MONTAFON
Oli kiva olla taas täällä. Vaikkakin homma alkoi välipäivällä. Sää oli aika kehno, joten höntsäiltiin kylillä menemään.
Reittivalinta oli vähän hassu, mutta tämä oli turvallisin valinta.
Siellä se Madrisella ja huippu näkyy pilviverhon ympäröimänä. Vaihtelimme miesten kanssa vetovastuuta harjanteella hiihdellessä.
Koskematon kuru ja hyvää lunta! Hymy oli herkässä. Nyt kun vaan vielä oppisi ottamaan valokuvia ilman omaa varjoa.
Jihaa! Alhaalla kurun pohjalla näkyy hissi.
Tuolta tultiin! Siis mistä? Keskellä kuvaa olevan hieman matalamman topin päältä. Laskulinja näkyy huippujen vasemmalla puolella.
MADRISELLA 2466
Seuraavana päivänä olimmekin heti aamulla Gashurnilla hissijonossa kaikkien pienten alppitreenajien kanssa. Laskimme heti Burgliftille ja sieltä ylhäältä laskijan oikealle. Vähän siinä hiihtelimme edes takaisin, kun etsimme skinilatua. No eihän sitä löytynyt, sillä lunta oli satanut. Siihen oli tullut kuitenkin kaksi miestä, jotka alkoivat tehdä latua.
Olimme käyneet täällä aikaisemminkin, joten meillä oli joku haju, miten reitti menee. Reitillä on yksi pieni seinämä, jota aurinko pääsee lämmittämään. Nyt reitti tuntui sen verran riskaapelilta, että käännyimme. Päädyimme steppailemaan lumivyöryaitojen väliin. Skinilatu sattui osumaan hartian matalimpaan kohtaan, mutta siitä piti kuitenkin könytä vähän alas päin. Oli hieman haastavaa ja otin sukset käsiin. Loppujen lopuksi päädyimme harjanteelle, josta oli selkeä suunnistaa huippua kohti.
Viimeksi emme huiputtaneet vuorta, sillä se ei tuo laskuun mitään. Nyt päätimme mennä ylös saakka. Ennen huippua otin sukset pois ja konttasin ylöspäin. Erikoinen meno siis jatkui. Viimeiset metrit huipulle meni sentään nätisti. Meillä oli sama tahti miehien kanssa, mutta he päättivät laskea vuoren toiselta puolen alas. Me laskimme kuruun, joka näkyi skinnatessa.
Pääsimme aukaisemaan kurun. Lasku oli super!
Jatkoimme rinteiden vierustojen laskemisella. Täällä on aika helposti kivaa laskettavaa. Jälkikäteen tuli mietittyä, että olisiko päivä kannattanut aloittaa hissioffareilla.
Päätimme skinnailla uudestaan lumivyöryaitojen välistä ja laskea seinämän hartialta. Lasku ei ollut kummoinen. Suksilla loppumatkasta olisi voinut ottaa reilusti vasempaan ja laskea sieltä. Laudalla sinne on vaikeampi päästä, joten laskimme suoraan pusikkoiseen kuruun. Se oli aika haastava laskea. Näille mestoille pääsee helposti Burgliftillä ilman skinnailuja. Kivat hissilaskut tuli myös Rinderhutte Bahn hissin ylhäältä. Ylhäältä täytyi mennä vaan köyden ali ja ottaa pitkä poikkari. Suksilla helppo juttu, mutta Lautamies kirosi menoa. Alhaalla menee rinteitä, joten hisseille pääsee helposti.
Tunnelibussissa Silverettaan on tunnelmaa. Kunhan vaan ketään ei tule vastaan.
Skiniladut lähtivät talon vierestä.
Huh Huh, olipa kuumottava seinä. Ladulla oli haastava pysyä eikä aurinko tehnyt menosta yhtään turvallisempaa. Tulipa käytyä Sveitsin puolella ja ladun toisessa päässä oli entisaikojen rajavartioiden tai tullin Understandshutte.
Pehmeä, pehmeämpi, puuterilumi!
Oikealta tultiin, vasemmalle noustiin ja keskeltä alas laskettiin. Meillä ei ollut koko päivänä tarkkaa reittisuunnitelmaa. Sekin käy, kun kokoajan tietää, miten tarvittaessa pääsee pois.
Välillä oli kuuma tasainen pätkä, mutta onneksi alaosassa oli laskettava. Lautamies saa sauvat lainaan, kun on loivaa. Nyt oli aika palauttaa ne minulle.
SILVERETTA
Lunta oli tullut ja aurinkoa oli luvassa, joten tiedossa oli skinnauspäivä. Ostimme liput Vermuntbahniin ja bussiin. Päivälippu maksoi 30 ja seuraavat päivät 15 euroa. Aika edullista! Tähän settiin ei kuitenkaan kuulu ylhäällä olevan hissin käyttö. Meitä se ei haitannut, sillä päätimme jäädä kyytistä pois aikaisemmin Seespitsissä. Paikka on heti, kun tunneli loppuu. Meillä oli kartta esillä ja näytimme kuskille paikkaa, johon halusimme jäädä. Se oli turhaa, sillä puolet kyytiläisistä jäi siihen. Olimme myös miettineet, että onkohan siellä latua valmiina. Latu löytyi ja meitä edellä oli noin 70 eläkeläistä. Vuorella näkyi vain tummia letkoja, kun skinnaajat etenivät.
Me vähän arvoimme, mille vuorelle nousisimme. Päätimme lähteä Kromergletscheriä päin. Matkalla kuitenkin erkani latu oikealle ja nousimme toiselle seinämälle ja Schweizer Gletscherille. Skinnaus meni hyvin, mutta minä olin taukoa vailla. Jostain syystä olin ajatellut, että laskisimme näiltä main alas. Jäin taukoilemaan yksin ja ennen kuin huomasinkaan Lautamies oli jo melkein harjanteella Schweizer-Luckellä.
Latu jatkui harjanteen toisella puolella . Meille tuli mieleen, että pääsisiköhän tätä reittiä Gargelleniin Päätimme lähteä seuraamaan jälkiä, vaikka alku oli vittumainen. Jotta ladulle pääsi, piti valutella alas päin. Aurinko paistoi seinämälle, joten siinä halusi olla ripeä. Rinne oli jäinen ja oli täysi työ pysyä ladulla. Huh, vihdoinkin toisella harjanteella!
Lasku oli kiva! Hyvää lunta ja itse sai valita oman linjan. Latu ei kuitenkaan lähtenyt viemään kylään niin kuin olimme vähän uumoilleet. Sen sijaan pojat olivat tyhjentäneet reppujansa ja skinnasivat ylös toiselle huipulle Hochjöchlille. Me pysyimme kuitenkin suunnitelmassa ja laskimme eteen päin.
Paikka oli maaginen. Lunta oli pehmeinä kasoina ja kaikki muodot olivat pyöreitä vuorenseinämiä vasten. Minusta Muumilaaksossa näyttää tältä talvisin. Jatkoimme matkaa skinnaten ja löysimme haluamamme notkelman, josta laskea toiselle puolelle vuorta. Ainoa ongelma oli lumi. Sitä oli paljon! Lautamiestä painoi matka jaloissa, joten minä aukaisin latua. Jaksoin mennä muutama sata metriä ja hengittelin. Matka eteni rauhakseen. Jossain vaiheessa huomasin ylhäällä väriä. Kun menimme vähän lähemmäs, älysimme sen olevan katto. Hitto! Väärä notkelma. Oikea kohta oli viereinen notkelma oikealla ja se oli liian jyrkkä näille lumille. Skinit reppuun ja alas päin.
Lasku oli mukavaa loirottelua kauniissa maisemissa auringon paisteessa. Alku oli kuitenkin melko loivaa ja piti olla tarkkana, että Lautamies ei jää liian pahasti kiinni maastonmuotoihin. Olimme matkalla kurun pohjalle ja sitä kautta alas laaksoon. Kuru oli vähän jyrkempi ja toisella puolella sitä oli Tubinger Hutte. Toiset skinnaajat taisivat olla menossa sinne yöksi. Olivat vaan keventäneet reppua ennen kuin topittavat huten yläpuolisen seinämän.
Kurun pohjalta valitsimme oikean puoleisen seinämän, mitä lähdimme valuttelemaan alaspäin. Se meni melko hyvin suksilla, mutta se oli vähän haastavaa laudalla. Jossain kohdin seinämältä oli tullut lumivyöry. Ajattelin kuitenkin mennä sen vauhdikkaasti yli, ettei vauhdit lopu. Kaameeta ränttätänttää! Holtitonta menoa niin, että tuntui, että leuka osuu polviin.
Loivahko lasku on noin kolme kilometriä ja sen jälkeen oli tasamaata yli kilometri. Tasaisella oli ajettu kelkalla ja lumi oli lämmintä, joten missään puuterissa ei tarvinnut tarpoa. Loppulasku kylään vietti hyvin. Puiden ja peltojen välistä pääsi hyvin alas melkein Gashurnin hissiasemalle.
Olipa päivä! Skinnauksessa verttimetrejä tuli 1180 ja matkaa kaiken kaikkiaan 22 kilometriä. Pelkkää aurinkoa ja hyvää lunta.
Onpa komealla paikalla maja! Latua oli helppo hiihdellä, mutta pieni tuulenvire olisi ollut tarpeen. Harjanne, mistä pääsee toisen puolen seinämille, näkyy pienenä varjoisana kohtana keskikohdan vasemmalla puolella ennen mustaa kalliota. Seelucke huippu jäi vasemmalle.
Siinä sitä välppäillään ja lumilippa oli tippunut reilun metrin päästä varttia aikaisemmin.
Varpaat ja loma!
Kävimme samassa paikassa edellisenäkin päivänä, mutta ei haitannut olla taas samassa paikassa.
Mikäs tässä laskiessa! Tai no alhaalla oli vähän koheltamista, mutta sitä ei kukaan kuvannut. Hyvä niin.
SILVRETTA SEIKKAILUT JATKUU
Alkumatkan suunnitelmat olivat samat kuin edellisenä päivänä. Bussista jäi taas paljon porukkaa samoille mestoille. Eilen skinnasimme koko ajan oikealle niin nyt suuntasimme vasemmalle seinämälle. Tänne oli paljon jälkiä ja osa laskijoista taitaa mennä tätä kautta ylös hissille/hotellille.
Me emme kuitenkaan lähteneet hotellille vaan suuntasimme oikealla olevalle seinämälle, jossa oli Saarbrucker Hutte. Huttelle emme menneet vaan lopussa reitti vie vasemmalle, josta pääsee harjanteen toiselle puolelle. Ensimmäinen 600 metriä meni melkeinpä ilman taukoa. Sen jälkeen vauhti hidastui. Kuuma! Meidän ohitti jamppa, joka oli lähtenyt alhaalta skinnaamaan. Ei kabiinia, ei bussia! Hällä ei jaloissa painanut.
Edellisenä päivänä olimme nähneet harjanteen toisen puolen seinämät ja linjat. Luisuttelimme loivasti vasempaan ja jatkoimme skinnailua vielä ylemmäs Seehörnerschartelle. Tästä ei tullut paljoa lisämetrejä, 50-100 verttiä, mutta näin saimme paremmat linjat. Ylhäällä odotti viimein kunnon tauko!
Olimme melkein valmiita laskemaan alas, kun yhtäkkiä jamppa, joka oli ohittanut meidät tuli kulman takaa. Olin mielestäni nähnyt, että hän olisi laskenut alas toiselle puolelle, mutta ei siellä näkynyt jälkiä tai edes hyviä laskulinjoja. Kävi ilmi, että hänen vierestä oli tippunut lumilippa! Hän oli ottanut sukset pois ja seisonut suksien vieressä. Lippa oli revennyt hänen ja suksien välistä. Aikamoinen tuuri! Hän oli lähtenyt hakemaan sukset ja löysikin molemmat, mutta toinen oli mennyt kärjestä poikki. Se oli pientä koko episodiin nähden. Tämä ei helpottanut minun ahdistusta lumilippoja kohtaan.
Meillä lasku jatkui alas hieman oikealle. Siellä oli paikka, jossa muutkin olivat laittaneet skinit kiinni. Aurinko porotti siniseltä taivaalta näille seinämille. Välpätessä minulla oli housut nilkoissa (alushousuja lukuun ottamatta) ja aluspaita päällä. Oli valmiiksi kuuma, vaikka skinnaus ei ollut edes alkanut.
Melkein heti tuli seinämä, joka oli muodoiltaan epäilyttävä ja epämiellyttävä mennä. Hirveällä kiireellä ja sykkeet korkealla siitä kuitenkin päästiin. Sen jälkeen oli hetken tasaista ennen kuin oli harjanteelle nousu. Olimme eilen ylittäneet samaisen harjanteen toiselta puolelta. Ennen viimeistä nousua menin kuitenkin makaamaan lumeen ja jäähdyttelin itseä.
Schweizer Luckellä hymyilytti koko hiihtelyn ilo. Taukoilun jälkeen oli tuttu lasku eilistä latua seuraten. Ylhäältä lasku oli kiva, mutta harjanteen toisella puolella oli jo paljon jälkiä ja lumi oli vähän paistunutta. Loppulasku oli jo aika vaivasta menoa. Jalkoja painoi ja lumi oli raskasta mennä. Tuuli oli myös vienyt osan lumesta pois.
Pysäkillä on puhelin, jolla voi soittaa johonkin ja tilata bussin hakemaan. Alhaalla tunnelin suulla oli kuitenkin jo kourallinen laskijoita ja he olivat hoitaneet homman. Tai sitten meidät vaan nähtiin, kun bussi ajeli edes takaisin.
Tällä kertaa skinnausta tuli reitille 1265 verttimetriä. Edellisen päivän seikkailu oli super, mutta tosi kiva oli tämänkin päivän retki!
Siellä näkyy kirkas järvi ja pato. Ravintola on lähellä järveä. Hennekopf on aika matala, mutta maisemissa ei ole valittamista.
Ei tarvinnut olla yksin. Paikalliset/eläkeläiset eivät todellakaan käytä kypärää.
Oli aika kaikkensa antanut olo, mutta skinit olivat valmiina kiinni jo seuraavaa lomaa varten.
Tänne voisin tulla toistekin!
HENNEKOPF
Tällä kertaa menimme bussilla ylös kylille saakka. Ylhäällä on siis noin neljä rakennusta ja yksi hissi. Lähdimme eläkeläisten seuraksi Hennekopfin huippua ja ristiä kohti. Tämä on helppo reitti ja täällä on oikeasti monen ikäistä hiihtäjää.
Minulla oli jalat jo aivan rikki. Skinnailuun meni aikaa pari tuntia. Aurinko paistoi ja meno alkoi ahdistaa. Ihan vaan silleen kuin skinnailu joskus ahdistaa. Ylhäällä oli kuitenkin kiva taivastella ja katsella vuoria ja muiden linjoja siellä.
Lasku oli yhtä perunapeltoa ylhäältä. Jossain vaiheessa lumi vähän pehmeni ja tilaa oli enemmän. Kunnes sitten piti alkaa jännittämään, että pinta pettää ja toinen suksi sukeltaa kuoren alle. Ennen skinnaamaan lähtöä alhaalla olisi voinut suunnitella laskulinjoja paremmin, mutta eipä se haitannut.
Skinnailua tuli 690. Hissi oli kuitenkin kiinni lounaan ajan eli 12-13, joten skinit takaisin suksiin. Ajoitus oli kuitenkin hyvä, sillä ylös päästyä bussi lähti siitä saman tien alas kabiinille.
Olin himoinnut edelliset päivät omenastrudelia. Tiesin, että alhaalla kylässä oli kahvila, joten suuntasimme sinne. Olin ihan rikki, mutta olipa loma!!!