Perheloma lyngenissä

Auto oli pakattu ja vihdoin suuntasimme kohti Norjaa. Tätä, jos mitä, olin odottanut. Eikä vaan siksi, että pääsee laskemaan vaan jotenkin tämä oli merkki, että minulla on vielä oma harrastus äidiksi tulon jälkeen. Reissussa oli mukana Gubbe ja minun vanhemmat hoitamassa häntä. Olin miettinyt, että pitäisikö laittaa seuranhakuilmoitus nettiin, jossa etsitään toista lapsellista laskevaa perhettä. Toiset voisi käydä aamulaskuilla ja toiset sen perään ja siinä hoituisi lastenhoito. Isovanhempien kanssa tämä meni vielä rennommin.

Meidän majapaikka oli Rasmustindenin juurella. Säiden ja läheisyyden vuoksi meille ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Middagstinden. Meillä oli taukoa laskemisesta, joten päätimme, että pidemmä kohteet simppeleinä. Tämä oli meille tuttu paikka.

Middagstinden

Nousua 1009, matka 10 km ja aikaa meni 4 t 10 min

Edellisellä kerralla olimme lähteneet puron viereiseltä levikkeeltä, mutta nyt lähdimme isolta parkkipaikalta. Mikä sekin kyllä on puron vierellä. Alku nousee hitaasti ja siihen oli ajettu kapea hiihtolatu. Lammasaidalta, kun nousi vähän ylös, skinilatu katosi ja vähän haimme nousulinjaa. Tuntui, että valitsimme hassun linjan. Tuli tunne, että amatöörit ovat liikenteessä. Vaikka mitä väliä sillä on, miten siellä puiden seassa painelee menemään. Ihan turhaan soimasin itseä.

Puurajan jälkeen piti miettiä oikeasti, mistä noustaan ylös. Vanhaa latua ei näkynyt ja pehmeää lunta oli pari- kolmekymmentä senttiä. Aika raskasta. Itse olin ajatellut, että Middagstinden on matala ja suoraviivainen, mutta kyllä siinä sai vähän miettiä, mistä nousee.

Topissa oli tietenkin hyvä fiilis ja välppäilyjen jälkeen lasku alas oli mahtava. Lumi oli tosi hyvää! Se oli helppoa laskea ja mulla oli rento fiilis. Minua oli mietityttänyt oma laskukunto, mutta näin helpolla lumella pärjäsin hyvin.

Puiden seasta etsimme kurua, jonka vierestä olimme nousseet. Se olikin loiva ja siinä oli turha kikkailla. Kaiken kaikkiaan loppu laskusta autolle oli loiva. Minulla se meni ihan hyvin, mutta Lautamies kirosi rämpimistä. Tämä oli meille juuri hyvä helppo aloitus.

rasmustinden

Nousua 1257, matka 11 km ja aikaa meni 4 t 20 min.

Nyt oli hyvä sää ja päätimme ottaa kotimeän haltuun. Rasmuksella olimme käyneet kahdesti aikaisemmin. Edellisenä päivänä oli kuollut useita ranskalaisia laskijoita ja vyöryt olivat herkässä. Yölläkin mietin, että mitä tästä tulee. Tuttu paikka helpotti vähän näissä pohdinnoissa.

Lähdimme skinnaamaan Nakkitien risteyksestä, kuten aikaisemmillakin kerroilla. Siinä näkyi skinilatu. Metsän jälkeen se lähti nousemaan oikean kautta. Aikaisemmin olimme menneet enemmän kurun pohjaa pitkin. Tämä latu oli tosi hyvin tehty ja hiihtäjä tiesi, mihin oli menossa. Taas mietin, että voi kun osaisi tehdä itse niin hyvän ladun.

Ensimmäisen kerran pysähdyimme kolissa. Minusta meillä oli ollut hyvä tasainen vauhti ja olin tyytyväinen, miten etenimme. Sitten Lautamies sanoo, että olisi pitänyt pysähtyä myöhemmin ja taukoilla ylempänä. Kun mikään ei riitä! Oikeasti taukopaikasta ei nähnyt tulevaa nousulinjaa. Olimme aikaisemmin nousseet edessä näkyvää kenttää pitkin. Nyt pohdimme ottaisimmeko toisen nousulinjan ja hiihtäisimme tästä poikkilatua eteen päin. Päädyimme nousemaan tuttua seinää ylös.

Nousu meni minulla helposti viimeiselle tasaiselle kohdalle saakka. Lautamies oli tehnyt ladun. Hänellä on melkein aina raudat mutta minä en ollut tarvinnut niitä. Lopun tiesin olevan jäinen, joten laitoin ne valmiina tasaisella ja lähdin tekemään latua. Olihan se jäinen ja melko jyrkkäkin. Lumi oli niin kovaa, että lumivyöryt ei enää pelottaneet.

Seinämällä on muutamia kivisiä kohtia ja suunniteltiin, josko niissä voisi vaihtaa kamat. Ei voinut. Mentiin oikealle harjanteelle, jossa olimme ennenkin välpänneet ja laskeneet alas. Lautamies halusi toppiin, missä me ei oltu koskaan käyty. Minulla ei ollut monoihin kiinnitettäviä jäärautoja mukana. Päätettiin kuitenkin yrittää.

olmen ensimmäisen askeleen jälkeen olin, että homma ei onnistu. Painava reppu ja monot eivät pidä jäisellä. Lopulta, kun aloimme nousta suoraan ylös, meneminen helpottui ja pääsimme huipulle. Ekaa kertaa Rasmuksen huipulla! En ollut kaivannut sinne, mutta olipa kiva olla siellä!

Hyvät näkymät ja aurinko paistoi. Näimme kaksi laskijaa, jotka olivat nousemassa toiselta puolelta vuorta ylös. Olisi kiva tietää, millainen reitti se on.

Tuuli oli kinostanut lunta toppiin ja siinä mietitytti lumivyöryriski. Kun laskin pari metriä alemmas, olin taas kovalla ja jyrkällä lumella. Oli sen verran jyrkkää, että vähän jännitti. Lautamiehellä ei kantti pitänyt ja hän kaatui. No ei siinä muuta kuin muutama käännös varovasti ja sen jälkeen laskin niin lujaa kuin uskalsin tosi kivaa lunta niin pitkään kuin jaksoin pysähtymättä mennä. Jee jee!

Kolista lopulta valitsimme linjan oikealta, vaikka se on vähän poikittaista laskua. Kun olimme nousseet, nousijan vasemmalla oli näkynyt jälkiä. Siellä oli kivan näköinen linja, josta täytyy alhaalla skinnata vähän matkaa takaisin ladulle. Me kuitenkin laskimme metsässä läheltä skinilatua. Minulle sattui erittäin hyvä laskulinja. Oli puita ja avoinaista aluetta. Leikkisää menoa. Edelleen jee jee! Tämä oli meidän tämän reissun pääpäivä. Super!

Middagstinden

matka 10km aika 4 tuntia nousua 1028

Piti olla kehno sää ja olimme suunnitelleet metsälaskua Middagstindeniä vastapäätä. Aurinko kuitenkin paistoi. Pakka meni aivan sekaisin. Minne mennä? No taas Middagille. Harmitti olla taas samassa paikassa ja se ettei oltu valmistauduttu paremmin.

Tällä kertaa lähdimme toiselta parkkipaikalta. Kun ensimmäisen kerran kävimme täällä vuosia sitten, meillä oli erikoinen nousulinja. Välillä otimme sukset kantoon, kun oli niin jyrkkää. Nyt ajatelimme skinnata vähän enempi oikean kautta. Se ei aivan onnistunut. Jouduimme tekemään pienen välilaskun ja olimme taas samalla seinämällä kuin pari päivää sitten. No siitä ylös tuttuja muotoja pitkin. Edellinen latu oli mennyt umpeen ja lunta oli ihan reilusti. Tein loppuladun ja vähän alkoi tuntumaan jo jaloissa.

Lasku oli tosi kiva! Vitsit mitä lunta! Muutama vähän viettävämpi kohta mietitytti, että oliko liian jyrkkää vyöryjen kannalta. Olisin halunnut laskea puulinjaan ja siitä ottaa reilusti oikealle. Lähdimme kuitenkin reilusti ennen metsää vetämään oikealle, jotta Lautamies ei jää jumiin. Harmitti vähän, kun lumi oli niin hyvää. Olisin vaan halunnut laskea enkä mennä sivuttain.

Kaksi miestä tuli vastaan ja vähän päiviteltiin meidän nousulinjaa. Kyselimme myös vinkkejä metsän laskulinjojen valitsemiseen. Otimme suunnaksi alhaalla näkyvän punaisen talon ja päädyimme kivaan aukkoon metsässä. Lopulta tulimme keltaisen talon taakse ja laskin heidän pihatietä pitkin tienlaitaan. Siitä sitten lyhyt kävely autolle.

Minusta Middagstinden on paljon mukavempi laskea tälle parkkipaikalle. Vielä kun nousulinjat miettii järkevämmin, on tässä varsin kiva töppyrä.