Hei taas japani

Olipa kiva olla taas Hakubassa! Ainoa ongelma oli, että ei ollut lunta. Olimme lähteneet reissuun joulun jälkeen ja silloin on yleensä satanut lunta jo useamman metrin. Tällä kertaa lunta oli sen verran vähän, että kylään ei päässyt laskemaan.

Minulla oli pitkä lista asioista, joita halusin tehdä. Päällimmäisenä oli tietenkin Cortinan metsät ja sen jälkeen kylpylä. Kävimme Cortinassa ja hauskinta antia oli rinteessä kiemurteleva loiva rinne, jota pitkin pääsee ohittamaan jyrkemmät kohdat. (Tai ehkä kissat nousevat sitä pitkin ylös.) Laskin sitä alas niin lujaa kuin vain pääsin. Ihan kuin olisi laskenut crossirataa! Siis ilman hyppyreitä ja jyrkkiä kohtia. Niin ja siis en ole koskaan laskenut crossia. Muutama rinne oli myös auki, mutta metsään ei ollut mitään asiaa. Ei vaan ollut lunta. Kylpylässä oli onneksi kuitenkin sama vanha meno, eikä siihen vaikuttanut säät.

Ensimmäiset laskut teimme kuitenkin Happo-one, 47 ja Goryun rinteillä. Ihan normaalia rinnelaskua, mutta piti varoa ruskeita kohtia. Reissun ehkä kummallisimmat sattumukset olivat Happo-onella. Tipuin tuolihissistä kaksi kertaa! Minulla oli tellut alla ja jotenkin ne vaan haukkasi lumeen lähdön jälkeen. Tuoleissa oli alas laskettavat tangot, joiden alta jotenkin luiskahdin. Ensimmäinen tippuminen oli aika matala, mutta kädessä tuntui vähän ikävältä. Lyhensin sauvan mahdollisimman lyhyeksi ja laitoin sen reppuun kiinni. Näin en tehnyt sauvamerkkiä ja käsi sai olla rauhassa. Toinen tiputus oli vähän korkeampi, mutta onneksi se oli pehmeämpi. Hissi pysäytettiin, kun kömmin penkasta ylös. Nolotti! Mysteeriksi kuitenkin jäi, että mitenkä tämäkin onnistui.

tsugaike

Reissun ainoat offarilaskut tuli Tsugaikella. Olimme olleet täällä päin ennenkin, joten toiminta oli tuttua. Ostimme nousun gondolilla ja siitä on pieni lasku tuolihissille, jonka ala-asemalta voi ostaa kertanousun. Ensin kuitenkin piti selättää jättipitkä hissilippujono. Japanilaisilla oli myös lomaa, joten väkeä oli todella paljon. Ei niin kovin tyylikkäästi etuilin jonossa ja hankin meille kertanousut.

Reitti Tsugaikelta Norikuran laskettelukeskukseen on kiva, mutta nyt se ei ollut laskettavissa. Sen takia me suuntasimme Norikuradakea kohden. Huippu ei ole mitenkään erityinen, mutta siellä näkyi lunta. Skinnausreitti lähtee metsätietä/kissajälkeä pitkin. Ylempänä on välillä taisempia kohtia ja sitten taas reitti nousee. Loppuhuiputuksessa on enemmän nousua, mutta reitti oli varsin iisi.

Sää oli vaihtelava, joten ylhäällä odottelimme, että pilvet väistyisivät. Jossain vaiheessa tuli vilu, joten oli pakka lähteä alas päin. Lasku seinämällä oli haastava, kun ei ollut näkyvyyttä ja olihan se kovin lyhyt. Siitä kun jatkoi alas päin meno sisälsi myös lykkimistä, sillä voi, ne tasaiset kohdat. Laskimme alas päin samoille suunnille, mistä olimme lähteneet skinnaamaan. Kylille menimme gondolilla, sillä lunta ei ollut alas saakka.

norikura dake

Yhtenä yönä satoi lunta aika reilusti. Tällä kertaa tiedossa oli puuterilaskuja. Suuntasimme samoille reiteille Tsugaikelle. Olimme aikaisin liikenteessä, joten skinilatu oli varsin pehmeä. Upottavaa nousua oli maltillisesti, sillä päätimme laskea yhden seinämän, joka lähti puurajan tienoilta. (Täällä puuraja on minulle häilyvä käsite, sillä välillä puut ovat lumen alla enkä tiedä missä se oikeasti menee.) Tällä kertaa ongelmana oli liika lumi. Oli vähän hakusessa, mistä uskaltaisi laskea ja mihin ei loppuisi vauhdit. Siinä sitten piti vielä miettiä, miten saa lautailijalle tehtyä jälkeä, että päästään takaisin ladulle. Vähän kehno aloitus päivälle.

Päätimme skinnata taas samaiselle Norikura dakelle. Kun pääsimme huipun juurelle, oli siellä japanilainen porukka. Minulla oli pissahätä, mutta laakealla kentällä ei ollut yhtään suojaa. Vähän matkan päähän huikkasin japanilaisille, että voisivatko he katsoa muualle. He eivät tietenkään ymmärtäneet, mitä höpötän vaan tuijottivat minua enemmän. Näin ei siis kannata toimia.

Huipulle nousu meni ihan hyvin. Japanilaiset lähtivät nousemaan oikealla olevalle tömpäreelle. En tiedä onko oikea huippu kuitenkin siellä. Sieltä pääsee kuitenin laskemaan eri seinemän, mille me olimme matkalla. Ohitimme pienen hartian ja mietimme, että menisimmekö vähän ylemmäs.

Yhtäkkiä lumi alkoi humahdella. Pinta oli vähän kupera ja lumi oli tullut tuulella. Meille tuli kiire alas päin. Nopeasti skinit pois ja laskimme kivien luo vähän alemmas. Siinä sitten loput välppäilyt ja kypärä päähän. Tällä kertaa lasku oli mukavampi, kun oli näkyvyyttä.

Seinämän alla tasaiselle kohdalla laitoimme skinejä kiinni, kun japanilaiset oli laskemassa alas päin. Heistä kolmas laskija laukaisi lumivyöryn ja lähti valumaan sen mukana alas päin. Kiireellä lähdin hiihtämään sinne päin. Vyöry kuitenkin oli pieni ja pysähtyi nopeasti. Joku seurueesta laski auttamaan kaveria ja katsoi, että hänellä oli kamat kasassa ja laski alas. Kaikki muutkin seurueesta laski alas. Vyöryyn jäänyt tyyppi seisoskeli vyöryn laidalla. Reilua toimintaa kavereilta, jättää tyyppi yksin ylös. Tommoisen jälkeen voi sykkeet olla ylhäällä tai jalat vapista. Onneksi hänkin pääsi alas nätisti.

Seinämä, jonka olimme aamulla laskeneet, oli aika laskettu. Nyt se oli helpompi laskea. Aamuun verrattuna vyöryt jännitti vähemän, kun seinällä oli niin paljon jälkiä. Monenlaista sattui ja tapahtui.

nagoiya

Tämän kertaisen Japanin reissun laskut olivat tässä. Lumet eivät vaan suosineet meitä. Saimme lyhennettyä majapaikassa oloaikaa ja suuntasimme Nagoiyaa. Se ei ole mikään turistikaupunki, mutta kiertelimme levykauppoja, käytiin tietenkin Uniqlossa ja automuseossa. Päätin, että seuraavana vuonna lähdetään jonnekin muualle kuin Hakubaan.