Offwknd kesähiihtoa Pallaksella

Pienen säätämisen jälkeen aikatauluihin sopi, että lähden Pallakselle toukokuun lopussa laskettelemaan pitkäksi viikonlopuksi Pallaksen Pöllöjen eli paikallisen hiihtokoulun järkkäämään tapahtumaan. Jätin kaikki laskukamat Kaukoseen edelliseltä Norjan reissulta ja ostin lentoliput Helsingistä Kittilään. Näin pääsin paikalle pelkän repun kanssa.

Saavuin Kittilään keskiviikkona. Katselin lentokoneesta, että lunta näkyi Ylläksen rinteillä ja vähän Aakenuksella. Sää oli lämmin ja lumet olivat muuten sulanneet. Haalin kamat kasaan ja voitelin sukset, jotta ne luistaisivat märässä lumessa.

Olin ollut flunssainen pari päivää ja iltaa kohden olo alkoi mennä huonompaan päin. Jostain syystä tuli mieleen mitata kuume ja mittari näytti 38 astetta. Menin yhdeksältä nukkumaan ja päätin olla aamulla terve.

Onneksi olo oli aamulla parempi. Otin Buranaa ja päätin, että en mittaa kuumetta, sillä silloin sitä ei ole. Olin Whatsappissa sopinut itselleni kyydin ja minun uusi Bestis kurvasi pihaan ennen kymmentä. Syötiin vielä lounas vanhemmilla ja samalla käytiin läpi perhehistoria ja kylän tulevat tapahtumat.

Ou jeah, ensimmäistä kertaa skinnailen toukokuussa.

Ihan kunnon mäki löytyi ja kurun alaosa oli mitä mainioin taukopaikka.

Piknik-paikka ei ollut aivan kurun vieressä, mutta se oli ihana paikka istuskella ja rohkeimmat kävivät myös uimassa.

viivakuru

Tapahtuman piti alkaa puoliltapäivin, mutta hommat olivat aika levällään. Minä en ole mitenkään kuuluisa taidostani odottaa. Hieman alkoi jo poltella jalkojen alla ja olisi tehnyt mieli hiihtämään. Viimein suuntasimme kohti Viivakurua. Lunta oli juuri sen verran, että skinnaaminen onnistui aluksi.

Päivän piknikpaikan ohitimme jo alkumatkasta, kun nousimme ylös päin. Tein virheen siinä, että jätin osan eväistä siihen. Samalla tuli lanseerattua Bestiksen kanssa sanonta, siellä reppu, missä heppu. Tästä eteenpäin lunta ei juurikaan ollut, joten kävelimme koliin ja siitä toiselle puolelle kuruun. Hätäisenä emme odotelleet muita, vaan laskimme Bestiksen kanssa alas. Olipa kivaa kesä lunta!

Kiirehän se tuli laskemaan uudestaan ja uudestaan. Skinnausvauhti oli aika rivakka, mutta nousu oli varsin lyhyt. Lopulta laskuja tuli neljä. Meinasin jättää laskut kolmeen, sillä eväät olivat piknikpaikalla. Hyvin kuitenkin jaksoin kurkkupastillien voimalla.

Piknik paikka oli ihana. Olisi ollut mukava uida, mutta ajattelin, että flunssaisena se on parempi jättää väliin. Pöllöt olivat tuoneet paikalle grillit ja siellä kaikki saivat pienen herkkuhampparin. Oli hyvä fiilis istuskella auringossa, mutta jossain vaiheessa alkoi jo tuntua, että haluaisin oikeasti lepäämään. Päivän nousut ja hiet alkoi tuntua kehossa.

Minulla alkoi ärsytyskäyrä nousta. Onneksi Bestis oli nopea liikkeissä ja pienen säädön jälkeen pääsimme majapaikkaan Kelokairaan. Kävin keittiöstä kyselemässä ruoka-ajasta ei niin ystävällisesti ja kiiruhdin saunaan. Siinä yksin saunoessa tuntui, etten oikein kuulun porukkaan. Olin väärällä asenteella reissussa. Yhdeksältä sain ruokaa ja pääsin nukkumaan. Molemmat tulivat tarpeeseen.

Olin taas kerran aivan skinnaamisen lumoissa. Tosi kaunista ja vesi virtasi ihanasti vieressä.

Ylöspäin meno ei näytäkään enää niin rennolta.

Pyhäkurun kierroksen jälkeen oli hyvä palata Vatikuruun ja nauttia grilliherkuista.

Lopussa odotti vähän suohiihtoa. Lumisempikin reitti olisi ollut, mutta tällä kertaa ei osuttu siihen.

Vatikuru ja pyhäkuru

Toisena laskupäivänä startti oli sovittu kello 11. Olin puhunut Bestiksen kanssa, että lähdemme silloin liikenteeseen ja suuntaamme Pyhäkuruun, olipa Pöllöjä paikalla tai ei. Pienen hoputtelun jälkeen saimme porukan kasaan ja olimme oppaan kanssa matkalla Vatikuruun. Aurinko oli lämmittänyt lumen ja se oli liimaa. Lasku oli aika erilainen kuin kuvittelin. Vatikuruun paistoi aurinko ja sen rinteillä oli tämän päivän piknikpaikka. Minulla ei ollut vielä tarvetta taukoilulle ja siinä kyselin hieman liian aktiivisesti porukkaa liikenteeseen.

Pyhäkuruun oli yllättävän pitkä kävelymatka. Olisi hyvin voinut laittaa sukset kiinni reppuun, mutta raahasin niitä käsissä. Jossain vaiheessa otin skinit valmiiksi pois, mutta niitä tarvitsi vielä. Kävelimme vasemmalle reunalle ja skinnasimme siitä vielä vähän ylemmäs.

Olipa se kiva lasku! Alempana oli lumessa kolo kohdassa, jossa meni puro. Pieni linjan haku ei minua haitannut. Alhaalla lumessa oli vaate ja ylempänä löysimme tunturisuksen. Arvelimme, että ne liittyivät talvella tapahtuneeseen tragediaan. Tulipa ikävä olo niiden näkemisestä.

Minulla oli Black crowsin testisukset käytössä. Ne olivat paremmat sukset kuin omat, mutta skinit eivät pysyneet noustessa paikallaan. Ne taisivat olla liian löysällä ja lopulta ne olivat koko matkalta irti suksesta. Hieman tuli kirosanoja noustessa ja lopulta kävelin sulia kohtia pitkin lumen reunaan.

Lasku oli taas todella kiva! Toisen nousun menin suurelta osin kävellen, kun aikaisemmat nousijat olivat tehneet portaat. Oli siinä kuitenkin taas aika matka Vatikurun alkuun. Lasku oli yhtä liisterinen kuin ensimmäisellä kerralla.

Piknikpaikalla tarjoilut oli vertaansa vailla. Aurinko paistoi, mutta jossain vaiheessa vilu alkoi hiipiä takin alle. Paluu hotellille päin puron vartta pitkin sai kehon kuitenkin taas lämpenemään ja lopulta meno oli suohiihtoa.

Tällä kertaa olo ei ollut yhtä hermostunut kuin edellisenä iltana. Pöllöt olivat järjestäneet kivaa iltaohjelmaa. Mika Fält oli tullut paikalle ja hän näytti Este leffan, joka kertoo hänen matkastaan Marmolejo-vuorelle. Teimme myös itse tacoja. Siis ihan oikeasti TACOJA.

Rihmakuru on hieno kokonaisuus. Leikkisä lasku ja pohjalla hieno lompolo evästelyyn ja uintiin. Olin kantanut mukana limun, jonka kaadoin samalla, kun otin tämän kuvan. Onneksi vierestä löytyi raikas tunturipuro.

Olin varustautunut lämpimin vaattein, mutta mahtavaa kevät laskua löytyi ja lämmintä nousua.

Keväthiihto ja kävely taitaa kuulua erottamattomasti yhteen.

rihmakuru

Eilisen Pyhäkurun laskut olivat niin kivoja, että Bestiken kanssa suunnittelimme suuntaavaan sinne uudestaan. Pöllöt veivät meidät kuitenkin ensin Rihmakuruun. Osa lähti kävelemään sinne suoraan hotellilta ja minä olin porukassa, joka skinnasi Vatikuruun.

Kävelijät olivat paljon nopeampia ja suurella osalla porukasta oli kengät mukana. Minä päätin mennä monoilla, sillä minulla ei ollut hyviä kenkiä mukana reissussa. Vatikurulta oli useamman kilometrin matka Rihmakurun alkuun. Mietin, oliko valinta väärä, sillä säären alaosat olivat aika kipeät. Näin oli käynyt aikaisemminkin ja yritin ajatella, että kipu on vain tunne.

Oli ihana kävellä Hetta-Pallas reitillä. Menin aivan omiin ajatuksiin ja lopulta mietin, olinko itsekseni kävellyt huti. Onneksi ääniä kuului kummun takaa ja siellä käveliät pitivät taukoa ja odottelivat meitä.

Lasku Rihmakuruun oli tosi kiva. Alku on loivaa, välissä täytyy tehdä tiukka mutka vasemmalle ja lopussa on vielä puolikas paippi. Tuntui, että lasku vaan jatkui ja jatkui. Lumirajassa otimme sukset pois ja kävelimme alas taukoilemaan lammen rantaan. Olipa se kaunis paikka! Vesiputous näkyi ja oli ihana istua siinä auringonpaisteessa.

Kun lähdimme skinnaamaan, emme nousseet ylös loivalle vaan menimme vasemmalle, missä oli vähän jyrkempi seinämä. Tämä oli hyvä ratkaisu. Laskin kurun kaikkinensa kolme kertaa. Viimeistä kertaa skinnatessa, minulla oli tosi kuuma. Päivä oli alkanut viileänä, joten olin laittanut jalkaan kuorihousut. Nyt sain hikoilla ne jalassa.

Ajattelin, että olen viimeisenä taapertamassa pois tunturista, kun kävelin monot jalassa. Yllättävän kevyesti matka kuitenkin eteni, vaikka sukset painoivat repussa. Lopulta viimeisten kaverien kanssa laskimme Vatikurun ja hiihtelimme parkkipaikalle. Matkaa minulla tuli reissulle noin 19 kilometriä. Rihmakurussa käynti oli elämys. Vaikka Bestiksen kanssa vitsailimme vielä Pyhäkurussa käynnistä, ei sinne ollut mitään syytä lähteä.

Olin joka päivä syönyt särkylääkkeitä ja olo oli ollut varsin normaali. Nyt oli mahdollisuus käydä vielä katsomassa kesän ensimmäistä yötöntä yötä tunturissa. Olin aika väsy päivän retkestä, mutta kerrankos sitä tuolla oltiin. Ilta meni nopeasti, sillä meillä mukavia aktiviteettejä. Oli saunaa, illallista, shamaani kävi kylässä ja arpajaiset. Minulla olikin aivan mieletön arpaonni. Sain uuden laskurepun ja hätäinen luonteeni ja hermostumiseni palkittiin nopeilla laseilla. Ja vitsit, että lasit ovat olleet mieluisat pyöräilessä. Ne ovat niin paljon paremmat kuin Lidlin pyöräilylasit.

Kuinka kaunista tunturissa voikaan olla?

Alkoi jo väsyttää, mutta hienoa oli kokea yöhiihto.

yöttömän yön aloitus viivakurussa

Yölaskuun meillä oli startti puoliltaöin. Olin taas liikkeellä monoilla. Sääret olivat varsin kipeät, mutta tiesin, että kipu helpottaa, kun on hetken liikkunut. Olin pakannut älyttömästi vaatetta reppuun, jotta voin istua ja fiilistellä aurinkoa.

Ylös noustessa auringon lasku oli kaunis ja melkein kolissa auringonnousun säteet alkoivat näkyä kauniisti. Hetken päästä pilvet kuitenkin ottivat vallan auringosta. Meidän neljän porukka vaihtoi laskukamat ja laskimme alas Viivakurua. Lumi oli muuttunut aivan kovaksi. Olin aivan yllättynyt, sillä lämpötila oli kuitenkin plussan puolella. Olen laskenut ennenkin kovaa lunta, joten eipä siinä. Sitten vaan ylöspäin. Meno oli aikamoista raahautumista. Välillä vähän lipsui ja takki oli aika tyhjä.

Emme jääneet ylhäälle istuskelemaan vaan laitoimme kamat kasaan ja suuntasimme autoille. Lähdin ensimmäisenä, sillä olin ainoa, jolla oli monot jalassa. Ajattelin, että en halua juosta niillä toisten perässä. Aika rivakasti jaksoin kävellä ja muut saivat minut kiinni vähän ennen autoja. Olimme lopulta takaisin majapaikassa kolmen aikaan. Olipahan kokemus. Tai oikeastaan koko päivä oli ollut tosi hieno elämys.

Toisinaan on hyvä laittaa trikoot jalkaan, linssit silmille ja seurata muita.

Hyvää seuraa, tapaksia ja sihijuomaa Pallaksen rinteillä.

Päivä neljä

Kun heräsin aamulla, olin aivan loppu. Lima oli kiinni kurkussa ja ensimmäiset sanat huonekaverille taisi olla, että tänään en todellakaan hiihdä. Aamupalalla juttelin Bestiksen kanssa ja hän kertoi, että olimme lähdössä laskemaan pientä siivua uuteen paikkaan. Ei siinä auttanut kuin juoda kupeittain teetä, jotta lima irtoaisi ja ottaa lääkettä.

Pallas hotellilla mittari näytti melkein hellelukemia. Lähdimme kävelemään hissilinjaa pitkin ylös. Jossain vaiheessa pääsimme skinnaamaan, kunnes taas kävelimme toiselle puolelle tunturia. Tiedän, että olen talvella käynyt täällä laskemassa aikaisemmin. Nyt minulla ei kuitenkaan ollut yhtään energiaa hahmottaa, missä olimme. Seinämältä löytyi vielä yli sata verttiä laskettavaa. Kaikkea sitä tuli vitsailtua uusinta kierroksesta ja Pyhäkurusta, mutta mulle tämä riitti.

Kävelimme takaisin hissilinjalle ja siellä meitä odotti lumeen jätetyt eväät. Oli hieno paikka juoda Crispiä ja syödä Pirkan tapaksia. Ei ollut kiire mihinkään.

Jäljellä oli keväiset laskut alas ja kävely autolle. Kävimme Bestiksen kanssa vielä majapaikassa saunomassa, sanomassa kiitokset ja heipat laskukavereille. Yhdessä ajoimme vielä takaisin Kaukoseen, johon hän jätti minut kyydistä ja jatkoi matkaa etelään.

Ei voi muuta sanoa kuin, että olipahan reissu. Sain laskea niin paljon kuin jaksoin. Nauroin enemmän kuin pitkään aikaan. Oli todella hauskaa. Toisaalta varsinkin kahtena ensimmäisenä päivänä olin aika hermostunut ja välillä harmitti aika paljon. Oli vaikea kuulua joukkoon. Sairastuminen varmasti vaikutti asiaan, mutta ennen kaikkea kyse on omasta luonteestani ja valtavasta halusta laskea.

Kaiken kaikkiaan meillä oli tosi hyvä porukka. Osa oli ensimmäistä kertaa offareilla ja osa oli laskenut enemmän. Bestiksen kanssa meillä meni jutut hyvin yhteen. Olimme ensimmäisen päivän iltana sopineet, että lähdetään vaikka kahdestaan päivällä mäkeen, jos menosta ei meinaa tulla mitään. Tiesin, että hänen kanssaan pääsen joka tapauksessa laskemaan. Lopulta koko ajan tuli vitsailtua, että kyllä minä lähden sinne laskemaan, jos sinäkin lähdet.

Jos sinua yhtään kiinnostaa vastaava tapahtuma, suosittelen ehdottomasti osallistumaan. Näillä reissuilla pääsee kokemaan hienoja elämyksiä.

Kuvat ovat pääosin minun ottamia. Osasta kuvista kiitos kuitenkin kuuluu Pallaksen Pöllöjen Juusolle, Bestikselle eli Akille ja hyvälle laskuseuralle Jaakolle.