Haltin valloitus

Perjantaina otimme Helsingistä yöjunan Rovaniemelle. Lähdimme matkaan pakettiautolla ja se juuri ja juuri mahtui junaan. Onneksi minä olin kuskina, sillä yhtään isompi ajaja ei olisi mahtunut autosta ulos. Minunkin täytyi käyttää vänkärin ovea, jotta pääsin sieltä soluttautumaan pois. Olipa jännä kokemus heti alkuun.

Rovaniemellä kävimme synnytyssairaalassa katsomassa veljen vauvaa ja siitä jatkoimme sukuloimaan Kaukoseen. Siellä täydensimme vähän ruokavarastoja ja otin läskipyörän lainaan seikkailuja varten. Sitten edessä oli ajo Kilpisjärvelle.

Pitkään ei tarvinnut Kilpisjärveltä vaeltaa, että olimme Norjassa. Raja on yllättävän lähellä, mutta nopeasti olimme taas Suomen puolella.

Siellä se Saarijärven tupa jo näkyy! Mitä, vielä kolme kilometriä?!

Kilpisjärvi-Saarijärvi 13 km ja matkan kokonaisaika 3:25

Saimme auton parkkiin isolle parkkipaikalle luontotalon viereen. Söimme siinä vielä viimeiset junaeväät ja lähdimme matkaan. Kiersimme luontotalon kautta, mutta se oli jo kiinni. Kovin pitkälle emme onneksi päässeet, kun Vaellusmies huomasi, että kellon laturinjohto oli jäänyt autoon. Minulle siis pieni tauko heti alkuun ja hänelle mutka autolle. Noin kello 18 vaellus alkoi kunnolla ja suuntana oli Saarijärven tupa.

Reitin alku meni sorastettua kävelyreittiä pitkin. Maisema on kivaa metsän käppyrää. Edempänä reitti alkaa vähän nousta ja Saana tulee kunnolla näkyviin. Tunturissa oli hieno vaeltaa, kun ilta-aurinko paistoi. Polku erottui hyvin ja reittiä oli helppo kävellä ja seurata. Meidän kanssa samoihin aikoihin lähti vaeltamaan mies itsekseen. Muutama vaeltaja tuli vastaan ja taivaalla lensi jonkunlainen lentokone. Sen äänet vähän ärsyttivät.

Saarijärventupa näkyi jo hyvissä ajoin, mutta sinne oli matkaa vielä useampi kilometri. Polku mutkitteli kivien ja pienten kumpujen välissä. Maisema oli kaunis, mutta välillä tuntui, etteikö matka lyhene ollenkaan. Olimme tuvalla vihdoin yhdeksän aikaan.

Tupa oli ihan reilun kokoinen ja siinä oli iso eteinen autio- ja varaustuvan välissä. Eteisessä oli pöytä ja tuolit ja päätimme syödä siinä. Tuvan puolella oli kaasuhella, jossa oli helppo lämmittää vesi ruokaa varten. Ensimmäisen illan ruokana oli jo meidän klassikkoannos pottumuusia, makkaraa ja lihaa.

Tupaan olisi mahtunut nukkumaan, mutta minä en halunnut. Minua pelotti sääsket. Tuvassa oli kaksi ovea, mutta ne olivat välillä molemmat auki. Mietin, kuinka rauhaton yö olisi siellä. Ongelmana oli kuitenkin, että telttapaikkoja oli vähän. Maa oli todella kivikkoista ja epätasaista. Sillan toiselta puolelta kuitenkin löytyi muutamakin hyvä paikka ja saimme teltan pystyyn. Olin tyytyväinen tähän ratkaisuun.

Aamu Saarijärvellä oli kostea, vaikka ei satanut. Sää oli mitä mainioin vaellussää, kun ei ollut liian kuuma. Oletan, että pilvet tekivät matkasta myös hiljaisemman, sillä lentokoneita ei juurikaan lentänyt.

Meekonjärventuvalla ei näkynyt ketään, kun pidimme siellä tauon. Hienolla paikkaa tämäkin mökki! Täällä ja Kuonjarjoentuvalla on helpompi saada mukava telttapaikka, kun kiviä ei ole niin paljon.

Pihtsusköngäs oli hieno! Maisemat olivat pitkän matkaa vaikuttavat. Minun valokuvat eivät tee niille oikeutta, joten jätän julkaisematta ne. Tässä sen sijaan on polku könkään jälkeen.

Saarijärvi- Kuonjarjoki- Meekonjärvi- Pihtsusjärvi 31 km ja 10:25 aika

Aamu oli hieman sumuinen, mutta ei satanut. Laitoimme leirin kasaan ja kävimme syömässä aamupalan tuvan eteisessä. Starttasimme päivän aika aikaisin. Alussa reitti oli kivinen ja se nousi hiljalleen ylös päin. Mitä ylemmäs menimme sitä helpommin matka tuntui etenevän. Matkalla oli joen ylitys, mutta se meni ongelmitta kengät jalassa. Sen jälkeen loppumatka Kuonjarjoentuvalle tuntui nopealta pyrähdykseltä.

Keittelimme tuvalla lounasta ja pidimme tauon. Tupa oli siisti ja sinne mahtui monta yöpyjää. Lounaan aikana saimme seuraksi kaksi muutakin vaeltajaa, joista toinen oli mies, joka lähti meidän kanssa samoihin aikoihin liikkeelle. Olimme taittaneet matkaa samassa tahdissa ja ohitelleet toisemme vuorotellen. Olin ristinyt hänet Nuuskamuikkuseksi.

Kun vaellus jatkui, oli maisemat minun mieleiset. Minä niin tykkään tunturiylängöstä! Siitä kun ei ole puita ja näkee viereisiä tuntureita. Oli todella kaunista. Maasto oli edelleen helppo kulkuista ja matka eteni nopeasti. Maisemaan tuli komea mohikaania muistuttava tunturi. Sen nimi on oikeasti Saivaara ja sen päälle on kiinnitetty Kekkosen muistolaatta. Siis Urho Kalevin.

Saivaaran päällä käynti sai jäädä toiselle reissulle ja suuntasimme Meekojärventuvalle. Tupa on hieman syrjässä reitiltä, mutta halusimme käydä siellä. Tuvan ja reitin välissä menee tunturipuro. Silta ja reitti ylittää veden ylempää. Arvoimme pääsisikö puron yli myös alhaalta.

Tuvalla söimme näkkäreitä ja Lämmin kuppi- keittoa. Oli hyvä syödä vähän tukevampi välipala, sillä matkaa oli vielä jäljellä. Minulla oli ongelmia jalkojen ja tarkemmin sanottuna rakkojen kanssa. Otin kengät pois jalasta ja menin seisomaan puroon. Todella kylmää vettä! Puro oli aika leveä ja vastaranta jyrkkä, joten päätimme, ettemme yritä kahlata siitä yli. Kuivasin jalat ja teippasin ne rauhassa tuvalla ennen lähtöä.

Kun matka jatkui, sattui jalkoihin vietävästi. Kävelin jalat tönkköinä, kunnes ne pikku hiljaa lämpenivät ja tottuivat puristavaan vaelluskenkään. Veden ylitys oli komea ja sillalla tuli valokuvailtua enemmänkin. Reitti vei takaisin alas ja toisella puolella puroa oli hienoja mökkejä, jotka taisivat kuulua partiolaisille.

Tästä se hirveys sitten alkoi! Vuorossa oli kivipeltoa. Välillä oli hieman pitkoksia, mutta muuten se oli louhikkoa. Oli kuuma. Oli sääskiä. Tuli hiki. Jalkoja painoi. Voi persus! Helppo tunturiylänkö oli enää muisto vain.

Vähitellen louhikko väheni ja maastosta tuli mielenkiintoisempi. Oli pieniä vesiputouksia, tunturilampia ja maisemat olivat vaihtelevia. Reitti vei komean kanjonin viertä ja vesi virtasi vieressä. Vaikka matkan teko oli hidasta, oli se mielenkiintoista. Välillä polku meni jyrkässä maastossa, jossa oli köysi apuna. Näistä minä tykkään.

Pihtsuskönkään näköalapaikalla vihdoin pidimme taukoa ja söimme suklaata. En ollut ajatellut, että maisemat olisivat näin komeat. Olin ajatellut, että Haltin huipulta on hienot maisemat, mutta kaikki tämä kauneus matkan varrella teki vaikutuksen. Maasto muuttui taas louhikkoiseksi. Kivien päällä hypellessä sai olla varovaisena ja tarkkana, että pysyi polulla. Meno tuntui jo vähän tahmealta, mutta tsemppi oli kova.

Pihtsusjärvi tuli näkyviin ja poroaidan jälkeen maasto oli taas helpompi kulkuista. Taas tuvan näki, mutta samalla tiesi, että sinne oli vielä matkaa kilometri poikineen. Enää ei nautiskeltu matkan teosta, nyt käveltiin.

Tuvalla oli väkeä ja sen ympärillä oli useampi teltta. Tälläkin kertaa tuvan ympäristö oli aika kivinen ja kumpuileva, mutta ei niin pahasti kuin Saarijärvellä. Löysimme melko tasaisen telttapaikan läheltä tupaa. Vesipullot olisi ollut hyvä täyttää ennen tupaa jostain purosta. Mökin vieressä ei ole liikkuvaa vettä ja moni haki juomaveden järvestä. Me palasimme takaisin reittiä täyttämään pullot.

Itse tuvassa oli lätynpaisto meneillään, mikä tuntui kidutukselta siinä tilanteessa. Onneksi olin liottanut ruoan valmiiksi ja se mahtui yhdelle levylle porisemaan tuvassa. Ruoka tuli tarpeeseen ja väsy painoi silmiä. Muutamat jutut vaihdoimme muiden vaeltajien kanssa ja menimme köllöttelemään. Kolmekymmentä kilometriä on liian pitkä päivä matka.

Maisema näkyi hyvin, vaikka vanha taivas oli pilvien takana.

Pihtsusjärvi- Halti- Pihtsusjärvi 20,5km ja aika 8:20

Aamu oli taas sumuinen. Meidän suunnitelmissa oli huiputtaa Halti ilman rinkkoja ja tulla samaan paikkaan yöksi. Aamulla ei tarvinnut pakkailla kamoja vaan nukuimme niin pitkään, kun unta riitti. Aamupalan jälkeen lähdimme huippua kohti.

Alkumatka nousee kivasti joen viertä. Sulaamisvesiä on hieno katsella ja polku on helppo kulkuinen. Huipun juurella Haltijärvellä on autiotupia ja polkujen risteyksessä reitti muuttuu kivikkoiseksi. Minua oli peloteltu, että nousu on todella kivikkoinen. Ajattelin, että siellä on samanlaista kuin edellispäivän louhikkohelvetissä. Ei ollut. Kuvitelmiini nähden reitti oli helpompi. Välillä sen sijaan oli lumisia kohtia ja piti olla tarkkana, että pysyi merkityllä reitillä.

Topissa oli muutama muukin porukka, joten menimme tauolle vähän sivummalle. Myöhemmin piti kiivetä merkin päälle ja laittaa vihkoon nimi. En ymmärtänyt kummaa päivämääränumerointia vihkossa. Alhaalla joku selvensi minulle, että se oli juokseva numerointi huiputuksesta. Selevä.

Alunperin olimme ajatelleet käydä ensin autiotuvalla, mutta pilvisyyden takia nousimme ensin huipulle. Nyt laskeuduimme omia polkuja pitkin tuvalle. Lumisia kohtia oli helppo mennä alaspäin, mutta muuten meidän reitti meni isolta kiveltä isolle kivelle. Tämä ei ehkä ollut paras reitti alas. Pihtsusjärventuvalle joku oli jättänyt liukurin. Huipulta olisi voinut laskea sillä alas lumiset kohdat. Olisi varmaan ollut hauskaa!

Kävimme toisessa Haltin tuvista. Se oli siisti ja teimme siellä rauhassa lounaan Nuuskamuikkusen kanssa. Meillä ei ollut minnekään kiire, joten istuskelimme siellä ja juttelimme toisten vaeltajien kanssa. Meidän tämän päivän suunnitelmana oli palata teltalle ja syödä. Muuten tiedossa oli vain oleilua.

Autiotuvan puoli oli reilun kokoinen, mutta molempina öinä se oli täysi. Luulen, että teltassa sai rauhallisemmat unet.

Toisella puolella tunturia satoi reilusti ja toisella puolella aurinko paistoi. Yllättävän nopeasti sää vaihtui. Ja taivaalla lenteli myös hyttynen :)

Olin tosi tyytyväinen reittivalintaamme. Jos olisimme palanneet samaa reittiä, olisi tämä laakso jäänyt näkemättä.

Pihtsusjärvi- Urtashotelli- Lossujärvi 18,7 km ja aika 6:17

Toisen päivän pitkä vaellus oli tuntunut tosi tyhmältä, mutta kun heräsimme sateeseen, oli aikataulutus osunut nappiin. Vaikka topituspäivänä oli ollut yläpilveä, olimme nähneet maisemia. Nyt kaikki oli harmaata. Pakkailimme kamat ja nostimme teltan kuivumaan tuvan katoksen alle aamupalan ajaksi. Meillä oli lainateltta mukana ja tällaisella säällä oli todella kiva, kun sisäteltan sai irroitettua ja pakattua kuivana kasaan.

Tihkusateessa lähdimme samalle polulle, jota pitkin olimme tulleet toissapäivänä. Emme kuitenkaan menisi täysin samaa reittiä takaisin. Otimme suunnaksi Urtashotellin eli meillä oli tiedossa vesistön ylitys ennen Vuomakasjärveä. Nuuskamuikkunen liittyi matkalla seuraamme ja yhdessä ylitimme joen. Vettä oli hieman yli puolenreiden. Vastarannalla oli mökki ja menimme sen terassille kuivaamaan jalat ja pukemaan. Mökissä oli väkeä, mutta heitä ei haitannut, että pukeuduimme siinä. Kyseessä oli poliisien mökki ja saimme heiltä vielä vinkit reitin jatkolle.

Toisella puolella tuntureita oli pilvistä, mutta meille pilvet alkoivat siirtyä ja aurinko paistaa. Tuli lämmin ja sääsket löysivät meidät. Polku ei ollut enää niin erottuva, mutta ei se haitannut. Vaellusporukka tuli meitä vastaan korkeammalta tunturissa ja me menimme alempana. Pieniä polkuja risteili siis siellä täällä.

Urtashotellilla väkeä piisasi. Itse mökki oli täynnä poikia ja pihalla oli muutama teltta. Isät lapsineen olivat lähteneet yhdessä vaeltamaan. Oven raosta kurkkasin sisään, mutta muuten pysyttelin ulkopuolella. Teimme siinä trangialla lounaan ja samalla alkoi sataa. Voi hitto! Olisi nyt vähän odottanut. Jatkoimme matkaa aika pian lounaan jälkeen. Kävin kuitenkin testaamassa paikan huussin. Parempi tai ainakin turvallisemman olosta olisi ollut kykkiä mustikan varpujen seassa. Sen verran huterasta kopista oli kyse.

Maasto oli helppo kulkuista ja tunturit olivat kauniita molemmin puolin. Pian pilvet taas siirtyivät ja tuli kuuma. Muutaman kilometrin jälkeen halusin jäädä katselemaan maisemia ja syömään herkkuja. Eteläläistä Vaellusmiestä sääsket tuntuivat häiritsevän. Oli kaunista ja rauhallista.

Olimme matkalla Lossujärventuvalle. Tiesimme, että ennen tupaa on suoalue. Pikkuhiljaa maasto muuttui kosteammaksi ja vaikea kulkuisemmaksi. Polku ei ollut enää niin selvä. Vähän kiertelimme ja kaartelimme, kun haimme parasta reittiä. Ja nyt niitä sääskiä tuli! Niitä oli ihan hirveästi! Siis niin kuin oikeasti hirveästi. Taivaalla oli tummia pilviä ja ilmanala taisi saada inisiät aktiivisiksi.

Märkien kohtien välissä oli myös kivikkoja. Vaeullusmies liukastui yhdessä kivikossa, mutta onneksi rinkka pehmensi kaatumista eikä mitään sattunut. Nyt sai olla tarkkana menon kanssa. Tällä vaelluksella kaikki tuvat näkyivät hyvän matkan päästä, vähän niin kuin ärsyttääkseen. Tälläkin kertaa oli sama juttu.

Perillä meitä odotti lämmin mökki, jossa oli kalastaja pariskunta lounaalla. Me napostelimme jotain ja laitoimme tavaroita kuivumaan. Aika pian huomasimme, että pilvet olivat taas tulossa kohti ja pystytimme teltan ulkokuoren valmiiksi. Mökillä kävi lounastamassa vaellusporukka, joka koostui kolmesta sukupolvesta. Heidän lähdettyään me aloimme kokkailla, seku lekottelimme lavereilla ja juttelimme Nuuskamuikkusen kanssa. Täällä ei ollut keitintä, joten nyt kokkailut hoituivat omalla kaasupolttimella.

Välillä mökki oli tuntunut aivan liian kuumalta, mutta oli kiva, että kamat kuivasi ja mukavahan se oli lihaksillekin rentoutua lämmössä. Illan päätteeksi paistoin vielä pullat paistinpannussa ja sitten olikin aika lähteä nukkumaan.

Lossujärven ja vaelluksen päätepisteen välissä oli useita kauniita lampia ja vesiputouksia.

Siellä ne Norjan vuoret häämöttävät! En ole käynyt Norjassa tätä pidemmällä kesäaikaan.

Lossujärvi- levike Norjan puolella tienlaidassa- Luontotalo 14,8 km ja vaellusaika 4 tuntia

Yö oli ollut kostea, mutta aamulla oli pouta. Mökkiin oli tullut yöllä yksi vaeltaja nukkumaan. Hän taisi herätä minun aamupuuron keittoon. Aamutoimien jälkeen oli vielä kävely autolle. Sellainen tunne oli viimeisenä aamuna.

Reitti kulkee Norjan kautta ja toisella puolella rajaa on myös tupa. Kävimme kurkkaamassa, miltä siellä näyttää sisällä. Se oli uudemman näköinen kuin tuvat Suomen puolella, mutta tunnelma ei ollut niin hyvä. Se oli vähän likaisen oloinen. Mökiltä lähdettyä, meillä oli hieman ongelmia löytää polku. Maasto oli helppoa ja menimme kartan avulla. Oli mukava käveleskellä menemään.

Lopulta päädyimme polulle ja reitti kulki kauniiden rantojen vierustaa. Jos olisi ollut vähän lämpimämpi, olisi tehnyt mieli pulahtaa kirkas vetisiin lampiin. Matkalla näkyi myös todella tunnelmallisia telttapaikkoja.

Viimeisen päivän maisemat olivat vaihtelevia. Välillä vesi kuohusi ja näkyi vesiputouksia ja oli kivikkoista. Välillä menimme pusikossa sääskien seassa ja välillä oli kumpuilevaa tunturimaastoa. Yritimme löytää pienen nyppylän, jonka päälle voisi nousta sääskiä pakoon ja syödä viimeiset suklaat. Enää ei ollut pitkä matka tienlaitaan.

Lopussa oli vielä muutama ylä- ja alamäki. Joki kuohusi komeasti vieressä. Oli muutenkin nätti päivä. Jalat olivat yllättävän kevyet, vaikka takana oli tiukka vaellus. Aivan loppumatka meni hiekkatietä pitkin. Joki on padottu ja sinne menee huoltotie. Sitä pitkin oli helppo lompsia alas.

Valtatien toisella puolella on iso levike ja siellä on pöytäkin. Jätin rinkan Vaellusmihen huomaan ja menin tienlaitaan peukalo pystyssä. Jotkut olivat soittaneet Kilpisjärveltä tähän taksin ja se oli maksanut viisikymppiä. Me ajattelimme testata liftausta. Heti ensimmäinen auto pysähtyi ja sanoi, ettei heidän kyytiin mahdu. Ihmettelin pysähtymistä, mutta ehkä kuski oli säikähtänyt tilannetta, kun minulla oli punainen takki ja huidoin siitä peukalo pystyssä menemään.

Noin puolentunnin kuluttua sain kyydin Suomen puolelle. Nainen lapsen kanssa pysähtyi Mallan kansallispuistoon. Siitä samantein sain uuden kyydin autolle norjalaiselta mieheltä ja hänen lapsilta. Autolla vaihdoin kengät ja ajoin Norjaan hakemaan Vaellusmiehen ja rinkat. Juuri ennen kuin saavuin, oli Nuuskamuikkunen tullut levikkeelle. Ajoimme siitä Kilpisjärven retkeilykeskukselle ja menimme yhdessä lounaalle.

Oli todella onnistunut vaellus! Säät menivät vaelluspäivien osalta nappiin. Seuraavaksi meillä oli suuntana Hetta ja maastopyöräilyretki Pöyrisjärvelle.