polar moon

Löysin yllättäen itseni välipäivinä Lyngenistä iso hymy huulilla. Meillä oli pitkä joululoma pohjoisessa, mutta näytti siltä säiden suhteen ja yleisen fiiliksen, että Norjaan ei kannattaisi lähteä. Lautamies yllättäen joulun jälkeen illalla ehdotti Norjaan lähtöä. Siitä alkoi säätäminen majoituksen kanssa ja tuntui, että yöunetkin menivät pohtiessa ajomatkan pituutta, vyöryvaaraa, päivän lyhyyttä ja mitä näitä nyt kaikkea on. Seuraavana päivänä lapsi laitettiin päiväunille isovanhemmille ja lähdettiin matkaan. Se oli kylmä ja kaunis matka täysikuun valossa Nordkjosbotniin.

STORMHEIMFJELLET 1181

Nousua noin 1088 ja aikaa meni noin neljä tuntia.

Ensimmäiseksi vuoreksi (tai tunturiksi) valikoitui Stormheimfjellet. Sinne oli majapaikasta noin tunnin ajo, joten vähän mietitytti lähteä niin kauas. Vuori tuntui kuitenkin helpolta aloitukselta kauteen ja hyvältä paikalta tutustua lumiin. Se oli meille myös uusi paikka, joka on aina mielenkiintoista.

Parkkipaikka löytyi helposti tien varresta vasemmalta ja tien toisella puolella lähtöpisteellä oli piipparin tarkituspiste. En ollut semmoista ennen nähnyt polun alussa. Edellispäivän skinilatu oli näkyvillä puurajaan saakka, joten siitä oli helppo lähteä hiihtelemään. Aloitimme nousun 9.30 aikaan.

Skinnaaminen eteni rivakasti ja luulin, että kohta ollaan huipulla. Tiesin, että vuori ei ole korkea, joten annoin sen hämätä itseäni. Olimme vasta puolessa välissä! Kunnon välihuipun jekutus.

Loppuen lopuksi nousu meni hyvin ja sää suosi. Ei juurikaan tuullut, aurinko kajo loisti ja kuu paistoi isona. Huipun toiselta puolelta näkyi meri. Olimme kuitenkin vähän myöhässä valon suhteen. Alas mennessä oli sen verran harmaata, että näkyvyys oli parempi ilman laskettelulaseja.

Lunta oli maltillisesti ja paikoin vähän. Ylempänä laskimme lähellä skinilatua. En muista, koska olin viimeksi laskenut noin pitkään yhtäjaksoisesti offarilla. Oli sen verran loivaa, että vyöryt eivät mietityttäneet ja pystyi laskemaan yhtäaikaa. Lumi oli helppoa laskettavaa eikä jaloissa painanut, että olisi joutunut välillä pysähtelemään.

Alempana laskimme enemmän oikean kautta metsään. Se oli virhe, sillä lautamies oli aivan jumissa metsässä. Yritin laskea hänelle jälkeä risukossa, mutta kirosanat vain raikuivat. Lopulta rämpimisen jälkeen pääsimme tielle ja siitä oli reilu satametriä kävelyä autolle. Päällimmäisenä oli mielessä, että onneksi tultiin Norjaan.

MIDDAGSTINDEN

Nousua vähän vajaa 1000 ja aikaa meni 4,5 tuntia.

Vanha kunnon Middagstinden. Täällä on tultu käytyä kerran jos toisenkin. Päädyttiin tänne, sillä se oli meitä lähellä, täällä olisi vähän jyrkempää kuin edellisenä päivänä ja tämän kerkeäisi topittaa helposti valoisalla.

Laitoimme auton parkkipaikalle, josta lähtee reitti Piggtindenille. Tykkään enemmän reitistä, joka lähtee puron jälkeiseltä parkkipaikalta, mutta päädyimme tähän lumen laadun vuoksi. Toista parkkipaikkaa ei ole aina aurattu, enkä tiedä, mikä oli nyt tilanne.

Jälkiä ei ollut tällä kertaa, joten tein latua noin 600 verttiä. Alkoi jo painaa jaloissa, sillä harvoin aukaisen latua niin pitkään kerralla. Polku ylös on helppo tehdä, sillä se menee pitkän matkaa samaa reittiä kuin Piggtindenin reitti. Vasta ylempänä metsää otimme reilummasti vasemmalle. Lautamies valitteli, että oli liian tiheää, mutta semmoista se metsä nyt on.

Kiviä näkyi paljon enemmän kuin aikaisemmilla kerroilla. Ne kuitenkin auttoivat reitin suunnittelussa. Jyrkimällä kohdalla Lautamies siirtyi eteen ja huipun aukaisin minä. Olen kaivannut parempaa skinnauskuntoa ja tässä sai treeniä kyllikseen.

Tällä kertaa olimme ylhäällä hyvissä ajoin. Melkein tyyntä ja taas aurinko ja kuu valaisivat. Oli vaan niin hyvä fiilis. Tällä kertaa laskussa tuli pysähdeltyä edemmän eikä tehnyt mieli laskea yhtäaikaa. Oli kuitenkin hyvää lunta ja helppo laskea. Sain kivetkin väisteltyä.

Ennen puurajaa kävi kämmi laskulinjan valitsemisessa. Jotenkin ajauduimme aivan liian oikealle ja olimme jyrkänteen päällä. Olimme näiltä päin laskeneet aikaisemmin, mutta nyt siihen ei ollut lunta. Lautamies oli liian alhaalla ja hänen täytyi lauta irti ja rämpiä ylös päin, jotta päästiin liuuttelemaan siitä pois. Meillä on joka kerta ollut täällä säätöä linjojen kanssa. Ehkä ensi kerralla päästäisin alas siitä, mistä on ajateltu. Oli vähän typerä olo.

Loppulasku olikin aika loivaa ja puiden seassa puikkelehtimista. Lumi oli pehmeää ja suksilla kaikki meni hyvin. Laudalla oli vähän haastavampaa. Lammashaalta täytyi hiihtää autolle takaisin. Siinä minulla kävi pieni kämmi. Minun monot olivat löysällä ja jalka pääsi liikkumaan niissä. Olin teipannut kantapään varmuudeksi, joten sinne ei tullut rakkoa. Sain kuitenkin molempiin sääriin pienet haavat.

SÖRFJELLTINDEN

Jos on tullut käytyä Middagstindenillä, niin on tullut käytyä täälläkin. Sörfjelltinden on kivasti kotimatkalla, siinä on leikkisä metsä ja ylempänä vähän jyrkempi seinämä, joten mikäs siinä. Tai siis onhan siinä myös tasaistakin tasaisempi huippu ja sinne sivuttainen rinne, mutta ylös saakka ei ole pakko mennä, jos ei halua.

Majapaikalla oli muutama aste pakkasta, kun lähdimme. Ajoimme auton noin kymmenen kilometrin päähän levikkeelle (E8 1099) Siinä pakkasta olikin -14. Metsässä meni skinilatu ja lumen vähyys yllätti. Oli tosi pusikkoista ja latu meni vähän hassusti. (En kuitenkaan alkanut tekemään uutta latua, vaan valitan asiasta. Tosi fiksua.)

Avonaisemmalla latu loppui, kun edellispäivän hiihtäjät olivat kääntyneet. Kiviä näkyi ja lunta oli maltillisesti. Lautamies alkoi tekemään latua ja näki vanhat jäljet. Latu meni seinämän poikki ja reitti tuntui vähän huonolta. Tällä kertaa kyse ei ollut risuista vaan vyöryriskistä. Päätimme jatkaa reitillä, mutta menimme pitkillä turvaväleillä, kunnes pääsimme harjanteelle, jossa kivet taas näkyivät. Lopulta nousimme noin 1030 korkeuteen. En ollut ajatellut, että pääsisimme näin korkealle kovan tuulen vuoksi. Ylhäällä oli kuitenkin melkein tyyntä.

Lasku oli tosi kiva. Vähän osui kiveen, mutta eipä siinä mitään. Oli vaan oikein hauskaa. Metsästä löytyi hyvä aukko, josta olin ennenkin laskenut. Yllättäen sitten kuitenkin alkoi koheltaminen. Lumi oli todella pehmeää. En muista, että olisin kokenut ennen semmoista, että lumi vain katosi suksen alta. Tuntui, ettei alla ole olleenkaan pohjia. Hieman oli haastetta risujen seassa poikkoilla ja Lautamiehen kirosanat taas kuuluivat puiden seasta. Eiköhän se metsä ole taas seuraavalla kerralla kiva, kun lumipakka on tiivistynyt.

Olin tosi tyytyväinen reissuun ja kaikkiin laskupäiviin. Onneksi lähdettiin!