mahtavaa vapaalaskua stubain laaksossa
Herätyskello soi 3.15 eli aivan liian aikaisin. Suuntana oli tuttuun tapaan Munchen. Sinne saa melko edullisesti lentoja ja auton vuokraaminen ei ole pahan hintaista. Lufthansalle saa suksilaukun ilmaiseksi mukaan, kun sille varaa paikan valmiiksi. Meillä on tapana etsiä lennot ja varmistaa soittamalla, että suksilaukuille on tilaa. Sen jälkeen ostamme liput, soitamme uudestaan lentoyhtiöön ja varaamme suksille paikan.
Harmillisesti jouduimme istumaan koneessa 1,5 tuntia ennen kuin kone pääsi nousemaan. Saksassa asiat onneksi menivät melko vaivattomasti. Laukut tulivat nopeahkosti eikä autoa tarvinnut jonottaa.
Ostimme Saksan puolelta Lindaun Adlerista tuttuun tapaan auton täyteen ruokaa. Moottoritiemaksun kanssa oli vähän säätöä. Vignette oli muuttunut sähköiseksi. Sen ostamiseen tarvitsi rekisterinumeron. Kuka nyt vuokra-auton rekkaria muistaa?
Epätoivoisesti etsimässä offareita Mellausta.
Feldkirchen on kaunis pitäjä eikä minua haittaa, jos linna näkyy majapaikan ikkunasta.
Mellau damuls
Kerkesimme kuin kerkesimme vielä laskemaan Mellauhun. Oli kiva päästä laskemaan vuorille ja suuntasimme heti tutuille offarille. Kun iltapäivä eteni, alkoi satamaan vettä. Silloin olikin jo aika lähteä pois.
Edellisestä kerrasta viisastuneena, emme Lähteneet ajamaan Stubaihin. Menimme yöksi Feldkircheniin. Jotenkin tykkään siitä kaupungista. Symppis mesta ja olimme varanneet erikoisesta entisestä tekstiilitehtaanomistajan talosta huoneen. Meitä oli siellä hyvä porukka.
Seuraavana päivänä satoi kaatamalla. Olimme ajatelleet mennä laskemaan Innsbrukiin päin, mutta eipä kiinnostanut laskuhommat siinä säässä. Kävimme testaamaassa Söldenissä päin olevan Aqua Dome kylpylän. Siellä oli muutama muukin kylpijä näin vesisateella. Ainoa paikka, missä ei ollut ruuhkaa, oli suihkut. Jengi ei ruukaa käydä pesulla ennen kylpemistä!
Axamer Liziumin parkkipaikka oli lumeton aamulla, kun lähdimme laskemaan. Onneksi, sillä meidän autolla ja kitkarenkailla ei välttämättä oltaisi noustu ylös mutkaisia teitä.
Axamerin kabinihissi. Jengi tunkee aina ylimpään osioon, vaikka alimmasta on kivat näkymät noustessa. Jos ei ole sumua.
Axamer lizium 1580-2340
Seuraavana päivänä suuntasimme Innsbrukista Axamer Liziumiin. Sinne oli noin 40 minuutin ajomatka. Paikka on melko alhaalla, joten siellä oli satanut vettä edellisenä päivänä. Sää oli muutenkin epävakaa, joten tiedossa oli hissihiihtoa.
Alku lähti vähän kehnosti liikkeelle, sillä minulla oli kylmä. Hissioffarit olivat kovia, mutta laskimme niitä kuitenkin. Siinä se lasku taito kehittyy, vai mitenkä se menikään. No ainakin siinä tuli lämmin. Puoliltapäivin alkoi pyryttämään ja lunta tuli noin 20 senttiä. Ihanaa kevyttä shamppanjapuuteria jäisen kentän päälle. Loppuen lopuksi hauskinta oli laskea rinteitä, sillä pohja ei tuntunut niissä niin kovalta kuin rinteiden vierustoissa.
Paikka oli ihan ok. Siellä oli yksi rinne, jota ei ajeta. Siinä oli paljon kumpareikkoa, mutta myös vähän jyrkempää kohtaa. Aamupäivästä näimme skinnaajia, mutta tuolla näkyvyydellä en itse lähtisi hiihtelemään.
Vapaalaskua parhaimmillaan Stubaissa. Monta reissua ja useampi vuosi siinä meni, että kohdalle sattui täydellisiä hissipuuteripäiviä.
Siellä se Lautamies painaa menemään.
Ensimmäisellä nousulla katsoin linjan, minkä haluaisin laskea. Vähän jyrkältäkin näytti ja arvelin, että joku kerkeää ennen minua. No mutta ei kerennyt! Jotenkin minä päädyin juuri sinne nyppylälle kivien väliin ja pääsin avaamaan linjan.
stubai gletscher
Ajelimme rauhassa Stubaihin. Hississä huomasimme, että lunta oli satanut reilusti. Hississä alkoi mietityttämään, että mitä linjoja täällä olikaan. Menimme gondolilla ylös ja siinä hissin alla oli kivan näköisiä linjoja. Päädyimme kuitenkin nousemaan vielä ankkurilla ylös. Laskimme rinteiden vierustaa, mutta siinä olikin liian loivaa. Lunta oli tullut kunnolla.
Päädyimme laskemaan jollekin tuolihissille. Siinä oli kivaa laskua, mutta minä halusin gondolihissin nousulinjan alle. Loppuen lopuksi kiersimme gondoli rakennuksen taakse. Siitä kun otti maltillisesti vasemmalle päätyi hiihto/lumikenkäladulle ja lopulta hissin alle. Tulin juuri siihen kohtaan, mitä olin hississä katsonut. Ja vieläpä ajatellut, että tuossa on aika jyrkkä kohta. No ei ollut jyrkkä vaan juuri täydellinen linja! Oli pakko vähän tuulettaa, kun luisuttelin takaisin hissille.
Laitimmainen hissi Paunkopf, millä pääsee harjanteen toiselle puolelle, oli kiinni. Kyttäsimme koko ajan, koska se aukeaisi. Päädyimme laskemaan sen ala-asemalta vähän alas päin vasemmalle latua pitkin. Siitä lähti jäljet vasemmalle ja päätyi kivaan kuruun. Loppu meni tutusti Gamsgarten hissin ala-asemalle. Tämäkin oli hyvä linja!
Vihdoin Paunkopf alkoi pyöriä. Keskukseen päin oleva seinä kerettiin laskea puhki ennen kuin kerkesimme apajille. Lähdimme saman tien laskemaan alas toiselle puolelle. Lunta olikin yllättävän paljon ja täytyi vähän seurata muiden jälkiä, etteivät vauhdit loppuneet. Viimeisellä seinämällä, mistä tykkään, sain valita omat linjat ja annoin vain mennä. Jihuu!
Paunkopfilla tehtiin niin monta kierrosta kuin kerettiin ennen hissien sulkeutumista. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun viiteen vuoteen sattui tällainen hissioffaripäivä. Uutta lunta oli 20-40 senttiä, aurinkoinen päivä eikä jengillä ollut mikään älytön hosuminen päällä.
Stubai Paffengell ja vähän taukoilua ennen loivempaa lipsuttelua.
Siellä ne isä ja poika menee. Kyllä ne näkee, kun tarkkaan katsoo.
Ristillä käytiin.
STUBAI PAFFENGELL 3366
Tämä oli meille tuttu reitti. Olimme eilen käyneet katsomassa, että jäätikölle on tehty skinilatu. Eilisen perustella ei olisi innostanut lähteä itse polkemaan latua. Olin vähän ajatellut, että ehkä voisimme mennä hieman kauempana olevalle huipulle. Sää oli kuitenkin pilvinen ja odottelimme alhaalla kelin aukeamista. Puolituntia katseltiin nettikameroita ja arvottiin, mitä tehtäisiin. Lopulta ostimme skituor-lipun noin 22 eurolla. Lipulla saa nousta kahdella gondolilla toppiin.
Laskimme Zoo-shutlen yläasemalle ja menimme siitä nauhan ali offarille. Siitä laskimme alas ”laaksoon”. Minusta se on ihan kiva pätkä, minkä siitä saa laskettua. Alhaalla tapasimme isän ja pojan, jotka lähtivät meidän eteen skinnaamaan. Poika oli ehkä kaksitoista eikä sillä ollut reppua tai mitään. Myöhemmin näin että eväänä oli omena! Siis omena! Minulla on aina suklaata mukana ja juon paljon vettä skinnaillessa.
Ylöspäin matka meni ihan hyvin vaikka näkyvyys oli kehno. Edessä menevät hahmot antoivat kontarastia latuun. Jos en olisi käynyt täällä ennen, olisin halunnut kääntyä takaisin. Nyt kuitenkin oli ihan turvallinen olo. Meillä matka eteni rauhallisesti, vaikka oli se vähän raskasta menoa.
Odottelimme ylhäälle isän ja pojan kanssa, että sää aukenisi. Maltoimme odottaa ehkä puolituntia. Lasku meni varmistellessa, kun näkyvyys oli niin huono. Kun pääsimme satulaan, jäimme odottelemaan sään aukeamista uudelleen. Ei me siinä kauaa kuitenkaan viittitty odottaa. Täytyi seurata skinilatua, että suunta pysyi.
Edellisellä kerralla olimme laskeneet enemmän oikean kautta kivien välistä. Tykkäsin siitä linjasta. Nyt kivet näkyivät enemmän pinnassa, joten paremmallakaan näkyvyydellä ei olisi voinut mennä sinne. Kun menee vasemman kautta alas, voi laskusta loppua vauhti. Ainakin lautailijalta.
Lasku oli niin ja näin. Kun aloimme laittaa skinejä kiinni, tuli aurinko näkyviin. Höh! Lopussa on vielä noin 200 vertin nousu hissille. Takahisseihin ei tarvitse lippua, joten sillä pääsee ylös ja siitä voi laskea takaisin autolle. Laskimme lopuksi vielä rinteenvierustaa alas. Totta puhuen se oli päivän paras pätkä.
Schlick 2000 on vaan hyvä paikka.
Näköalapaikka näkyy puidenlatvojen takana.
SCHLICK 2000
Meillä oli majapaikka Fulpmesita eli kylästä, missä Schlick on. Eilinen painoi jaloissa ja oli vähän kehno näkyvyys. Emme pitäneet mitään kiirettä mäkeen. Seuraavaksi päiväksi oli luvattu lumisadetta, joten Stubaihin ei ollut asiaa. Päätimme ostaa Schlickiin puolentoista päivänlipun, joka maksoi 55 euroa.
Kun kahdeltatoista pääsimme ylös, oli siellä hyviä ja huonoja uutisia. Hyviä uutisia oli se, että siellä olikin satanut 20-30 senttiä lunta! Huonoja uutisia oli, että gondolin taakse oli rakennettu aita. Alueella varmaan pesii joitain kanalintuja, sillä aitaan oli laitettu kuva linnuista. Alueella oli myös kyltti ”metsä on myös sinun”. Joo, ei kunnioitettu kylttejä.
Helpointa oli laskea sen verran alas, että aidan pääsi kiertämään. Sitten voi laskea poikkilatua pitkin haluamaansa kuruun. Ensimmäisellä kerralla kivuttiin aidan yli, mutta siinä ei voittanut mitään. Muistelimme, missä oli kivoja linjoja ja laskimme jäljettömiä kohtia.
Kävimme kerran laskemassa gondolin laskijan oikean puolen. Siellä on vähän jyrkempää ja sieltä pääsee polkua pitkin helposti pois. Aurinko kuitenkin polttaa pinnan nopeasti ja uusi lumi ei tunnu siinä kovin stabiililta. Ja totta puhuen minun lasku oli välillä aikamoista räpiköintiä. Nyt meni kuitenkin vähän paremmin kuin aikaisempana kerralla täällä.
Gondolilta näköalatasanteelle oli tehty portaat, joten sinne oli helpohkoa mennä. Suksilla osan matkasta pystyy luisuttelemaan, kun pääsee ylös harjanteelle. Laudalla reitti on vähän haastavampi. Kun näköalatasanteelta laskee, on laskulinjoja useampia ja välillä on vähän jyrkempääkin. Laskun ensimmäisen seinämän jälkeen voi laskea vastapalloon hieman ja siellä on hyviä kuruja. Tätä kautta kurut pääsee laskemaan ylempää.
Laskimme muutaman kerran näköalatasanteelta ja sitten hissit alkoivat mennä kiinni. Ajatus oli vaan lähteä vähän muistelemaan, millaisia linjoja täällä olikaan ja päädyimme laskemaan puolipäivää tosi kivaa lunta.
Voi että tulee itselle hyvä fiilis, kun katsoo näitä kuvia.
Lunta voi olla liikaa, mutta nyt ei tehnyt mieli valittaa.
Schlick seikkailut jatkuu
Nyt oli tiedossa, että yöllä on satanut. Meillä oli lipput valmiina, joten olimme heti aamulla hissijonossa. Pääsimme ensimmäiseen gondoliin, mutta onneksi oli yksi meitä nopeampi laskija. Lunta oli niin paljon, että siinä meinasi tulla pientä riidan poikasta. Meno oli hidasta syvässä lumessa, jalkoja hapotti ja piti auttaa Lautamiestä menossa. Oli vähän epätoivoinen fiilis, kun ensilasku oli niin hankala.
Onneksi meno helpottui seuraavien laskujen aikana, kun jälkiä tuli lisää. Samalla satoi myös lisää lunta. Tällä kertaa näköalatasanteelle joku lautailija oli tehnyt portaat. Ei onnistunut luisuttelut enää, vaan piti kävellä koko matka.
Olipa päivä! Laskua tuli noin 5000 verttimetriä. Lunta oli kaikkialla ja siitä se suli kauluksesta takin alle. Ehkä yhden tai kaksi laskua olisi vielä kerennyt laskea ennen hissien sulkemista, mutta mulle alkoi tulla väsy ja märkyys ärsytti. Voi kun tämmöisiä päiviä tulisi muutama lisää. Saisi vähän toistoa ja laskutaito kehittyisi.
Viimeisenä päivänä Stubaissa tuli tällainen vastaan. Vyöryalue käytiin läpi tarkasti, mutta aika rauhallisesti. Siksi arveltiin, että alue käydään läpi varmuuden vuoksi.
STUBAI
Eilisen jälkeen oli kovat odotukset Stubain suhteen. Lunta oli tullut reilusti ja säätiedotus lupasi aurinkoa. Olimme heti aamusta jonottamassa, että hissi aukeaisi ja niin oli moni muukin. Läskejä suksija näkyi kanssalaskijoilla.
Ylhäällä odotti kuitenkin pieni pettymys. Lumi oli tullut tuulella ja sitä olikin haastava laskea. Pinnassa oli kuori, joka välillä upotti. Homma oli haastavaa ja aika raskasta. Pieni harmistus kaivoi mieltä.
Parhaat laskut tulivat takaosan lopusta. Sitä aurinko oli lämmittänyt ja lumi oli muuttunut firniksi. Yhdellä laskulla firni teki tepposet. Laskin melko lujaa ja lumi muuttui liisteriksi. Kuperkeikka siinä tuli, mutta onneksi ei käynyt mitään. Myöhemmin huomasin varjosta, että minulla oli sarvi päässä. Lumipaakku oli jäänyt kypärääni kiinni ja sojotti keskeltä päälakea ylös.
Loppupäivästä lähdimme käymään vielä takarinteillä. Laskimme vähän rinteiden vierustoja. Ajattelimme ottaa yhden linjan, mutta alhaalla oleva helikopteri kiinnitti huomion. Rinteen vierusta oli vyörynyt alas ja siellä oli etsintä operaatiot meneillä. Etsintä eteni aika rauhallisesti, joten meneillään taisi olla varmistus. Paikalla oli kuitenkin paljon väkeä ja hiihtäjä etsintäkoiran kanssa. Aurinko paistaa enemmän tälle puolelle, joten pohjat ovat liukkaat. Hyvä muistaa, että rinneoffaritkin voivat vyöryä ja niihin voi hautautua merkityissä rinteissä laskevat.
Voi miksi minä olen vapaaehtoisesti laskenut tällaiseen jäiseen jääpallo offariin? St Anton ei nyt tarjoa parastaan.
Löytyihän sieltä kohta joka ei ollut täysin puhkilaskettu ja kivasti auringon lämmittämä.
ST ANTON AM ALBERG
Oli aika vaihtaa laaksoa ja majapaikkaa. Matkalla päätimme poiketa St Antoniin. Oli aurinkoinen sunnuntai eli aivan liian pitkiä hissijonoja ja tungosta rinteissä. Paikka on todella iso ja ainakin näin ensimmäisenä päivänä, sitä oli vaikea hahmottaa.
Katseltiin rinteenvierustoja, joita mentiin laskemaan. Aamusta ne olivat aivan kivi kovia. Yhdellä laskulla päädyttiin vyöryjäljelle ja mulla meni aivan hermot. Kaameeta paskaa! Kun päivä eteni, lumi vähän pehmeni ja meno muuttui mukavammaksi. Luulen, että täällä rinneoffarit lasketaan puhki viidessä sekunnissa.
Yhden vähän pidemmän offarin laskimme jonkun gondolin alta. Otimme ulko-ovesta heti vasempaa. Siitä gondolin alta pieni poikkari ja lasku viettää hieman vasempaan. Loppuen lopuksi päädyimme tienlaitaan. Siitä olisi voinut kävellä hissille, mutta me otimme toisen porukan kanssa taksin. Se maksoi 2 euroa.
Tästä paikasta ei ainakaan tällä kertaa tullut lemppari. Liikaa ihmisiä ja minun hahmottamiskyvyllä, tämä paikka tuntui liian isolta.