pääsiäinen 2016 norjassa
Ajoimme Suomesta alkuillasta Norjaan ja ensimmäistä kertaa Lakselbuktiin. Pääsimme punkkaamaan kaverin kaverin vuokraamaan Airbnb kämppään, jossa oli muitakin suomalaisia laskijoita. Illalla sitten alkoi mietintä, että minne huomenna laskemaan. Meille taidettiin vinkata Rasmustindenistä. Sinne siis.
Siellä se Rasmustinden loistaa auringossa keskellä kuvaa.
Hassu parkkipaikka, mutta siinä oli reilusti tilaa.
Pitkä loiva nousu satulaan ja mitä parhain meditaatiohetki.
Näyttääpä tuskaiselta!. Nykyään yritän pitää asennon vähän suorempana, jotta jalat mahtuisivat liikkumaan kropan alla.
Ei, en kaatunut tässä. Aika erikoiselta silti tuo laskuasento näyttää.
Lasku jatkuu loivana puurajaan saakka.
rasmustinden 1224
Lakselbuktissa tullessa parkkipaikka löytyi koiratarhan jälkeen Nakkitien eli Nakkevegenin risteyksestä. Ja siinä huomasin, että piippari on majapaikassa. Voi nolous ja harmitus! Takaisin majapaikkaan ja uudestaan Nakkitielle.
Skinnaus lähti talon vasemmalta puolelta pitkin peltoa. Kelkanjälkiä risteili siellä sun täällä. Vähän arvottiin, mitä kautta reitti menee ja kelkan jäljet jotenkin mietityttivät. Reitti oli varsin helppo ja nousee rauhakseltaan. Päädyimme nousemaan satulaan vasemmalle. Lautamies aukaisi latua edessä ja minä laahustin perässä takana.
Pian satulan jälkeen huippukin alkaa näkyä. Ennen sitä seinämä oli kuitenkin jäinen kivikon laidasta. Hankalaa lipsuttelua suksilla. Kun siitä selvisin, enää olikin vain loput.
Seinämän skinnailu meni nätisti, mutta lopussa matka tuntui jo pitkältä. Lisämausteen matkaan teki jäinen yläosa. Oli todella vaikea pysyä ladulla, kun suksen kantti ei pitänyt vaan luisti koko ajan alas päin. Oli helpotus päästä toppiin. Juuri kun aloin säätää kamoja laskuasentoon, tuli toiselta puolelta harjannetta mies ja moikkasi. Sieltäkin olisi siis päässyt ylös.
Lasku tuntui mukavan pitkältä. Lumen pinnassa oli kuitenkin kuori, joka vähän jännitti minua. Sitä oli raskasta laskea. Seinämälle oli tullut lisää väkeä, joten olisi ollut noloa kaatua. Hyvin se kuitenkin meni ja hauskaa oli. Satulassa täytyi vähän levähtää ja pitää valokuvaustaukoa. Satulan jälkeen lumi muuttui ja lasku oli helppompaa. Samalla pinnan muodot loivenivat. Ennen kuin pääsin autolle jalat olivat väsyneet, niin kuin minulla aina on. Hieno laskupäivä ja kivaa oli!
Sörfjelltinden on kivan näköinen vuori, joka on ottanut minulta luulot pois useammasti. Sitä luulee, että tuossa se huippu on, mutta kuinka väärässä sitä voi olla.
sörfjelltinden 1468
Ajattelimme käydä laskemassa Rassevarilla. Meille kuitenkin kävi kämmi ja päädyimme tien toisella puolella olevaan Sorfjeltltindeniin. Näinkin siis voi käydä! Auton saimme parkkiin Tamokin tien varteen parkkipaikalle.
Kun lähdimme skinnaamaan tuli meitä vastaan kolme nuorta saksalaista miestä. Ajattelin, että olivatpa he olleet nopeita, mutta he tulivatkin läheiseltä laavulta. He olivat olleet siellä yötä.
Minulla skinnaus lähti todella nihkeästi liikkeelle. Reitti nousi tienpohjaa pitkin ja oli helppo. Silti jo ennen puurajaa naamani oli aivan punainen. Pidimme vähän taukoa ja pesin naamaa lumella. Taukoilu helpotti hieman tilannetta.
Vuoren yläosa on pitkä ja loiva. Päätimme laskea alas jyrkemmän seinämän päätyttyä ennen loivaa nousua. Minua väsytti skinnailut ja kiukkua oli ilmassa. Oli juuri oikea aika lähteä alas päin. Aurinko paistoi ja seinämä oli kiva laskea. Muitakin suomalaisia oli nousemassa ylös päin. Jäimme juttelemaan ja pitämään taukoa pariskunnan kanssa seinämän alaosaan kivelle. Oli hyvä syödä vähän ja kerätä voimia. Miten alas päin meneminen voi olla niin rankkaa?
Lasku puurajaan on helppoa ja loivaa. Metsä oli kiva laskea, vaikka se on osittain pusikkoinen. Loppu oli todella vauhdikasta menoa tiepohjaa pitkin. Kunnon aura suksiin ja menoksi.
Vaikka kuinka väsytti skinnailut, autolla oli kiva fiilis hyvästä aurinkoisesta laskupäivästä!
Voi hitto, mikä tuuli! Painoin sukset lumeen, jotta tuuli ei vie niitä parkkipaikalla. Ehtaa lonkeroa Durmåltindenillä!
durmåltinden 921
Majapaikan vuokraus päättyi, joten meidän piti vaihtaa paikkaa. Menimme Tromsaan aivan ihanaan hotelliin, Clarion Aurora hotel. Hintaan kuului iltapäivä vohvelit, iltaruoka, aamupala, sauna ja kattoterassilla oleva poreamme. Minusta tuli heti fani!
Sää oli aika harmaa ja vettä tihutti. Päätimme lähteä johonkin helppoon paikkaan ja valitsimme Durmåltindenin. Parkkipaikka oli on tunturin juurella. Siitä olisi ollut helppo lähteä skinnaamaan, mutta tuuli aivan vietävästi. Tuuli oli niin kova, että vaan nauratti.
Reitti vei pieneen laaksoon, jossa tuuli hellitti. Siitä oli helpompi hiihdellä ensimmäisen nyppylän päälle. Siinä kun suunnittelimme reittiä, tuli keli päälle. Sade muuttui lumeksi ja yleinen harmaus alkoi saartaa meidät. Tein siinä nopeimman välppäyksen ikinä. Skinit takin sisään ja siitä vähän auttamaan Lautamiestä.
Lasku oli aivan kamala! Minun jalat huusivat hoosiannaa, mutta ei voinut pysähtyä. Oli liian kiire alas ennen kuin näkyvyys katoaa kokonaan. Lumi oli märkää liimaa. Kaameeta räpiköintiä. Vihdoinkin kurun pohjalla pystyin levähtämään. Siitä sitten loirottelut autolle. Tulipa käytyä retkellä ja olin valmis menemään hotellin poreammeeseen.
Ruskeita läikkiä oli alhaalla näkyvissä. Tässä vaiheessa oli vielä hakusessa, missä se Rassevarrin toppi onkaan. Ainakin minulla.
Perstinden näytti täältä mielenkiintoiselta.
Voi kuinka kaunista! Siellä se Sörfjell näkyy.
Betonista lumialallokkoa. Erillaisilla pinnoilla laskeminen kehittää laskutaitoja.
RASSEVARRI 1160
Uusi yritys tulla tänne. Meillä oli ongelmia löytyy parkkipaikka. Ajoimme tiellä edes takaisin ennen kuin löysimme pihatieltä näyttävän tien. Ajoimme sitä ylös päin ja jätimme auton parkkiin tien laitaan autotallin jälkeen.
Toinenkin ryhmä lähti yhtäaikaa skinnailemaan. Alku on tienpohjaa, jota oli helppo nousta. Toinen ryhmä kaarsi Perstindenille, joka näytti matkalla kivalta huipulta. (Tuolloin en tiennyt, kuinka väärässä olin.)
Nousu meni kivasta (eli hitaasti). Matkalla oli kelkan jälkiä ja mökkejä. Reitin kanssa meillä oli vähän ongelmia. Emme oikein tienneet, mistä olisi hyvä hiihtää ylös päin. Tai siis minä en ainakaan tiennyt. Reitti lähti kiertämään reilusti oikealle ja matkalla tuntui olevan ainakin viisi välihuippua. Tuuli oli aika kova ja aurinko paistoi. Hupun alta oli kiva katsella maisemia ja toivoa epätoivoisesti olevan jo huipulla. Vihdoinkin löytyi keltaista lunta, huippu!
Maisemat olivat hyvät ja sää oli aivan kirkas. Tuuli oli kuitenkin vienyt kaiken irtolumen. Ylhäältä lasku oli vaikeaa korpussa ja kovassa lumessa. Kun puuraja läheni, lasku muuttui mukavammaksi. Lopuksi oli kiva kikkailla menemään metsässä ja tehdä pieniä hyppyjä. Tykkäsin täällä maisemista ja kirkkaasta säästä. En tiedä, onko minulla kuitenkaan hinkua tulla tänne uudestaan.
Sormi ja vuori. Suuntana Rörnestinden.
Retken toinen vuoristomaja. Varustus oli parempi kuin kotoisissa autiotuvissa. Rörnestinden on siinä vieressä.
Minusta on aina kiva, kun huipulta avautuu näkymä toisella puolelle vuonoa.
Mitä useampi käännös, sitä pidempi lasku vai hitaampi vai mitenkä se menikään?
Siinä se huippu on kyliltä päin.
RÖRNESTINDEN 1041
Tromssa oli taakse jäänyttä elämää ja vaihdoimme majapaikkaa Lyngseidetiin. Majapaikan lähellä oli Rörnestinden ja päätimme lähteä sinne. Vuoren juurella on iso parkkipaikka, jonne saa auton hyvin. Parkkipaikan vierestä menee murtsikkalatu.
Alun nousu meni paljon lasketussa pienessä kurussa. Vähän matkaa noustua tuli vastaan ensimmäinen mökki, joka on ehkä vuokrakäytössä. Nousulinjaa oli haastava valita, kun lumi oli paikoitellen sulannut. Varpujen välistä hiihtelimme menemään, kunnes olimme toisella mökillä. Söimme portailla auringon paisteessa eväät. Mökkiä voi vuokrata ja se on siisti sisältä. Suomessa olen tottunut, että varaustuvissa on halpa vuokra. Tässä oli kuitenkin Norjan hinnat. (En muista paljonko vuokra oli, mutta aika paljon.)
Mökiltä piti hiihtää järven yli ja siitä lähti nousu toppiin. Topin näki koko ajan, mutta latu teki siksakkia ja harjanne tuntui tosi pitkältä. En muista, että olisin aikaisemmin skinnannut niin kuumassa auringon paisteessa. Kun vihdoin pääsin ylös, oli siellä todella kaunista!
Jälkiä oli paljon, mutta löysin hyvän laskulinjan. Lumi oli hyvää ja oli kiva laskea. Järvelle laskin oikean kautta ja siitä hiihtelin takaisin mökille. Sinne oli saapunut äänekäs porukka italialaisia. Terassilla oli oikein ruuhka. Ei menty sinne vaan sivummalla tehtiin varustetestailuja. Olin saanut lainaan jääraudat, joita kokeilin lumella. Oli noloa kävellä niillä melkein tasamaalla, kun porukkaa oli paljon paikalla. No, on hyvä opetella käyttämään kamoja.
Loppulasku meni väistellen sulanneita läikkiä toivoen, että suksen pohjat ei kärsi pahasti. Viimeisellä osuudella meitä vastaan tuli norjalainen perhe, joilla oli kaksi alakouluikäistä lasta. He kaikki skinnailivat menemään. Liikunnallista sakkia nämä norjalaiset.
Tästä paikasta jäi minulle hyvät fiilikset, vaikka lumi oli vähissä. Tämä oli reissun paras laskupäivä.
Nyt oli aika lähteä alas päin ja kotia. Toiste sitten uudestaan Storgalten!
STORGALTEN 1219
Sää oli kehno, joten päätimme lähteä retkeilemään koko majapaikan porukan voimin. Suuntasimme aivan niemimaan kärkeen Storgaltenille. Auton sai helposti parkkiin vuoren juurelle isolle parkkipaikalle.
Alun skinnailut menivät ihan hyvin, vaikka lumi oli märkää. Ennen satulaa näkyvyys meni ja oli aika tuulista. Päätimme lähteä takaisin alas. Kun välppäsimme kamoja siinä seinämällä, tuli ylhäältä väkeä. Heitä oli ollut mahdoton nähdä aikaisemmin. Laskimme alas eri reittiä kuin skinnailimme. Laskulinja oli ok, mutta siinä sai olla tarkkana, sillä jokiuoman koloja piti väistellä.
Oli kiva käydä ulkoilemassa kuten (melkein) aina. Maisemat jäi näkemättä, joten toiste sitten uudestaan. Alhaalla laitoimme kamat autoon ja suuntasimme takaisin Suomeen. Ennen sukulointia kävimme kuitenkin Levilä kaljalla.