bikepacking saariselkä vai ihan vaan maastopyöräilyä

Näin Instagramissa postauksen, jossa oli maastopyöräilty Kilpisjärveltä Skibotniin. Ajattelin, että Pältsaan on päästävä! Tutkin, että saisinko ajettu ympyräreitin siten, että lähden Kilpisjärven eteläpuolelta ja palaan Mallan pohjoispuolelta. Reitti innosti ja vähän jännitti. Mietin onko reitti ajettavissa, kerkeänkö ajaa sen ja onko minulla rahkeita lähteä sinne yksin.

Samalla pohdin, että Sodankylässä pitäisi keretä käydä Mummon luona. Jotenkin siinä tuli mieleen, että Sodankylähän on ihan Saariselän vieressä. Pältsa tuntui kunnon seikkailulta, mutta Saariselkä vei voiton järkiratkaisuna. Saariselällä on merkattuja reittejä toistasataa kilometriä ja siellä on lyhyt matka ihmisten ilmoille, jos jotain sattuu.

Sain sukulaisilta pyörän ja pyörälaukut lainaan. Testailin parina päivänä erilaisia tavaroiden kiinnitysmahdollisuuksia. Lopulta minulla oli etu- ja takalaukut, telttakepit pyörän rungossa, sisuri ja avaruuspeite pullotelineessä ja reppu selässä. Olin tyytyväinen settiin.

Saariselkä-vellinsärpimä

Noin 18 km.

Laitoin auton parkkiin tunturikappelin alapuolella olevalle parkkipaikalle. Ensimmäisenä pysähdyspaikkana oli Ski resort, josta sain ostettua ketjulenkin. Katkasija minulla oli mukana omasta takaa. Onneksi palalle ei tullut tarvetta. Siitä jatkoin Palo-ojalle ja Moitakuruun. Montaa kilometriä minun ei tarvinnut ajaa, kun huomasin, ettei laukut toimi. Ne osuivat sekä takaa että edestä renkaisiin, kun oli töyssy. Ja töyssyjähän riitti. Palopäälle noustessa ei niin harmittanut, mutta alapäin mennessä kirosin ajoa. Olin kiinnittänyt telttakankaat taakse ja pussiin oli tullut reikä, kun se oli osunut renkaaseen. Etuiskarit täytyi pitää kiinni ja etulaukkua pitää toisella kädelä. Ranne oli vähän arka aikaisemmasta kaatumisesta ja meno oli röykkyistä. Voi Helvetti!

Moitakurulla oli autolla pariskunta, jotka auttoivat kiinnittämään etulaukun paremmin kiinni. Siirsin sieltä painavat tavarat reppuun. Reitti Luttotuvalle ja Vellinsärpimään oli suurelta osin tiepohjaa ja helppo edetä. Mieli vähän rauhoittui, mutta samalla ajattelin, että reitti on aivan liian helppoa ajaa.

Pystytin teltan tuvan taakse ja järjestelin tavarat uudestaan. Pyörälaukkuihin tulisi vain kevyitä kamoja. Olin kuullut, että osaa reiteistä sorastetaan helikopterin avulla. En kuitenkaan ollut kiinnittänyt siihen kunnolla huomiota kotona. Tuvalla kävi pariskunta pyörällä ja mainitsivat siitä. Ilta meni miettiessä uudestaan reittisuunnitelmia. Polut olivat paljon helpompia kuin ajattelin, osa niistä saattoi olla kiinni eikä laukut toimineet. Mitäs nyt?

Vellinsärpimä-taajoslaavu-luulampi-kiilopää-rautulampi-saariselkä

Noin 44 km.

Aamulla sain soitettua luontokeskukseen ja onnekseni kaikki reitit olivat auki. Päätin ajaa Luulammelle, jättää siine kaikki turhat kamat ja tehdä lenkin kevyellä pyörällä. Reitti Vellinsärpimästä Taaloslaavulle oli kiva ja helposti etenevä. Kaipasin haastetta, joten päätin ajaa Taaloslaavulta Luulammelle merkkaamatonta reittiä, joka nousee hieman Luuvaaralle. Otin Taajoslavulta vasemmalle menevän soisen polun ja pian löysin itseni taas merkatulta reitiltä. Tutkin karttaa ja otin hetken päästä taas vasemmalle vievän mönkijä uran. Se oli soinen ja siinä täytyi kahlata muutaman metrin leveä puro, joka oli puoleen reiteen syvimmältä kohdalta. Nyt olin kunnon maastopyöräreitillä. Ajoin sitä muutaman sata metriä ja olin yhtäkkiä merkatulla reitillä. Mitä hittoa! Jos en olisi kääntynyt mönkijän jäljelle olisi edessä ollut silta. Heh! Rehkin ylämäessä ja yhtäkkiä kaaduin hiljaisessa vauhdissa. Peukalon alle tuli mustelma. Tämä oli hyvä muistutus, että nyt tarkkana.

Luulammen pihalla koira räksytti, tavaraongelmat harmitti ja käteen sattui. Niin ja housun lahkeet olivat märät. Onneksi mieli rauhottui ja piilotin suurimman osan kamoista liiteriin. Nyt oli kevyt lähteä polkemaan ylös päin lounaalle Kiilopään tunturikeskukseen. Ylämäessä oli pari jyrkkää kohtaa, mutta se oli varsin kiva ajaa. Ei Helsingissä pääse ajamaan kunnon mäkiä. Lasku oli myös pitkä ja vauhdikas.

Lounaan jälkeen lähdin kohti Niilanpään poroerotuspaikkaa. Nousu oli alkuun loiva ja reitti meni metsätietä pitkin. Kämpältä polku jyrkkeni ja oli aika raskasta mennä. Näillä kohdin tehtiin uusia reittilinjauksia. Hyvältä näytti polun pohja. Niilanpäältä oli röykkynen lasku alas puron uomaan ja siitä taas nousu Rautupäätä kohdin. Nyt nousu oli loivempaa eikä pyörää tarvinnut taluttaa.

Oli ihanaa polkea tunturiylängöllä. Kulkijoita ei juurikaan tullut vastaan. Tällä pätkällä oli kolme nousua ja tietenkin kolme laskua. Tasaista ajoa ei juurikaan ollut. Lasku Raututunturilta Rautulammelle oli kivikkoinen ja pitkä. Minua niin nauratti ryttyytys. Piti pitää kieli suun sisällä, ettei vaan se jäänyt hampaiden väliin. Hihkuin vielä alhaalla Rautulammen tuvilla.

Tuvat olivat komeat. Ylhäällä ihmettelin, että kenellä täällä on tuollainen lukaali, mutta se olikin meidän kaikkien. Minusta tuvat ovat suunniteltu fiksusti. En kuitenkin jäänyt taukoilemaan, vaikka olisi haluttanut mennä uimaan peilityyneen lampeen. Matka jatkui kivana polkuna kohti Luulampea. Karttaan oli piiretty kaksi vaihtoehtoa, joiden välillä arvoin. Päätin valita reitin, jonka ajattelin olevan vähemmän ajettu.

Reitti oli hauska ja paikoin varsin haastava. Löysin matkalta takin, jonka taskussa oli auton avaimet. Meni jotenkin pasmat sekaisin. Mitä tehdä takille? Jätänkö siihen roikkumaan oksaan vain otanko mukaan? Soitin luontokeskukseen ja ilmoitin takista. Mietin, että sieltä sitä voisi joku kysellä. Yritin soittaa myös Kiilopäälle, mutta yhteydet eivät enää pelanneet. Otin takin mukaan.

Polku oli pieni piirtoista ja siinä oli muutamia vaihtoehtoja, miten ajaa sitä. Lopulta ylitin vesistön ja ajoin Luulammelle. Ajattelin, että antaisin täällä takin jollekin, joka veisi sen Kiilopäälle. Luulammella ei kuitenkaan ollut enää ketään. Vein takin kahvion takaovelle. Hain tavarat liiteristä ja pakkasin ne mukaan. Reitti jatkui metsätietä pitkin Rumakuruun. Olin vähän miettinyt, että voisin olla siellä yötä.

Molemmat Rumakurun tuvat olivat rinteessä, eikä siinä ei ollut mieleistä telttapaikkaa. Istuin tuvan rappusella hetken kauniissa auringon paisteessa ja päätin jatkaa matkaa. Kellokin oli vasta kuusi.

Lopulta tylsästä metsätiestä erosi polku kohti Iisakinpäätä. Vähän matkaa poljettua sain puhelimen toimimaan. Avaimissa oli rekkari, joten sain selvitettyä omistajan ja soitin hänelle. Sain asian pois mieleltä. Polku oli ihanan haastavaa ajaa. Olin arponut, että vedet pitäisi täyttää, mutta en ollut tehnyt sitä. Tässä vaiheessa vesi sitten loppui. Onneksi olin jo aika lähellä autoa.

En noussut Iisakinpäälle vaan jatkoin kohti Auroraa. Polku oli hauska ajaa. Yhtäkkiä takarengas kuitenkin lopetti pyörimisen. Tarakkalaukku oli vääntynyt ja se esti takarenkaan pyörimisen. Onneksi ei ollut paha paikka. Ruuvasin tarakan pois, sillä en saannut käännettyä sitä irti muuten renkaasta. Lopulta sidoin tarakkalaukun ohuella narulla reppuun, naureskelin kummallista viritystä ja jatkoin matkaa. Auroralta tein pienen suunnistusvirheen ja ajoin alas laskettelukeskukselle. Lopussa oli siis vielä nousu autolle.

Autolla oli onneksi limsaa ja sattumalta näin miehen, jonka kanssa olin jutellut matkalla. Hän antoi vinkit Kulmakurun kierrokselle. Kävin syömässä, kaupassa ja etsin autolle rauhaisan parkkipaikan. Laitoin auton lähelle sähkömuutamoa aivan Kulmakurun reitin alkuun.

Kulmakuru

Noin 25 km.

Yö meni oikein hyvin autossa. Keittelin aamupuurot ja olin heti pelipaikoilla. Minulla oli maastokartta ja alueen pyöräilykartta. Sattuipa kuitenkin niin hyvä tuuri, että reitti oli merkattu maastoon, sillä viikon päästä järjestettiin Saariselkä Mtb tapahtuma. Oli mukava ajaa, kun ei tarvinnut miettiä onko varmasti reitillä.

Alku oli mönkijäuraa ja siinä sai heti lämmöt päälle, kun reitti nousi. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi mäkinen metsätie. Ajo kohti joen ylitystä oli nopeaa rullausta. Tiellä oli aika paljon irto soraa, joten aivan päättömänä ei voinut kuitenkaan painaa menemään.

Tolosjoen rannalla vähän jänskätti. Ylitys näytti aika leveältä. Pienen himmailun jälkeen rullasin lahkeet ja kävelin sen yli. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun menin pyörän kanssa virtaavassa vedessä. Muutamalla askeleella vettä oli yli polven ja virta tuntui pyörässä. Onneksi reitti oli merkattu eikä tarvinnut etsiä polun alkua toisella puolella jokea.

Alkuun reitti oli kivaa polkuajoa, joka pikkuhiljaa nousi. Kunnes se ei sitten noussutkaan pikkuhiljaa vaan niin jyrkästi, että tunkkasin yhtä paljon kuin poljin. Pyöräilytapahtuman reittimerkeissä luki, että view point. Söin eväitä ja ihastelin maisemia. Enää olikin pieni nousu ja reitti jatkui tasaisempana. Tuijotin niin polkua, että meinasin mennä Kulmakurun ohi! Pitihän se pitää uusi tauko, vaikka olin juuri syönyt suklaapatukan.

Lähetin pari kuvaa, kun netti toimi. Ajattelin, että olisi hyvä, että joku vähän tietää millä suunnalla olen, kun olin yksin liikkeellä. Sitten alkoikin ihana polku ylängöllä. Jos oli äsken jyrkkä nousu, nyt oli noin viiden kilometrin lasku. Tosi hauskaa polkua! Pysähdyin Pikkuharrinojalla ja mietin, kuinka ihanaa elämä on.

Ajo jatkui aika leppoisasti, kunnes Tolosjoen uusi ylitys lähestyi. Ennen sitä polku meni puroa pitkin ja päätin turvallisuussyistä taluttaa pyörää alas päin. Tällä kertaa en nostanut housun puntteja vaan kävelin joen yli lahkeet alhaalla. Tämä tuntui kätevimmältä ratkaisulta. Alkuun nousu joenrannasta ylös päin oli jyrkkä. Ei mitään toivoa, että olisin voinut ajaa sen ylös. Siitä kuitenkin pikkuhiljaa lähdin kihnuttamaan ylös päin. Pienen laen päältä oli mukava lasku alas, jossa reitti kohtasi moottorikelkkareitin. Siinä erkanin tapahtuman reitistä ja lähdin ajamaan toiseen suuntaan kohti autoa.

Yllätyin, kun reitti oli paikoittain aika teknistä. Oli jyrkkää mäkeä, jossa oli isoja irtokiviä ja veden ylitys, jonka menin voimieni tunnossa suoraan yli enkä käyttänyt siltaa. Lopuksi oli vielä ylämäki linjan alla, kunnes pääsin autolle. Olipa ajopäivä! Parasta ajoa pitkään aikaan. Ei jännittänyt yksin. Sen sijaan oli koko ajan varma olo, siitä mitä tein ja nautin. Halusin vielä käydä uimassa ihanassa lammessa ja sen jälkeen olin valmis ajamaan autolla takaisin kotiin.