lemmenjoella kesällä 2024
Lähdimme aamulla aikaisin ajamaan Kaukosesta kohti Njurgulahtea. Olin varannut meille venekyydin aamupäivälle ja paikalla piti olla ennen kymmentä. Perille päästyämme laitoimme saman tien pelastusliivit päälle ja hyppäsimme isoon veneeseen. Veneen moottorin akku oli kuitenkin rämä. Istuimme kyydissä 45 minuuttia, kunnes pääsimme lähtemään. Perämoottori ei kuitenkaan toiminut, joten pysähdyimme Kaapin Jounin tilalle. Sillä aikaa kun kiertelimme perinnetilalla, tuli paikalle uusi vene.
Minusta osa Lemmenjoen vaelluksen viehätystä on venekyyti. Ehkä huonolla säällä se ei ole niin mukava kokemus, mutta nyt oli ihana katsella maisemia.
Oikeassa reunassa näkyvä tyynempi vesi kutsui minua uimaan. Se kuitenkin jäi seuraavaan kertaan.
Kirjasto, lentokenttä ja Vaellusmies samassa kuvassa.
Teltta sai kastumisen jälkeen hieman paremman paikan. Onneksi tavarat eivät olleet teltassa sateen aikana.
päivä yksi
Matkan pituus
Venekyyti oli kaunis. Yhdessä kohdassa vettä oli sen verran vähän, että suurin osa matkustajista jäi laiturilla pois kyydistä ja käveli suvantokohdan ohi maita pitkin. Menimme veneellä suoraan Rovadaskönkään kohdalle. Vesiputous oli kaunis ja olisi tehnyt mieli mennä uimaan putouksen viereen. Päivä oli lämmin, mutta ei aivan niin kuuma, että olisi pakko mennä uimaan. Halutti aloittaa itse vaellus.
Polku nousi portaita pitkin pois rannasta ylemmäs metsään. Reitti mutkitteli isojen puiden välissä, kunnes se laskeutui alas lähelle Kultahaminaa. Keittelimme tuvassa lounaan ennen kuin jatkoimme matkaa. Nyt kävelimme mönkijäuraa pitkin. Tutustuimme ensimmäisen kultalöydöksen paikkaan ja sen jälkeen reitillä oli laavu. Olin ajatellut, että voisimme vähän levähtää laavulla, mutta paikka ei oikein puhutellut. Sääsket myös tekivät rauhallisesta oleskelusta mahdotonta.
Lopulta saavuimme kuumassa ja hiostavassa kelissä Morgamojalle. Tupa oli sisältä kuuma, mutta siellä oli sääskiltä suojassa. Pienen tauon jälkeen veimme rinkat ylös telttailualueelle ja laitoimme teltan pystyyn. Sen jälkeen taukoilimme vielä hetken ja lähdimme kohti Martin Iskon paloa ja sivukirjastoa pienen päivärepun kanssa. Reitti nousee aluksi ylös tunturiin ja jatkuu ylänköä pitkin lentokentälle ja kirjastoon.
Olipa erikoinen paikka! Oli ihana istuskella rauhakseen portailla eikä sääskistäkään ollut haittaa. Matkalla alas päin ukkonen jylisi välillä ja ilma oli hieman painostava. Kun tulimme takaisin tuvalle, hain rinkan alas ja suunnittelin päivällisen kokkausta. Nälkä oli jo aika kova. Ukkosen lähestyminen pisti suunnitelmat uusiksi ja menin nopeasti uimaan. Oli ihana käydä istumassa joessa. Rannassa on sauna, joka on varaustupalaisten käytössä. Minä en ollut saunaa vailla, mutta sen terassilla oli hyvä kuivata itsensä ja vaihtaa vaatteet. Olin uinut vaellusshortseilla, joten sain pestyä ne siinä samassa.
Kun kokkailut oli meneillään, iski ukkonen päälle. Satoi kaatamalla ja jylisi. Tuvan sisällä oli kiva syödä illallista rauhassa. Paikalle tuli elämäntapa kullankaivaja ja vähän juteltiin. Sateen lakattua Vaellusmies lähti ylös telttailualueelle. Kävi ilmi, että teltta oli osittain lammikossa. Vettä oli satanut niin paljon, että maa ei ollut kerennyt imeä kaikkea. Onneksi makuualusta ja -pussit eivät olleet teltan sisällä. Siirsimme telttaa ja kuivasin sen pintoja monitoimipyyhkeelläni.
Päivä oli pitkä ja aika pian laittoimme nukkumaan uuteen telttapaikkaan.
Heti aamusta paistoi aurinko ja eilisen sateen kastelema teltta pääsi kuivatukseen. Telttapaikat eivät olleet tuvan ja puron vieressä vaan ylempänä rinteessä. Oli kiva olla omassa rauhassa.
Moninpaikoin varjo oli vähissä. Tämä kuva on lentokentältä.
Mattit Ravadaksella on uusi päivätupa. Tästä olisi löytynyt hyviä telttapaikkojakin.
Lopultakin teltta oli pystyssä Vaskojoen tuvan pihapiirissä.
päivä 2
Mistä minne ja matkan pituus
Aamulla aurinko paistoi kauniisti. Maa ja lehdet olivat märkänä. Levitimme telttatavarat paisteeseen kuivumaan samalla, kun teimme aamutoimet. Aamulla oli ihana tunnelma ja tiedossa oli pitkä päivä.
Suuntasimme ensiksi Pielisenlaen kautta poroerotuspaikalle Aitavaaraan. Tavallaan paikka ei ole nähtävyys, mutta toisaalta siellä näkee, että on toisten työpaikalla. Aidat olivat kasassa ja erotusaikaan ne otetaan sieltä käyttöön. Jatkoimme matkaa Pihlajanmeälle, jossa näkyy kullankaivuun historiaa.
Tästä jatkoimme rauhallisesti nousevaa rinnettä pitkin Karhu-Korhosen kirjastolle. Nämä kirjastot ovat erikoisia paikkoja! Sitä lähtee erämaahan ja kuitenkin nauttii niistä hetkistä, kun on kirjojen äärellä. Lentokenttä ja kaikki ne toisten ihmisten tuomat tavarat sykähdyttää, vaikka luulisi olevan juuri toisin.
Päivän päätepisteenä oli Vaskojoen tupa. Tässä vaiheessa meidän piti päättää suuntaammeko sinne suoraan tästä ja lähdemme Jäkäläpään suuntaan vai menemmekö polkua pitkin ja kierrämme Mattit Ravadasin kautta. Päätimme mennä polkua pitkin.
Lasku kirjastolta oli paikoin aika jyrkkä ja kuumakin oli. Mattit Ravadaksella oli ihanan viileä päivätupa, mutta silti ennen lounaan tekemistä oli ihana istua joessa ja viilentää jalkoja. Tauko tuli tarpeeseen. Tämä on kivan näköinen paikka olla yötäkin. Tauon jälkeen me kuitenkin jatkoimme matkaa ylävirtaan.
Polku meni kauniissa maastossa ja se oli tullut kävelemällä. Ei tarvinnut mennä mönkiä urassa, josta vesi oli vienyt maa-aineksen pois. Virta mutkitteli kauniisti ja puut toivat varjoa. Kävelimme polkua pitkin ja se meni veden yli. Piakkoin polku vei uudestaan toiselle puolelle virtaa, joten lähdimme kulkemaan polutonta taipaletta ylös päin.
Ajattelimme, että paljakassa tuulisi ja siellä olisi hyvä pitää taukoa. Ilma oli kuitenkin seisahtunut ja oli kuuma. Siellä missä oli puita, sääsket pörräsivät ja ylempänä paarmat surisivat ympärillä. Olisin jo kovasti kaivannut taukoa, mutta pidimme vain muutaman minuutin lepohetken. Ennen kuin laskeuduimme harjanteen toiselle puolelle, istuimme sentään alas hetkeksi, mutta vain hetkeksi.
Meillä oli suunnitelmana mennä alas isomman virran varteen ja siitä suunnistaa tuvalle. Puuttomalla alueella kävely eteni kivasti, mutta alempana sääsket hyökkäsivät kimppuun.
Matkalla näkyi porot, jotka olivat jääneet kiinni sarvista.
Lopulta kävelimme puron vartta soisessa maastossa, kunnes ymmärsimme ylittää puron ja nousimme vastarannalla ylemmäs harjanteen päälle, josta löytyi polku. Sekoilun jälkeen oli helppo edetä polkua pitkin. Jalkapohjat olivat jo muussina tässä vaiheessa ja kävely teki kipeää. Siinä oli turha kuitenkaan valittaa, sillä matkaa oli jäljellä.
Polku kaartoi väärään suuntaan mutta toivoimme sen vielä kääntyvän. Näin ei kuitenkaan käynyt, joten oli pakko poistua siltä ja kävellä metsän keskellä. Meillä oli suuntana poroaita, jota seuraamalla pääsee tuvan polulle. Noin 15 km tuntuneen matkan jälkeen vihdoin löytyi portti. Todellisuudessa matka taisi olla 3 km.
Sääskiä oli hitokseen ja meno oli toivotonta. Olimme suon laidassa ja ihmettelin, kuka rakentaa tällaiseen paikkaan autiotuvan. Hitto keskelle pahinta sääskisuota! Onneksi suolla sentään oli pitkospuut. Lopulta, kun pääsimme tupaan, se oli täynnä sääskiä ja sisällä oli kuuma. Tupa oli aivan jotain muuta kuin olin kuvitellut.
Minulla oli mielessä Pedro Almodovarin elokuva Naisia hermoromahduksen partaalla. En ole nähnyt kyseistä leffaa, mutta nimi kuvasti tilannetta tarpeeksi. Onneksi purossa sai olla pienen hetken ilman sääskiä ja vedessä oli ennemmin kylmä kuin kuuma.
Siinä sai miettiä, että onko tämä tosissaan sitä, mitä haluan tehdä lomalla. Suunnittelimme seuraavaa päivää, mutta oikeasti mikään ei kiinnostanut. Päivällisen jälkeen vedin pitkät housut jalkaan, takin päälle, lippiksen päähän ja siihen sääskiverkon ja hanskat käteen. Tällä varustuksella sain teltan pystyyn ja olin valmis nukkumaan. Halusin vaan johonkin lepäämään, missä ei ole sääskiä. Iltatoimien jälkeen kävin vielä pissaamassa puskaan ja siinä ne inisiät kerkesivät tintata takalistoon aivan liian monta osumaa. Onneksi päivä oli ohi ja enää tarvisi vain nukkua.
Polku Landjoaivin huipulle oli reissuin kauniimpija.
päivä 3
Aamulla aurinko paistoi kauniisti rantaan ja valo osui myös mökkiin. Ihan kaunis paikkahan se oli. Ehkä sitä metsässä kuitenkin viihtyisi hetken vielä. Oli ihana uida ja vaan olla. Päätimme lähteä lounaalle Landjoaivin huipulle. Tyhjensimme turhat tavarat minun rinkasta ja pakkasimme sinne eväät ja keittimen.
Polku lähti poroaidalta ja se oli reissun kaunein polku. Matkalla oli vähän reilumman puron ylitys, jossa astuin puulta sivuun ja kurvoin. Metsässä nousu alkoi tasaisesti ja puron varressa oli ihana kävellä. Lopulta polku ylitti puron ja maasto jyrkkeni. Oli tosi lämmin, mutta turhia ei tehnyt mieli pysähdellä. Samoihin aikoihin, kun puuraja tuli vastaan, loppui myös polku. Maasto on paikoin kivikkoista, mutta kevyellä kantamuksella meno eteni helposti. Samalla alkoi tuulla ja sää oli täydellinen. Oli tosi kiva olla juuri siinä juuri silloin.
Ylhäällä istuimme toppikiven takana ja laitoimme ruokaa rauhakseen. Siitä hahmotti hyvin eilisen reitin, joka olisi voinut olla vähän erilainen. Olimme ajatelleet, että ylhäällä olisi tuullut ja olisimme saaneet rauhassa taukoilla. Tauko kuitenkin jäi välistä ja se veti voimat pois. Nyt kuitenkin tässä oli kaikki hyvin.
Palasimme samoja reittejä takaisin. Meillä oli hyvin aikaa tuvalla, joten kävimme taas uimassa, pelasimme kortteja ja pesin ikkunoista sääsken raadot. Tuvalla oli myös moppi, joten luutusin lattiat. Samalla löysin sängyn alta sääskiverkon ikkunaan. En tiedä, mistä kolosta sääsket tulivat tupaan, mutta nyt sentään sai tuuletettua.
Neljännen päivän polut olivat osittain tuttuja edellisiltä päiviltä. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja poikkeuksellisesti pidimme välillä kunnon taukoja.
Härkäkosken leiripaikalla ei ollut tungosta, kun poro lähti kolistelujen myötä toiseen suuntaan.
Päivä neljä
Aamu alkoi taas uinnilla. Sen jälkeen oli vuorossa aamutoimet ja kamojen pakkaaminen. Tämän päivän alkumatka meni samaa reittiä kuin olimme eilen kävelleet. Puiden seassa oli taas kuumaa, mutta ylempänä tunturissa tuuli ihanasti. Tällä kertaa istuimme jopa tauolle ennen lounasta.
Uima- ja lounaspaikkana oli tuttu Mattit Ravadas. Sen jälkeen tuli Ravadasniemi ja lopulta Ravadasjärvi. Vesiputouksella olimme jo käyneet, joten emme menneet sinne uudestaan. Sen sijaan söin irtokarkkeja ja istuin laiturilla liottamassa varpaita. Pihalla oli iso tupa ja iso poro, joka taisi tietää, että roskakatoksesta voi löytyä syötävää.
Meillä matka jatkui vielä vähän Härkäkosken leiripaikalle. Leiripaikalla ei ollut muita telttoja, mutta varausmökissä oli porukkaa. Niin ja pihalla oli liian kesy poro. Yritin ajaa sitä tiehensä, ettei se juokse teltan naruihin. Paikka oli kiva ja siihen tuuli siten, että hyttyset hyökkäsivät kimppuun vasta aivan illalla. Me menimme nukkumaan, mutta varaustuvalta tuli porukkaa paistamaan makkaraa. He onneksi olivat rauhallista porukkaa ja saimme hyvin nukutuksi.
Tykkäsin tämän päivän poluista. Oli kaunista ja paljon polkua eikä mönkiäuraa juurikaan. Minua ei haitannut, vaikka menimme samaa reittiä edestakaisin. Ainoa pieni haitta oli leiripaikan virtaavan veden puute.
Searitnivassa on uuden näköinen päivätupa. Telttoja mahtuu joen molemmin puoliin.
Venelossin käyttäminen oli mielenkiintoista.
päivä 5
Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa samalla rannalla kuin olimme. Olimme päättäneet, että vaihdamme joen puolta vasta Searitnivassa. Polku meni kauniisti joen varressa ja aurinko porotti rannalle kuumasti. Searitnivan molemmin puolin oli enempi porukkaa ja telttojen ympärillä oli kuhinaa.
Nousimme ylös joen pientareelle ja jatkoimme matkaa Sotkajärveä kohden, mutta ennen sitä käännyimme kohti Joenkielistä. Täytimme vesi pullot ja suuntasimme hyvin merkittyä reittiä ylös tunturiin. Väliltä löytyi hyvä taukopaikka pöytineen, mutta meillä oli tarkoitus taas syödä huipulla. Reitti eteni huipulla kaartaen tunturin rinnettä pitkin. Vähän oli fiilistä, että tuossa on huippu, mutta ei se vielä ollut. Lopulta huipun kivikasa tuli näkyviin. Täällä porukkaa oli enemmänkin liikkeellä ja näimme huipulla useamman ihmisen.
Lounaan jälkeen matka jatkui mukavissa merkeissä alaspäin. Kunnes matka tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan. Tuntui, että kilometrit vaan lisääntyivät kylteissä. Muutama hillasuo osui kohdalle, mutta kaikkia marjoja emme jääneet poimimaan.
Juurakkojoen kohdalla oli vanhan näköinen kota, joka tarjoaa suojaa säältä mutta ei hyttysiltä. Lopulta kävelyssä oli mielessä enemmänkin perille pääsy, sillä matka alkoi painaa jaloissa. Parkkipaikalla söimme vielä viimeiset keksit ja jatkoimme kävelyä tietä pitkin kylille, jossa auto oli parkissa. Autossa oli onneksi motivaatiokarkit ja leirintäalueen kahviosta sai ostaa kylmän juomaan. Siitä oli vielä hyvä käydä uimassa ennen autoilua kotiin. Lopulta kävimme myös jäätelöllä Pokan baarissa ja saimme vastaantulijalta kiven tuulilasiin. Voi näitä paikallisia rallikuskeja.
Olin yrittänyt pakata kevyesti ja onnistuin siinä varsin hyvin. Herkkuja olisi voinut olla vähän enemmän. Meillä päivät tuppaavat venymään ja samalla ruokailujen väli kasvaa. Olisi hyvä, jos naposteltavaa on mukana reilusti.
Sääennusteet lupasivat lämmintä ja ne pitivät paikkaansa. Myöhemmin ihmettelin, että olin lähtenyt matkaan 600 grammaisella makuupussilla. Viimeisenä yönä oli ihan vähän viileä. Muuten tarkenin sillä oikein hyvin.
Jos olin yllättynyt makuupussivalinnastani, vielä yllättyneempi olin vaellusshortseistani. Ostin ennen reissua pitkälahkeiset alushousut ja tein retken niillä. Kävin niillä uimassa ja pesin ne siinä samalla. Housut kuivuivat yön yli ja taas aamulla matka jatkui. Olivat tosi kätevät lämpimässä säässä.
Uskon, että palaan vielä Lemmenjoelle. Mönkiäurista en niinkään välittänyt, mutta venekyydillä ja tupien käytöllä saa tehtyä helpon vaelluksen perheen pienenpien kanssa.