Kevät 2018 norja
Pääsiäisen jälkeen lähdimme Norjaan. Matkalla Tamokin laaksoon tie oli suljettu lumivyöryn vuoksi. Kävimme katselemassa vyöryä ja käännyttiin takaisin. Sillä aikaa tielle oli laskettu puomi alas ja siinä sitten odoteltiin, että tielaitoksen miehet tulisivat vyöryltä aukaisemaan sen. Oli pakko lähteä ajamaan kiertotietä mutkan kautta Tamokiin. Olipa pitkä matka!
Sunnuntaina Husetilla oli hissi auki, joten päivä jatkui hissin avustamana. Sjufjell näkyy kuvassa vasemmalla.
EL clasico SJUFjELLE 1086
Taisi matka painaa tai muuten pää löi tyhjää, kun päivän laskuksi valittiin Sjufjellet. Minusta se on vähän tylsä, vaikka ihan mukavia laskuja sieltä on tullut. Husetilta on lyhyt matka kävellä tien reunaan ja lähteä siitä skinnailemaan. Maatila on hyvä kiertää ja kunnioittaa toisten kotirauhaa.
Oli hiljaista. Vain yksi mies itsekseen pyyhälsi hirmu vauhtia ohi. Normiskinnailut ylös ja mietinnät, että oliko korkein kohta tässä vai tuolla. No tuollahan se oli. Topissa vähän taivastelua ja sitten alaspäin. Yläosassa tykkään laskea skiniladun oikealta puolelta, kun sieltä löytyy vähän jyrkempää. Ihan kiva lasku ja lopussa oli mukavaa firniä.
Me olimme parkkiksella noin yhdeltä. Kolmelta puurajan yläpuolelta seinämät kivien alta vyöryivät alas. Lämmintä oli ja eteläseiniltä vyöryjä tuli useita. Tarkkana sai olla.
Sieltä sitä tullaan, sukset selässä ja jääraudat jalassa.
Tämän laskun tulen muistamaan, Ne pomppivat sadat pomppivat lumipallot ja auringonpaisteen.
Nimetön huippu 1257
Husetin pihalla seistessä Istindenin vasemmalla puolella näkyy vuorenhuippu pienenä kolmioa. Päädyimme huiputtamaan sen.
Lähdimme skinnaamaan laskettelurinnettä pitkin ja siitä puikahettiin metsään. Jonku ajan päästä oltiin taas kissaladulla. Sitä oli helppo seurata. Metsän siimeksessä on pieni maja ja sen jälkeen alamäkeä. Luiruttelun päätteeksi on oikealla silta, josta mentiin yli ja jatkettiin matkaa ylängölle.
Ylänkö on aika loivaa ja hiihdeltiin sen perälle oikealle viettäen. Jälkiä ei ollut, joten vähän pohdittiin minne ollaankaan menossa. Seinämän alku oli helppo skinnata, kunnes kiven alla laitoimme raudat jalkoihin. Ensimmäinen reissu jäärautojen kanssa. Vihdoinkin!
Nousu meni hyvin, mutta on se erillaista, kun sukset painavat repussa ja painopiste muuttuu. Kun päästiin satulaan, oli hymy herkässä. Vähän mietittiin laskulinjoja, mutta päädyttiin nousemaan vielä vähän ylemmäs toppiin. Päivän paras päätös!
Emme laskeneet nousulinjaa vaan lähdimme sinne päin, missä näkyy Huset. Alku laskusta oli kovaa. Hetken päästä lumesta irtosi pieniä palasia, jotka pomppivat alas. Koko laskulinja oli täynnä pieniä lumipalloja, jotka kimmelsi auringossa. Kertakaikkisen maagista! Tämä on yksi hienoimpia hetkiä, mitä olen kokenut laskiessa.
Aluksi ajattelin, että ylängöllä täytyy olla tarkkana, ettei vauhdit lopu jonku kumpareen alle. Se kuitenkin vietti ja oli sen verran loiva, että pystyi menemään niin lujaa kuin suksi kulki. Lopussa oli firniä ja pientä säheltämistä metsässä. Reissu kesti kaiken kaikkiaan viisi tuntia. Oli Kivaa!
Rauhallista meno Istindenin laakeassa topissa.
Löytyi sieltä vähän jyrkempääkin.
istinden 1399
Tamokissa on lähekkäin kaksi Istindeniä. Toista niistä ei huiputeta minun taidoilla, mutta tämä, joka on Postaltindenin ja Lemetfjelletin välissä, on varsin simppeli.
Auton saa kätevästi kahden sillan väliselle levikkeelle. Laakson perällä näkyy pyöreä huippu eli sinne siis. Skinnilatu lähtee joen oikealta puolelta. Lähestyminen on kumpuilevaa ja välillä taisi olla lammasaitoja, joita kannattaa varoa varsinkin alas tullessa. Laaksossa täytyy hiihdellä aika pitkästi ennen kuin alkaa kunnolla nousua. Ensimmäinen hieman jyrkempi kohta oli vyörynyt alas oikealta.
Nyppylää lähestyessä alkoi aurinko näkyä. Muuten koko matka oli varjossa. Hetkeksi pysähdyttiin satulaan aurinkoon. Isot pojat kai lähtee reilusti oikealle ja laskee alas muualta. Meillä matka jatkui vasuriin laakeaan toppiin. Yläosa oli aika kivinen eikä siinä oikein tiennyt, missä on korkein kohta. Maisemat olivat kuitenkin hyvät ja oli kiva katsella tuttuja vuoria toiselta suuntaa.
Alun lasku oli loivaa firniä. Kun pääsi varjoon, muuttui lumi kuivemmaksi ja oli vähän jyrkempää. Kaiken kaikkiaan kivaa laskua. Jyrkemmän kohdan, joka oli vyörynyt laskijan vasemmalta, Lautamies laski reilusti oikealta. Taisi olla kiva linja.
Loppu oli vähän haastava maastonmuotojen takia. Ainakin lautailijalle. Kiva retki, johon meni noin 5 tuntia. Kivasti varjoisa paikka muuten aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä.
Hiukkasen puhallutti.
Harjanteella näkyy “kivi”, jonka alle kiipesimme syömään.
Istindenin hartia
Päätettiin käydä Husetin viereisellä Istindenillä niin korkealla kuin meille on mahdollista. Alku oli sama kuin nimettömällä 1257 huipulla. Kun olimme päässeet tunturiylängölle, lähti reitti aika pian oikealle. Siinä seinämä nousee hieman jyrkemmin, mutta muuten latu on varsin leppoisa.
Olin loman aikana kuullut kiirunan laulua ja vihdoin näin niitä lumen seassa. Muita eläimiä tai ihmisiä reitillä ei näkynytkään. Kuulin muilta laskijoilta, että olivat nähneet siellä ahman. Minäkin haluan nähdä sen.
Ennen satulaan nousua on pieni bowli, jossa ei mennyt jälkiä. Päätimme kuitenkin nousta siitä. Lumi oli vähän pakkaantunut ja pinta oli aika kova. Kesken nousun päätin käyttää ensimmäistä kertaa uusia hankirautoja. Piti vain polvistua ja ne sai pujotettua paikalleen. Todella kätevät!
Bowliin on tullut pieni lumipatja, jota vähän jännäsin. Lautamies oli mennyt siitä ensin. Kun itse lähestyin sitä alkoi kuulua kovia humahduksia. Olin aivan kakat housuissa ja lisäsin vauhtia. Humahduksia tuli vaan lisää ja lisää. Harjanteelle oli kuitenkin matkaa vain muutama kymmenen metriä, joten jatkoin matkaa.
Kun vihdoin pääsin harjanteelle sykkeet tapissa, humahtelu vain jatkui. No, siellä armeijapojilla oli harjoitukset meneillään. Hiihtelimme harjannetta vähän ylemmäs ja kävelimme erikoisen kiven alle. Siinä oli hyvä valokuvailla ja vähän evästellä.
Bowlin laskimme alas vasemmalta ja muutenkin laskun aikana otimme reilusti vasuriin. Ihan kivaa laskua eikä kovin jyrkkää. Puurajan jälkeen etsimme jälkiä mökille, josta olimme kuulleet. Sieltä lähti kelkkareitti alas sillalle. Se olikin aika alhaalla ja siitä oli helppo hiihdellä Husetille. Nopea aamupäivän rykäsy. Sitten takaisin Suomeen.