ennen ruskaa hetta-pallas 2022

Päätin yllättäen lähteä pohjoiseen Gubben kanssa. Samalla tuli mahdollisuus lähteä vaeltamaan Hetta-Pallas reitti. Lennolle sain pakata kaksi penkin alle menevää laukkua. Toisaalta tiesin, että minun pitää välillä kantaa myös poikaa. Pakkasin mukaan ilmatäytteisen makuualaustan, makuupussin, säärystimet ja sadeviitan. Lennolle puin päälle vaellusvaatteet lukuun ottamatta softshell housuja. Kenkinä minulla oli polkujuoksulenkkarit. Loput tavarat päätin haalia kasaan vanhemmiltani ja veljeltä.

Olin vaeltanut reitin kerran aikaisemmin kesällä. Tiesin, että siellä on hyvä tupaverkosto ja niissä on kaasukeittimet. Siksi en ottanut mukaan omaa keitintä. Ruokailuvälineiden virkaa toimitti iso teräsmuki ja lusikkahaarukka. Mukana oli tietenkin myös puukko.

Järkeilin, että ruskasesonki ei ole vielä päällä ja arvelin mahtuvani tupiin yöksi. En ottanut mukaan telttaa enkä halunnut varata majapaikkaa varaustuvista, sillä halusin tuntea itseni vapaaksi suunnitelmista. Minulla oli hyvä makuualusta, lämmin makuupussi, avaruuslakanamainen bivy-pussi ja sadeviitta, josta saa tehtyä tarpin. Ajattelin, että näillä varusteilla pärjään hätätilanteessa tai tupien ollessa täysiä.

Vaihtovaatteita en juurikaan ottanut. Päällä olleiden vaatteiden lisäksi minulla oli repussa aluspaita, alushousut ja sukat. Ajattelin, että kävellessä otan pois joko takin tai fleecen. Pysähtyessä laittaisin ne takaisin päälle, joten erillistä taukotakkia en ottanut.

Veljeltä lainattuun reppuun tungin myös otsalampun, tulitikut, kartan, kompassin, hyttyshupun ja ruokaa. Otin syötävää, joilla pärjäisin, vaikka minulla ei olisi mahdollisuutta käyttää keitintä. Kelloon olin käynyt vaihtaassa patterin, että koko ajan ei tarvitsisi vilkuilla puhelinta. Se ei aivan onnistunut, sillä kännyssä oli kamera. Arvoin, että otanko mukaan sauvoja. Onneksi otin, sillä niistä oli apua ylä- ja alamäissä.

Hetta-Pallaksella on aina oma säätö autonsiirron kanssa. Sain sedältäni auton lainaan. Sunnuntaina lähdimme äidin ja Gubben kanssa kohti Pallasta. Isä ajoi toisella autolla sinne. Hän hyppäsi meidän kyytiin ja posotimme Hettaan. Aika raskas matka taaperon kanssa.

Hetassa asiat etenivät nopeasti. Koruliike oli kiinni ja soitin ovessa olleeseen numeroon. Venekuski kertoi, että ovat juuri lähteneet. Minulla oli käteisenä kymppi ja hän sanoi kääntyvänsä takaisin. Liian nopeat hyvästelyt pojalle ja hyppäsin veneen kyytiin. Vastarannalla olin 12.30 ja valmiina lähtemään vaellukselle.

hetta - tappuri noin 17 km

Aurinkoisessa säässä oli hieno lähteä kävelemään. Kovin montaa askelta en ollut ottanut, kun riisuin jo takkia pois. Reitti menee aluksi metsässä ja siellä oli paljon sieniä ja mustikoita myös löytyi naposteltavaksi. Myöhemmin matkalla mietin, että saako kansallispuistossa syödä marjoja. Siellä kun ei päde jokamiehenoikeudet.

Pyhäkeron autiotuvan pihapiirissä oli kesäkahvila, josta täytyi ostaa tuore munkki. Omia herkkuja oli paljon mukana, mutta tuntui, että kahvilaa on kiva tukea. Ja tuore munkki maistuu aina hyvältä.

Munkkia syödessä tuli yllättäen muutama vesipisara. Kun nousin keron huippua kohden, näin kuinka sadepilvet tulivat tuulen mukana lähemmäksi. Ennen kuin olin kerennyt kaivaa sadeviitan kassista, tuli reilu sadekuuro. Onneksi sade loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Keron päällä oli harmaata ja tuulista.

Kävelin reippaasti ja yllätyin, kuinka nopeasti Sioskuru tuli vastaan. Tuvalla oli paljon väkeä. Sisällä kaminassa oli tuli ja myös pari koiraa. Kävelyn jälkeen tupa tuntui pakahduttavan kuumalta. Keitin vähän vettä ja tein kupin kaakaota. Ulkona terassilla oli kiva istua, kun samaan aikaan siihen sattui puhelias porukka. Muistelin, että olin aikaisemmin uinut tuvan viereisässä purossa. Vähän teki mieli uimaan, mutta mökki tuntui hälyisältä. Jatkoin matkaa kohti Tappuria.

Aurinko paistoi taas ja jalka tuntui kevyeltä. Kun Tappurin risteys tuli kävelin sen ohi ja päätin mennä Pahakurun. Siinä juoksenteli porotokka ja valokuvasin sen valkoista poroa. Pysähdyin, käännyin ja päätin mennä sittenkin Tappuriin yöksi.

Olin tuvalla noin 16.30. Kello oli kovin vähän ja tuntui oudolta olla siellä itsekseen. Vieraskirja oli niin täysi, ettei siihen voinut kirjoittaa mitään. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, koska tuvassa oltiin oltu viimeksi yötä. Istuin hetken terassin keinutuolilla auringon paisteessa ja haaveilin kaljasta. Tarjolla oli sen sijaan kanakeittoa.

Illalla sain kaksi naista kaveriksi tupaan. Ehkä parempi niin. Kännykkä oli yllättäen toiminut ja olin selaillut sitä. Ilman seuraa olisin tainnut tuntea itseni vähän yksinäiseksi. Toinen nainen kuorsasi ja kerkesin jo harmitella sitä. Ei siinä silti kauaa mennyt, että olin jo unessa. Ennen nukahtamista kuitenkin katsoin pimeän tuvan ikkunasta ulos valoisaa tunturin rinnettä. Maisema oli kaunis.

tappuri - pallas 38 km

Tein aamutoimet rauhassa ja lähdin puoli kahdeksalta jatkamaan matkaa. Arvoin, että kävelisinkö Pallakselle saakka vai jäisinkö vielä toiseksi yöksi tunturiin. Vaikka minulla oli kevyt reppu, 38 kilometriä tuntui kovin pitkältä matkalta.

Reitti kulkee tunturiylängöllä ja sää oli kaunis. Näkyvyys oli hyvä ja näin viereiset tunturit hyvin. Aina välillä kaipaan tunturiylängölle ja näitä maisemia. Itse se sanakin, tunturiylänkö, on niin kaunis. Olin kaivannut myös kapustarinnan surumielistä ääntä. Sitä vaan ei kuulunut. En tiedä, eikö kapustarinta oleile noissa paikoin vai olivatko ne lähteneet jo muuttomatkalle.

Pahakuru saapui liian pian. Ei ollut vielä lounasaika. Tupa oli lämmin ja siellä oltiin varmaan oltu yötä. Join kupin teetä ja söin yhden valmiiksi tehdyistä leivistä. Nautin olostani. Pidän tästä tuvasta.

Polku Hannukurulle on symppis. Muutos on suuri, kun ylängöltä siirtyy yhtäkkiä vehreään laaksoon. Hannukurussa täytin juomapullon ja jatkoin matkaa. Olin niin tyytyväinen kevyestä repusta, sillä mäet olivat aika jyrkkiä välillä. Jalat tuntuivat kevyiltä. Alamäissä innostuin välillä juoksemaan. Oli mukava antaa jalkojen viedä.

Suaskodalla olin päättänyt syödä lounasta. Kodalla ei ole kaasukeitintä, joten tiedossa oli kylmä lounas. Pihalla oli kuitenkin pariskunta, joka juuri keitti vettä. Sain heiltä kuumaa vettä omaan retkiruokaani. Mutta voi mikä pettymys, ruoka oli mennyt pilalle! Se maistui aivan härskiintyneelle rasvalle, hyi. Se siitä sitten. Napostelin muita eväitä sen sijaan. Tunturissa ei ollut näkynyt sääskiä, mutta tässä kurussa niitä oli. Suaskurussa on kaunis pieni puro, mistä on hyvä täyttää vesipullo, mutta muuten en pidä kurun pohjalla olevasta kotapaikasta.

Nousu Lumikerolle oli märkä. Vesi valui rinnettä pitkin ja kengät kastuivat. Epätoivoisesti kerran puristin sukat kuivaksi. Samalla sumupilvet alkoivat lähestyä. Olen talvella lasketellut Lumikerolla ja halusin nähdä sen kesällä. Siksi pilvien tulo vähän harmitti. Jotenkin minulla kuitenkin oli täydellinen ajoitus. Kun olin huipulla, tuuli oli puhaltanut pilvet pois. Katselin tunturin muotoa ja mietin laskulinjoja. Lumella maisema on aivan erilainen.

Juoksentelin tunturin sivua alas ja hymyilin. Aurinko paistoi ja poroja näkyi. Oli tosi kiva olla tunturissa. Jotenkin taas yllättävän nopeasti Montellinmaja tuli näkyviin. Kodasta tuprusi savu. Kurkkasin majan ikkunasta sisään ja jatkoin matkaa Nammalkuruun.

Minulla alkoi olla nälkä. Sorastettu reitti eteni nopeasti. Minun edessäni kulki hahmo, jonka olin nähnyt aikaisemmin menevän edessä päin. Välillä hän oli kadonnut ja taas oli ollut siinä. Nyt hän oli muutamien kymmenien metrien päässä, kun hän kääntyi pois polulta. Kun olin Nammalkurun pihalla, hän oli siinä taas. Olin aivan ihmeissäni.

Tuvalla ajattelin keittää pasta-aterian, mutta kaasuliesi ei syttynyt. Harmitti! Ruokaa oli, mutta olin haaveillut lämpimästä ruuasta. Ennen kuin kerkesin tehdä mitään, tuli edessäni kävellyt mies sisään ja hän kävi vaihtamassa kaasupullon. Se ongelma oli nopeasti ratkaistu.

Minulla oli mahdollisuus jäädä tänne yösi, mutta kello oli vasta kolme. Mitä ihmettä tekisin täällä? Alkoi satamaan. Keitin vielä kupin kaakaota ja ennen kuin olin juonut sen aurinko paistoi. Se oli hyvä merkki jatkaa matkaa.

Matka eteni nopeasti. Rihmakurun kota oli viimeinen yöpymispaikka, mutta en halunnut jäädä sinne. Kodan ovi oli auki, nainen makoili kaminan edessä ja lisäsi puuta pesään. Tilanne oli jotenkin absurdi. Istahdin hetken ja jatkoin viimeiselle etapille.

Nautin olostani tuntureilla. Istuin välillä ja söin kuivaa lihaa. Katselin maisemia ja etsin paikkoja, missä olin laskenut viime talvena. Taivaskeron laidalta alkoi sorastettu reitti. Aloin juosta alas. Nauroin ja juoksin. Menossa ei ollut mitään järkeä. Lasku hotellille tuntui silti kovin pitkältä. Se mutkitteli vielä lopussa kumpareiden välissä.

Äiti oli sanonut, että reissussa pitää olla vähintään kaksi yötä. Olin miettinyt vaihtoehtoa, että menisin Punaisen hiekan tuvalle yöksi. Se kuitenkin on päivätupa. Soitin äidille ja kysyin saanko tulla kotia. Sain luvan. Ennen sitä kävin kuitenkin hotellilla syömässä.