokaa, mahtavaa seuraa ja ihanaa hemmottelua majapaikan poreammeessa.